Joulu ja talven muut juhlapyhät ovat merkinneet minulle aina uppoutumista lukemiseen ja niin on tänäkin jouluna. Kirjat, joita nyt luen, eivät ole mitään kepeitä ja viihdyttäviä, vaan nykyinen maailmantilanne on mielessäni läsnä koko ajan.
Holokausti kiinnostaa edelleen
Viime vuosina on ilmestynyt hämmästyttävän paljon kirjoja holokaustista ja toisesta maailmansodasta, vaikka siitä on kulunut yli kahdeksankymmentä vuotta. Ilmeisesti nyt holokaustin kokeneiden lapset ja lastenlapset kiinnostuvat isovanhempiensa menneisyydestä ja kirjoittavat heidän elämäkertojaan.
Asiaan vaikuttaa myös se, että heti toisen maailmansodan jälkeen alkoi kylmä sota ja monessa maassa ei ollut suotavaa muistella sodan aikaisia tapahtumia. Nyt tämä Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut minut ja varmaan monen muunkin kertaamaan sitä, mitä kylmän sodan aikana tapahtui ja miettimään sitä, miten tähän hetkeen on tultu.
Luin juuri viime viikolla kaksi Auschwitzistä kertovaa kirjaa peräkkäin ja kummankin aiheena oli pakeneminen keskitysleiristä ja halu saattaa maailman tietoon se, mitä leireissä tapahtui. Kirjat olivat Jonathan Freedlandin Pako Auschwitzista, joka on slovakialaisen kemistin Rudolf Vrban tarina ja Jack Fairweatherin Mies, joka murtautui Auschwitziin, joka kertoo Witold Pileckista Puolan vastarintaliikkeen sotilaasta.
Maailma ei uskonut, että holokausti on totta
Kumpikin näistä kirjojen päähenkilöistä Rudolf Vrba ja Witold Pilecki halusivat saada maailman ja liittoutuneiden tietoon, millaista kansanmurhaa saksalaiset olivat tekemässä. He eivät tunteneet toisiaan ja kumpikin teki pakonsa Auschwitzista ihan eri aikaan, eikä heidän tarinansa liity toisiinsa.
Ainoa yhteinen tekijä oli, että kummankaan kertomusta ei oikein uskottu, eikä se aiheuttanut niitä toimia, mihin miehet pyrkivät. Heidän hyvin yksityiskohtainen raporttinsa tavoitti kyllä britit ja liittoutuneen päämajan, mutta kansanmurhan tapahtumista pidettiin aivan absurdina.
Liittoutuneiden päämajan sotilaat, jotka ensimmäisenä saivat käsiinsä Witold Pileckin raportin satojen tuhansien juutalaisten junakuljetuksista ja tehdasmaisesta murhaamisesta, pitivät juttuja epätodellisina ja liioiteltuina. He eivät uskoneet, että samalla, kun Saksa ponnistelee kahden rintaman sodassa, se käyttää rautatiekalustoa hilatakseen juutalaisia ympäri Eurooppaa Puolaan tapettaviksi.
Rudolf Vrba ja Witold Pilecki toivoivat, että liittoutuneet pommittaisivat Auschwitzia sekä krematorioita ja olivat tätä varten piirtäneet yksityiskohtaisia karttoja tuosta monen hehtaarin alueella sijaitsevasta kuolemantehtaasta. Näin ei koskaan käynyt ja keskitysleiri sai jatkaa rauhassa toimintaansa. Liittoutuneista oli järjetöntä, että Hitlerin joukot käyttäisivät resursseja kansanmurhaan samalla, kun he tarvitsivat kaiken tuen sotaansa. Jälkikäteen voikin spekuloida sillä, olisiko Hitler voittanut sodan, ellei olisi samanaikaisesti sitonut joukkoja ja nimenomaan rautateitä juutalaisten murhaamiseen.
Tämä epäusko holokaustin kauheuden tapahtumiseen saa minut ajattelemaan nykyhetkeä. Koko maailmaahan oli huijattu taas, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan. Kukaan länsimaissa ei ymmärtänyt, mitä diktatuuria Putin rakensi pari vuosikymmentä. Vielä alkuvuonna 2022 ei uskottu Putinin hyökkäykseen, vaikka joukkoja siirrettiin näkyvästi Ukrainan rajalle.
Taaskin asia vaikutti liian absurdilta, että miksi Putin vaarantaisi maailman rauhan ilman järkevää syytä. Toivottavasti maailma alkaisi jo uskomaan, ettei pahuuteen tarvita mitään järkevää syytä, vaan se on tunne, joka toimii.
Hyvää joulun jatkoa!
Kommentit
Lähetä kommentti