lauantai 25. toukokuuta 2024

Karvoihin on katsomista

Tällä hetkellä näyttää olevan muodissa, että hiusten joukkoon laitetaan klipsillä kiinni joku eri värinen suortuva tai hiuksia pidennetään irtosuortuvilla. Mikäli näitä keinoja haluaa käyttää, kannattaa miettiä, ovatko nuo suortuvat aitoja hiuksia vai keinoainetta.




Hiuksia vankileireiltä

Jo Hitlerin joukot aikoinaan keksivät, että ihmisestä voi hyödyntää myös hiukset ja keskitysleirimuseoissa onkin esillä näitä hiuskasoja. Hius on erittäin hyvä ja joustava materiaali pehmusteena ja natsit käyttivät niitä sukellusveneissä eristeenä ja myös talvivaatteissa lämmikkeenä. 
Totalitäärisissä valtioissa vankien hiuksia hyödynnetään ja myös myydään länsimaihin naisten kaunistukseksi. Esimerkiksi on tiedossa, että Kiinassa uiguurien vankileireillä hiukset leikataan ja myös Pohjois-Koreassa. Pohjois-Koreassa tietyn mallinen hiustenleikkaus on varattu vain vangeille ja tämäkin on tapa nöyryyttää ihmistä ja erottaa heidät muusta kansasta. Mikäli vanki pääsee karkuun, yksi ongelma on tämä hiusten malli, mistä erottaa heidän olevan vankikarkureita.
Itse en missään tapauksessa ostaisi kiinalaisista verkkokaupoista aitoa hiusta olevia lisäkkeitä juuri sen takia, ettei yhtään tiedä, mikä niiden alkuperä on. Sitten on myös naisia esimerkiksi Intiassa, jotka kasvattavat hiuksensa myydäkseen ne. En pidä tätäkään tapaa kovin oikeudenmukaisena, koska ilmeisesti näillä naisilla ei muuta myytävää ole, kuin omat hiuksensa. 
Toisaalta koen myös epämiellyttäväksi koko ajatuksen, että minulla olisi päässäni jonkun toisen ihmisen hiuksia. Ajattelin kyllä kokeilla itsekin jotain kesän vihreää hiussuortuvaa omieni joukkoon, mutta se on kyllä sitten ihan tekokarvaa.


Tekokuituiset meikkisiveltimet

Työelämäni aikana oma kantani meikkisiveltimien karvan laatuun on muuttunut. Vielä 80-luvulla pidin itsestään selvänä, että parhaimmat puuterisiveltimet ovat luonnon karvaa. Minkin ja näädän karva olivat silloin yleisimmät käytetyt eläinten karvat. 
Nykyisin en myy kuin synteettisiä siveltimiä, koska en halua ajatella, että joku eläin on tapettu minun meikkisiveltimeni takia. Nykyisin tällainen päätös on helppo tehdä, koska synteettiset siveltimet ovat erittäin laadukkaita ja miellyttäviä käyttää.
Luonnonkarvasta voi hyvin herkälle ihmiselle tulla myös yliherkkyysreaktio, mutta synteettisestä karvasta en tällaisesta ole kuullut. Hyvälaatuiset siveltimet ovat erittäin kestäviä, jos niitä hoitaa oikein, riippumatta siitä, ovatko ne aitoa karvaa vai synteettistä. 
Tärkeintä on kuivattaa sivellin oikein pesun jälkeen. Märkää sivellintä ei koskaan saa kuivattaa purkissa sutiosa ylöspäin, vaan aina poikittain pöydällä mielellään talouspaperin päällä. Jos sutia pitää märkänä pystyssä jossain purkissa, karvoista valuu vesi tyviosaan, missä karvojen liimaukset ovat. Nämä liimaukset irtoavat helposti kastumisen myötä ja karvat alkavat irtoilemaan. 
Siveltimet kannattaa pestä hellävaroen, vaikka shampoolla, joka on tarkoitettu karvoihin eli hiuksille. Ihonlämpöinen vesi on parasta, koska liian kuuma vesi haurastuttaa karvaa ja kuluttaa liimauksia.




Tähtitarjoukset 27.5. asti:


⭐️ Muista arvonta! Osallistu seuraamalla ja kommentoimalla hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 14.-27.5.-24.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

1 kommentti: