Siirry pääsisältöön

Vaihdevuodet vaikuttavat suuresti ihoon

Vaihdevuodet on muiden hormonimuutosten kanssa eniten ihoon vaikuttava asia. Kukaan ei selviä vaihdevuosista ilman ihoon tulevia muutoksia. Kaikki eivät näihin muutoksiin kiinnitä huomiota, mutta jokaiselle niitä tulee.



Ihon bakteerikanta muuttuu vaihdevuosissa

Estrogeenin väheneminen elimistössä aiheuttaa totaalisen muutoksen ihossa ja se kannattaa huomioida. Kyse ei ole ainoastaan ihon rypistymisestä ja vanhenemismuutoksista, vaan ihon terveyttä pitää alkaa huomioimaan paremmin. 
Vaihdevuosien aikana iho ohentuu, sen pH muuttuu ja tulehdusten määrä lisääntyy. Iho hautuu taivekohdista helpommin ja tulehdusta aiheuttavat bakteerit toimivat aktiivisemmin kuin ennen. Vanhuuteen liittyy lähes aina iho-ongelmia, joista säärihaavat ovat vakavin asia. Sieni-infektiot iholla yleistyvät, hikoilu lisääntyy ja hien laatu muuttuu.
Monille tulee yllätyksenä, että vaihdevuosiin liittyvät hikiaallot altistavat ihoa sieni-infektioille ja hiivasieni iholla lisääntyy. Hyvin helposti hiivasieni iskee rintojen alle, kainaloihin ja nivustaipeisiin. Ylipainoisella lihavuuden aiheuttamissa ihopoimuissa muhii myös helposti hiivasieni-infektio. 
Apteekista löytyy näihin vaivoihin apua erilaisina talkkeina ja lääkevoiteina. Myös varpaan väleihin iskee sieni-infektio helposti varsinkin, jos käy uimahallissa tai kuntosaleilla. Tätä vaivaa kannattaa myös ennaltaehkäistä. Olenkin miettinyt, että pitäisiköhän minun ottaa myyntiin desinfioivia suihkeita, joilla ennaltaehkäistään näitä sienitartuntoja. Moni ei varmaankaan tiedosta tätä vaaraa, ennen kuin infektio on tosiasia. 


Ohut iho on myös herkkä

Estrogeenin puutteen ohentama iho on entistä herkempi lämmönvaihteluille ja väärin valituille hoitotuotteille. Sekin tulee monille yllätyksenä, että vaihdevuosien myötä aikaisemmin hyväkuntoinen iho alkaa oikuttelemaan. 
Ihosta tulee herkkä lämmönvaihteluille ja talvisää aiheuttaa punoitusta, kiristelyä ja hilseilyä. Iho voi myös muuttua herkästi reagoivaksi ja tulee vaikeuksia löytää sopivaa kosmetiikkaa ja meikkituotteita. Näissä tapauksissa Dermalogica ja iS Clinical on turvallinen valinta, koska niissä ei ole hajusteita, eikä väriaineita. Säilöntäaineista parabeenit aiheuttavat helpoiten iholle kutisevia ihottumia ja niitä ei Dermalogica ja iS Clinical käytä ollenkaan. 
Vaihdevuosien kuumat aallot tuovat tullessaan punastumisen ja helposti punoittelevan ihon muutenkin. Nyt uutuutena tullut Dermalogican voide Stabilizing Repair Cream (73€) on erinomainen ehkäisemään näitä punoituksia ja rauhoittamaan ärtynyttä ihoa. 
Moni on hetken aikaa vähän hukassa näiden vaihdevuosireaktioiden kanssa, mutta kannattaa tulla kasvohoitoon. Autan mielelläni löytämään uusia tuotteita, jotka sopivat muutoksista kärsivälle iholle.




HUOM. Tähtitarjoukset enää ma 13.11. asti:

⭐️ Muista myös osallistua arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 13.11. asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...