Kissoja ja asekätkentää

Viime viikolla oli Hesarin kuukausiliitteessä juttu suomalaisten tekemästä asekätkennästä sodan loputtua 1944. Ajankohta tälle jutulle oli minulle mielenkiintoinen, koska asekätkentää johti eversti Valo Nihtilä, jonka mukaan Valtsu on saanut nimensä.

Päämajakoulun postikortti; Valo Nihtilä työhuoneessaan. (Mikkelin kaupungin museot)

Asekätkijät eivät saaneet ansaitsemaansa arvostusta

Tämä asekätkentään johtanut aikakausi on hyvin vaiettu, koska siihen liittyi niin paljon pelkoa Neuvostoliittoa kohtaan. Koen, ettei asekätkennän johtaja eversti Valo Nihtilää olisi pitänyt nostaa Suomen sankariksi, mutta nyt hän ja asekätkentä on vaipunut unohduksiin. 

Hienoin asia, millä minä saatoin tuota Nihtilää arvostaa, oli nimetä toinen kissaveljeksistämme hänen kaimakseen. 

Valo Nihtilä oli Mikkelin päämajan operatiivinen johtaja, joka oli Mannerheimin tärkeä tiedonantaja. Valo Nihtilää sanottiin Mannerheimin ”tuntosarviksi”, joka vieraili rintamalla ja kertoi näkemäänsä ja kokemaansa marsalkalle. 

Valo Nihtilä oli siviiliammatiltaan agronomi, mutta sotaa edeltävän ajan hän oli puolustusvoimien palveluksessa kouluttajana. Syksyllä 1944, kun Suomi oli allekirjoittanut raskaat rauhan ehdot Neuvostoliiton kanssa, päämajassa pelättiin miehitystä. Neuvostoliitto oli miehittänyt Baltian ja Romanian ja suomalaiset sodanjohtajat pelkäsivät samoin käyvän Suomellekin.

Valo Nihtilä alkoi organisoimaan asekätkentää ja luotettavat isänmaalliset sotilaat piilottivat eri puolelle Suomea aseita, ammuksia, ruokaa ja muuta materiaalia 35,000 miehen tarpeisiin. Aseet otettiin puolustusvoimilta ja siirrettiin satoihin eri kätköihin ympäri maata. 

Valitettavasti joukossa oli petturi, joka vuonna 1945 alkoi myymään kätköissä olevia tarvikkeita ja jäi siitä kiinni ja koko iso organisaatio paljastui. Osa kätkijöistä pääsi pakoon Ruotsiin, mutta esimerkiksi Valo Nihtilä joutui vankilaan. 

Rohkeat asekätkijät

Näiden asekätkentää tehneiden miesten rohkeus on ollut mahtava. Heidät olisi Neuvostoliiton valvontakomissio saattanut tuomita kuolemaan tai passittaa Siperian leireille, eikä kukaan olisi voinut mitään. 

Asekätkentäoikeudenkäynti oli Pohjoismaiden suurin oikeusjuttu, jossa syytettyjä oli noin 1500. Moni näistä tuomittiin vankeuteen ja niin Valo Nihtiläkin istui viisi vuotta tiilenpäitä lukemassa. Vankeusajan jälkeen näiden miesten oli vaikea saada työtä ja moni uhrasi elämänsä ryhtymällä tähän asekätkentään. Asekätköjä löytyy vieläkin ja tulee pitkään vielä löytymään. Tarkkaa määrää kukaan ei tiedä, mutta arvellaan, että yksi kolmasosa kätköistä on vielä löytymättä.

Valo Nihtilän kuolemakin oli dramaattinen 1973, kun hän sai sydänkohtauksen  kesken kokoomuksen vaalitilaisuuden. Kokoomuksen tilaisuudessa ollut poliitikko oli kovasti moittinut hallituksen rahankäyttöä maanpuolustukseen ja Valo Nihtilä oli ottanut puheenvuoron vastatakseen hänelle. Kesken puheenvuoronsa hän sai massiivisen sydänkohtauksen ja kuoli heti 80-vuoden ikäisenä. 

Toivottavasti meidän rakkaan Valtsun kuolema ei olisi noin dramaattinen ja toivottavasti hänellä olisi vielä useita elinpäiviä. Nyt Vatsu vaikuttaa jotenkin levottomalta, mikä voi johtua Jössen puuttumisesta. Olemme perehtyneet nyt munuaispotilaan ruokavalioon ja olen tilannut verkkokaupoista sopivia ruokia Valtsulle. Täytyy vain toivoa, että se suostuu niitä syömään, Valtsu kun on hyvin ronkeli ruuan suhteen. 

Hassua on, että Valtsu muistuttaa ruumiinrakenteeltaan Valo Nihtilää. Nihtilä oli hyvin laiha ja lähes luurankomainen vartaloltaan. Valtsu on aina ollut samanlainen, eikä yhtään pullukka, niin kuin veljensä Jösse oli.