Näin vappuna on hyvä hetki kertoa kirjasta, joka on elämäkerta erään nuoren naisen elämästä kommunismissa ja siitä mitä tapahtui, kun kommunismi kaatui. Kyseessä on albanialaisen Lea Ypi:n kirja Vapaa - Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa.
Täysin suljettu Albania
Tämä Lea Ypi:n kirja oli minulle todella koskettava elämys. Se palautti mieleeni omat kokemukseni 80-luvulta ja ne ajatukset, mitä silloin mietin. Lea Ypi on syntynyt 1979 ja hän oli 11-vuotias, kun kommunismi kaatui ja Albania avautui ja myös ulkopuolisten silmissä vapautui.
Olin 80-luvulla hyvin kiinnostunut Albaniasta ja presidentti Enver Hoxha:sta. Hoxha oli tyypillinen vainoharhainen diktaattori, joka tapatti omaa kansaansa ja järjesti ”puhdistuksia”. Viimeinen puolueen ja virkamiesten puhdistus tapahtui 80-luvun alkupuolella. Hoxha rakennutti vainoharhaisuudessaan 700,000 betonibunkkeria ympäri maata, joihin kansalaiset vetäytyisivät, jos Nato tai Varsovan liitto hyökkäisivät.
Jokaisessa tehtaassa oli sotaharjoituksia ja omat aseet jokaiselle, jotta kaikki pystyisivät osallistumaan puolustukseen.
Ulkopuolisten silmin ei kukaan ollut hyökkäämässä Albaniaan, mutta eihän täysin pimennossa elänyt kansa sitä tiennyt. Olin itsekin kerran matkustamassa Albaniaan jonkun Kreikasta lähtevän opastetun päiväretken mukana ja meillä oli viisumit ja kaikki valmiina, mutta matka peruuntui lähtöaamuna. Hoxha oli sulkenut rajat ties mistä syystä. Tietysti parempi, että rajat suljettiin ennen kuin pääsimme maahan sisälle. Olisi ollut ikävä kokemus tulla suljetuksi Albaniaan. :)
Lapsi politiikan myllerryksessä
En ollut aiemmin edes ajatellut tästä näkökulmasta, miten omituista ja pelottavaa lapselle on, kun koko valheellinen valtiorakennelma kaatuu. Vapaa kirja kertoo siitä, miten Lea Ypi lapsena koki sen, kun kaikki valtion tuottama valheellisuus paljastui ja ilmenikin, että albanialaisten vapaus oli suuri kupla.
Albania oli ihan kuin Pohjois-Korea nykyisin. Kansa ei saanut tietoa kuin valtion tuottamista medioista ja koululaisille luotiin mielikuva, että he elävät maailman parhaassa yhteiskunnassa. Vanhemmatkin kertoivat tätä samaa tarinaa, koska lapselle ei voinut totuutta paljastaa, jottei hän olisi kertonut perheen mielipiteitä eteenpäin. Lea Ypin perhe kuului koulutettuihin hyväosaisiin, joiden isovanhemmat olivat olleet rikkaita ennen kuin kommunismi kansallisti kaiken. Ypin vanhemmat olivat saaneet yliopistokoulutuksen ja perheessä asui isoäiti, joka oli sivistynyt ja laajalti matkustanut 1930-luvulla ennen kommunismia.
Perheen isoäiti puhui Lea Ypille koko ajan ranskaa, niin hän jo lapsena oppi ranskan kielen, mikä oletettavasti auttoi häntä eteenpäin ja opiskelemaan Ranskan yliopistoihin 2000-luvulla. Ranskan kieli oli Albaniassa sallittu, koska Enver Hoxha oli itse ollut ranskan opettaja.
Albaniassa oli vankileirit ja urkintajärjestelmä ihan kuin pahimpana aikana Neuvostoliitossa. Tästä Lea Ypi ei tiennyt lapsena mitään. Perheessä käytettiin sanaa yliopisto, jos joku joutui vankileirille. Lapsena Lea Ypi vain kuuli, että joku sukulainen tai tuttava ei nyt tule käymään, koska hän meni yliopistoon ja lapsi hyväksyi selityksen.
Voin kuvitella millainen sekamelska kymmenvuotiaan lapsen päässä oli, kun yhtäkkiä palvottu Enver Hoxha onkin kaikkien mielestä paholainen ja kaikki perheen aikuiset ovat sen tienneet, mutta lapsi ei. Rajojen auettua monet yrittivät pois Albaniasta ja lähtivät yrittämään onneaan Ranskaan, Kreikkaan ja Turkkiin. Albanialaiset olivat muslimeja, kun uskontoa taas sai tunnustaa. Hoxhan aikana kaikki moskeijat ja kirkot tuhottiin tai otettiin muuhun käyttöön, niin kuin Neuvostoliitossakin.
Tämä Lea Ypin kirja Vapaa oli erittäin hyvä ja se kannattaa lukea.
Hauskaa vappua ja alkavaa kevättä kaikille!
- Dermalogican Smart Response Serum NYT 110€ (norm.148€) älyseerumi
- iS Clinicalin Extreme Protect SK30 & LIProtect SK35 NYT 95€ (norm.121€) päivävoide ja huulivoide suojakertoimilla
⭐️ Muista osallistua Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on tällä kertaa iS Clinicalin Extreme Protect SK30 päivävoide & LIProtect SK35 huulivoide ja aikaa osallistua 1.5.-23 asti.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti