Tein muutaman päivän piipahduksen Berliinissä ja tankkasin energiaa kesää varten. Pari päivää suurkaupungin vilinässä, taidemuseoissa ja sotahistoriakohteissa mylläävät aivotoimintaa vähän uudempaan asentoon ja on taas enemmän ideoita omaan yritykseenkin.
Operaatio Valkyria
Minulle matkan tärkeimpiä anteja olivat käynnit sotahistoriakohteissa. En ollut päässyt mihinkään sotahistoriakohteeseen useampaan vuoteen, kun korona katkaisi matkustamisen. Siksi odotinkin tavallista innokkaammin Berliinin matkaa ja se valikoitui matkakohteeksi juuri suuren sotahistoriatarjontansa vuoksi. Lähes kaikissa museoissa olen käynytkin jo aikaisemmin, mutta vastarintaliikkeen museo oli viime käynnilläni remontissa. Nyt se oli reissun pääkohde ja siellä menikin useita tunteja.
Vastarintamuseo on sijoitettu siihen rakennukseen, jonka pihassa teloitettiin Hitlerin salamurhan suunnittelijat. Kesällä 1944 heinäkuun 20. päivä vaikutusvaltainen upseerijoukko yritti murhata Hitlerin, mutta teko epäonnistui monen sattuman vuoksi.
Tämä salamurhayritys tuli tutuksi suurelle yleisöllekin elokuvan Valkyria kautta. Operaation nimi oli Valkyria ja samannimisessä elokuvassa pääroolia näytteli Tom Cruise. Oikeaa Valkyria operaatiota johti eversti Claus von Stauffenberg ja juuri hänet teloitettiin tovereineen tuon vastarintamuseon pihassa.
Voin kuvitella, että tuo museo on puuduttavan tylsä niille, joita ei toinen maailmansota kiinnosta. Minulle taas se oli aarreaitta, kun näin kokonaisuudessaan nämä vastarintasuunnitelmat, mitä Hitleriä kohtaan tehtiin jatkuvasti.
Museossa esiteltiin hyvin kattavasti kahden tunnetuimman vastarintaryhmittymän osallistujat ja tehdyt suunnitelmat. Nämä ryhmät olivat Punainen orkesteri ja Valkoinen ruusu ja kaikki niihin osallistuneet surmattiin ennen sodan loppua.
Onneksi mieheni jaksoi kiinnostua tuosta museosta, vaikka se oli niin yksityiskohtainen ja vaati aika paljon perustietoja. Museo oli myös iso ja siitä huomasi, miten tärkeää saksalaisille oli nostaa esiin, että eivät kaikki saksalaiset olleet natseja.
Berliinin monet nähtävyydet
Berliinissä on niin paljon nähtävää, ettei muutamassa päivässä ehdi näkemään kuin pienen raapaisun. Tosin näinhän on kaikissa suurkaupungeissa.
Yksi päivä omistettiin taiteelle ja olisin mielelläni kiertänyt taidemuseoita vielä toisenkin päivän. Kävimme isossa vanhaan taiteeseen erikoistuneessa museossa, jossa oli esillä kaikki menneisyyden mestariteokset 1500-1600-luvuilta.
Sen vieressä on koristetaiteenmuseo, joka on täynnä toinen toistaan kauniimpia esineitä ja yksi kerros on omistettu vaatemuodille. Naisten puvut 1800-luvulta olivat varsinaisia luomuksia. Mieleen tulivat ne lukuisat työtunnit, mitä puvun tekemiseen oli mennyt, kun kaikki oli tehty käsityönä.
Viimeinen lomapäivä vietettiin eläintarhassa ja shoppailemassa. Säätila oli ihanteellinen ja oli tosi kiva kävellä eläintarhassa katselemassa erikoisia eläimiä. Tietysti menimme ensi katsastamaan kissaeläimet, kun meillä oli niin ikävä omia poikia. Hauskin osa eläntarhasta oli apinatalo, jossa oli vaikka minkä näköisiä ja kokoisia otuksia.
Tänään maanantaina 29.5. palasin työhön ja seuraavan kerran lomailen heinä-elokuussa 22.7.-4.8. Nyt sain muutamalta asiakkaalta moiteitta, miksi olen lomalla juuri ylioppilasjuhlien ja muiden kesäjuhlien aikaan. Kieltämättä ajanvarauskirjani on hyvin täynnä ja kesäkuulta löytyy vain muutamia vapaita aikoja. Tämän takia toivonkin, että asiakkaat, jotka valmistautuvat johonkin juhlaan, varaavat kasvohoitoajat noin kuukautta aikaisemmin ja jos kyse on iltapäivästä kello 15.00 jälkeen, varaus on hyvä tehdä 6-8 viikkoa etukäteen.
Jotkut asiakkaat ovat myös ihmetelleet, miksi en pidennä työpäiviä, kun ajanvaraus on niin täynnä. Työpäiväni loppuu yleensäkin kello 20.00-21.00 ja sitä on mahdottomuus enää pidentää. Totuus on myös se, että pidän lomani mihin aikaan tahansa, se on aina jonkun asiakkaan mielestä huono ajankohta. Siitä pidän tiukasti kiinni, että lomailen 3-4 viikkoa vuodessa, koska muuten hukkuu jo työmotivaatiokin.
Huom. Nämä Tähtitarjoukset viimeistä päivää tänään ma 29.5.
🧡 Muista myös osallistua Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on tällä kertaa iS Clinicalin C Eye Serum Advance+ silmänympärysseerumi (arvo 79€) ja aikaa osallistua 29.5.-23 asti.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!
Olipa kiintoisia kohteita Berliinissä. Vastarintaa on varmasti ollut, jos ei toiminnassa, niin ajatuksissa. Kai esimerkiksi sodan ammattilaiset ovat tajunneet, että Saksa oli ajamassa täysillä seinään ja romahdus oli tulossa.
VastaaPoistaTällä hetkellä voi vain kuvitella lähialueella merkittävissä asemissa olevien ajatuksia. Ilmekin on pidettävä kurissa, kun jokainen kyttää toistaan ja ikkunasta putoaminen uhkaa.
Leena