maanantai 6. marraskuuta 2023

Sikinsokin Singles Day, Black Friday ja Cyber Monday!

Täytyy myöntää, että olen nyt jo kurkkuani myöden täynnä loppuvuoden kauppatapahtumia. Näin en saisi sanoa, koska olen itse kauppias ja elinkeinoni on myyminen, mutta minusta jo vähempikin riittäisi, ettei koko ajan olla jotain kauppaamassa. 



Singles Day 11.11.

Eniten minua vaivaa tämä kiinalaisten tai aasialaisten yleensä kehittämä Singles Day 11.11. joka nyt on kovaa vauhtia rantautumassa myös Suomeen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun omalla alallani järjestetään Singles Day kauppapäivää. Tähän en aio oman yritykseni kanssa osallistua.
Minulle päivämäärä 11.11. tulee ikuisesti merkitsemään sotahistorian merkittävintä muistotapahtumaa. Ensimmäinen maailmansota loppui 11.11. klo 11.00 1918.
Tämä päivämäärä on ainakin Ranskassa ollut vapaapäivä ja tärkeä juhlapyhä ja samoin on Englannissa. Minusta on suorastaan rienaamista, että se on nostettu kauppapäiväksi, joka ylittää jo Black Fridaynkin myynnin. Ymmärrän tietysti hyvin, että tämä ykkösiä sisältävä päivämäärä sopii hyvin sinkuille ja eihän Aasia osallistunut juurikaan ensimmäiseen maailmansotaan. 
Euroopalle se merkitsee suuren tragedian muistopäivää. Ensimmäisessä maailmansodassa kaatui noin 10 miljoonaa sotilasta, haavoittui 20 miljoonaa ja noin 8 miljoonaa sotilasta katosi verisiin ja mutaisiin juoksuhautoihin neljän sotavuoden aikana. 
Ensimmäinen maailmansota päättyi Versaillesin rauhaan, jota myös häpeärauhaksi nimitetään. Tämä epäoikeudenmukainen rauhansopimus oli myös alkusyy toiseen maailmansotaan, jossa taas kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä. Tämän takia en tule koskaan osallistumaan Singles Day -kauppapäivään.


Black Friday 24.11.

Black Friday on jo usean vuoden ajan ollut päivä, jolloin haluan muistaa asiakkaita hyvillä alennuksilla. Niin teen tänäkin vuonna, mutta hiukan lyhyemmällä aikataululla. Nämä perjantai-iltapäivät ovat niin suosittuja kasvohoitopäiviä asiakkailleni, että ne täyttyvät jo paria kuukautta aikaisemmin. 
Olenkin nyt päätynyt siihen, että en ihan koko päivää pyhitä ostoksilla kävijöille, vaan pidän perjantaina vain aamupäivän kello 10.00-12.00 Avoimia Ovia. Tarjoukset kyllä pysyvät perjantaista sunnuntaihin, niin kuin ennenkin, ja asiakkaat voivat käyttää verkkokauppaa tai laittaa viestiä, mitä tuotteita haluavat ja hakea ne hoitolasta seuraavalla viikolla. Keskityn tuon perjantain iltapäivän kasvohoitoasiakkaisiin, koska ajanvaraustilanteeni on nyt niin täynnä, etten voi koko perjantaita odottaa ostoksilla kävijöitä. 
Kokemukseni mukaan näissä järjestämissäni kauppatapahtumissa aina vaan suurempi osa asiakkaista käyttää verkkokauppaa tai ilmoittaa hakevansa tarvitsemansa tuotteet vaikka seuraavalla hoitokerralla. Se on ihan ymmärrettävää, että jos ei keskustaan ole muuta asiaa, on helpompi hakea tuotteet myöhemmin, kun liikkuu muutenkin kaupungilla. 
Voitte siis varautua siihen, että hyviä tarjouksia on tulossa 24.11. Black Friday:na ja kannattaa viimeistään silloin tehdä koko talven kosmetiikkaostokset. Samalla voi myös hankkia joululahjoja, koska yritän saada myyntiin kivoja pikkupaketteja, jotka sopisivat lahjoiksikin.



Tähtitarjoukset 13.11. asti:

⭐️ Osallistu myös arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 13.11. asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

1 kommentti:

  1. Kerttu04:49

    Kyllä just näin! Itseäni ” harmittaa” miksi vuoden jokaisena päivänä on 24/7 oltava mahdollisuus päästä vaikkapa ruokakauppaan, eikö mikään muu enää riitä ?
    Kiitos ihanista blogistasi ❤️

    VastaaPoista