Siirry pääsisältöön

Kasvohoitoa vai ihon raatelua

Tällä hetkellä on hyvin suosittua tehdä sentyyppisiä kasvohoitoja, että iholle tuotetaan mikrovaurio, joka silottaa ryppyjä ja kaunistaa ihoa. Minulle tämä on täysin vieras ajatus ja en antaisi tehdä itselleni sellaista hoitoa, enkä suostu sitä tekemään asiakkaillenikaan. 


Osallistu Joulukalenterin arvontoihin kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa.


Ihon raatelu ryppyhoitona

Olen seurannut suorastaan kauhistuneena viimeiset vuodet tätä ryppyhoitojen kehitystä. Menetelmät vain pahenevat ja asiakkaat lähtevät kauneushoitolasta iho raadeltuna. Ajatus on, että iholle tuotetaan mikrovaurio, joka parannuttuaan tuottaa sileämmän ihon ja rypyt madaltuvat. 
Teoriassa näin voi hyvin käydäkin, mutta käytännössä on lukuisia mutkia matkassa. Netin ammattisivuilla on toinen toistaan järkyttävämpiä kuvia lähes vereslihalle raavituista kasvoista, joiden vakuutetaan olevan parin viikon päästä entistä ehommat. 
Menetelmiä on useita ja yleisin on eriasteinen mikroneulaus, jossa ihon pintakerros rikotaan siihen tarkoitetulla neulauslaitteella. Ihmettelen, miten asiakas menee seuraavana päivänä työhön tuollaisen hoidon jälkeen. Iho on punainen ja turvonnut 1-3 viikkoa hoidon jälkeen, eikä rikottua ihoa olisi suotavaa peittää meikillä. 
Voin aavistella, miltä tuollainen iho tuntuu pakkasella ja sisälämmityskautena. Minun käsitys ihonhoidosta on täysin päinvastainen ja neuvon asiakkaita vahvistamaan ihon omaa hydrolipidikerrosta niin, ettei se kuivu ja rypisty talven kuivuudesta. 
Rikottu iho on hyvin altis tulehduksille ja pahimpia ovat ruusu- tai märkärupi-ihottuma. Suomalaisilla on usein herkkä couperosaan taipuvainen iho, jolla on herkkyys punoitukseen ja ruusufinniin. Pahaa pelkään, että innokas mikrovaurioita tekevä kosmetologi ei välttämättä huomaa, millainen ihotyyppi ei mitenkään kestä tuollaista käsittelyä.


Happojen käyttö kasvohoidossa vaatii kokemusta

Erilaiset hapot, yleensä hedelmähapot tai hedelmähappojen entsyymit, ovat erinomaisia vaikutusaineita kasvohoidoissa. Käytän itse lähes jokaiselle asiakkaalle jotain happoseosta, jonka sekoitan yksilöllisesti jokaista asiakasta varten erikseen. 
Happojen käyttö kosmetiikassa yleistyi 1990-luvulla ja olen siitä asti niitä käyttänyt. Happoja voi käyttää myös täysin eri tavalla, kuin minä niitä käytän. Tällä hetkellä on hyvin suosittua tehdä sellaisia happokäsittelyjä, jotka irrottavat ihoa voimakkaana näkyvänä hilseilynä. Näillä hapoilla tuotetaan myös tuo mikrovaurio ja ihokerrokset irtoilevat suorastaan levyinä.
En ymmärrä, miten tämänkään hoidon jälkeen mennään seuraavana päivänä työhön. Happokäsittelyt aiheuttavat myös voimakasta kirvelyä ja kipua, enkä itse ainakaan haluaisi sellaista kokea. Pahaa pelkään, että näistäkin käsittelyistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. 
Voin vain todeta, että kuluttajat ovat sellaisessa viidakossa, ettei ole ollenkaan helppoa löytää itselleen sopivaa kosmetologia. Sen voin sanoa, että jos asiakas toivoo tämäntyyppisiä mikrovauriohoitoja, niin minun hoitola ei ole oikea valinta. Paljon saa vettä virrata Vanajavedessä ennen kuin lähden sellaisia hoitomenetelmiä käyttämään.




Tähtitarjoukset 11.12.-23 asti:

❤️ Osallistu myös Joulukalenterin arvontoihin kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan ja arvonta suoritetaan nyt joulukalenterin aikaan kaksi kertaa viikossa!

Tänään 4.12. arvonnan voitti Silja-Maria, joka oli kommentoinut blogissa. Paljon onnea!


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Anonyymi10:07

    Aika järkyttävää on myös, että neuloja myydään kotikäyttöönkin! Itse en antaisi edes koulutetun tekijän piikittää kasvoihini reikiä. Jos ei hellemmät hoidot tehoa niin sitten rupsahdetaan :D
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Anonyymi10:41

    Myös minä ihmettelen mikroneulausta - niin hoitoloissa kuin kotona. Ylipäätään jos kauneushoito tuottaa turvonneet, punaiset ja tulehduksille alttiit kasvot, ei voi kuin ihmetellä.

    Mitä olen ihmiten kanssa mikroneulauksesta keskustellut, he ovat argumentoineet, että on hienoa, kun neulauksen jälkeen "saa uuden ihon". Itse en todellakaan näe asiaa näin.

    Leena

    VastaaPoista
  3. Anonyymi12:26

    Voin kuvitella mitä neulaus tekisi couperosa iholleni, ei olisi kaunis näky!
    hilavitkuatmeiliboxipistefi

    VastaaPoista
  4. Olin näkeväni somessa, että Dermalociga kans koulutti mikroneulaukseen kosmetologejaan. Vai näinkö unta? Joka tapauksessa atoopikkona en ikinä uskaltautuisi semmoiseen hoitoon perinteinen ihonpuhdistus puristeluineen ei enää olisi mieleen. Oikein kosteuttava ja elvyttävä kasvohoito on se mitä nykyään kaipaan!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi19:59

    Mukana arvonnassa :) vivica.aurora@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Anonyymi21:39

    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...