Ukrainan sodan syttymisen jälkeen varmaan kaikkien suomalaisten mieleen on tullut, miten Suomen kävisi vastaavassa tilanteessa. Suomi on tilanteen jo kertaalleen kokenut vuonna 1939, kun Stalin luuli voivansa miehittää Suomen.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! |
Talvisodan syttymisestä 84 vuotta
Kummallista, miten samalla tavoin Putin hyökkäsi Ukrainaan, kuin Stalin aikanaan hyökkäsi Suomeen. Mitään sodan julistusta ei tehty ja kuviteltiin, että miehittäjät otetaan ilomielin vastaan. Neuvostoliiton piti marssia Helsinkiin kymmenessä päivässä ja nyt Putinin joukot luulivat valtaavansa Kiovan yhdessä yössä.
Minä käyn läpi talvisodan tapahtumat joka talvi ja usein yritän kuvitella, mitä miehet talvisodassa ajattelivat. Yritän myös samaistua pappaani ja kuvittelen, miten hän selvisi sodasta. Hän oli syntynyt 1915 ja oli koko viiden vuoden ajan etulinjassa lääkintämiehenä.
Suomihan oli kaukaa viisas ja alkoi varautumaan Neuvostoliiton hyökkäykseen jo loppukesästä 1939. Lokakuussa aloitettiin niin sanottu YH:n aika eli Yhteisharjoitukset ja sotilaita ja kalustoa alettiin siirtämään rajalle. Hämäläisten pataljoona, johon pappakin kuului, saapui junalla Summan asemalle lokakuun lopussa aamuyöstä kello viiden maissa.
Mietin, mitä nämä miehet, joista varmaan harva oli kotikyläänsä pidemmällä käynyt, ajattelivat, kun he unisina purkautuivat ihan vieraalle asemalle. Kaikki varmaan toivoi, ettei mitään sotaa tulisikaan ja he pääsisivät palaamaan takaisin kotiin.
Talvisota oli aivan raadollinen lihamylly, koska Suomi joutui vastustamaan Neuvostoliittoa lähes olemattomalla aseistuksella. Kaikki todennäköisyyslaskelmat puolsivat sitä, ettei Suomi kestäisi kahta viikkoa pidempään.
Talvisota oli ylivoimainen voimien koetus
Suomalaiset joutuivatkin perääntymään koko ajan ensimmäisen parin viikon ajan, kunnes 12.12.-39 saatiin ensimmäinen torjuntavoitto, joka nosti sotilaiden mielialaa. Helmikuun puoleenväliin 1940 saatiinkin useampia voittoja taisteluissa ja Suomi sai runsaasti sotasaalista, joka otettiin heti omaan käyttöön.
Suomalaiset käyttivät taitavasti hyväksi maastoa ja talviolosuhteita. Kerrotaan myös, että neuvostoliittolaisten ravinto oli ollut niin huonoa, etteivät he nähneet hämärässä kunnolla. Suomalaiset olivat taas syöneet kunnolla voita ja heitä ei hämärä ja pimeä vuodenaika haitannut. Hiihtotaito oli myös tärkeä Suomen armeijan liikkuvuudelle ja se hermostutti neuvostoliittolaisia, kun lumipukuiset hiihtäjät saattoivat yllättää heidät missä vaan.
Toivoisin kovasti, että Suomessa vihdoinkin perustettaisiin museo, joka kertoisi tämän talvisodan tarinan nykysukupolville. Näen maailmalla todella hienoja uusia sotamuseoita, joissa on kaikki audiovisuaaliset konstit käytössä. Meillä sotamuseoita ylläpidetään lähes pelkästään vapaaehtoisvoimin ja olemattomalla rahamäärällä. Talvisota on maailman erikoisin sota ja siitä pitäisi kertoa nuorillekin.
Tähtitarjoukset 11.12.-23 asti:
- Dermalogican silmänympärysvoide Multivitamin Power Firm 15ml NYT 59€ (norm.73€) ja 30ml NYT 89€ (norm.113€)
- iS Clinicalin suunympärys- ja huulivoide Youth Lip Elixir NYT 59€ (norm.78€)
❤️ Osallistu myös Joulukalenterin arvontoihin kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan ja arvonta suoritetaan nyt joulukalenterin aikaan kaksi kertaa viikossa!
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Hyvää itsenäisyyspäivää!
VastaaPoistaTiina
miumiu83 at gmail.com
Hyvää itsenäisyyspäivää :)
VastaaPoistaninajokelainen85@gmail.com