Olen viime kuukausina lukenut urakalla kirjoja, jotka kertovat toisen maailmansodan aikaisista natsien keskitysleireistä. Suorastaan kiusaan itseäni näillä kauhutarinoilla ja yritän tässä kirjoittaessani analysoida, miksi niin teen.
Kansanmurha
Natsi-Saksalla oli satoja keskitysleirejä kaikissa miehittämissään maissa ja niissä tapettiin julmasti juutalaisia ja romaneja vain heidän ”rotunsa” takia. Tietysti keskitysleireillä oli paljon myös sotavankeja, poliittisia vankeja, vastarintaliikkeen jäseniä ja jehovan todistajia. Kuitenkin minun mielestäni pahin oli tämä niin sanotun rodun perusteella tehty kansanmurha. Ihmisethän olivat ihan syyttömiä siihen, mihin ihmisryhmään he olivat sattuneet syntymään.
Koen jollain tapaa syyllisyyttä koko ihmiskunnan puolesta, että sivistyneestä Euroopasta löytyi niin syvä viha, jotain ihmisryhmää kohtaan. Saksahan ei ollut mitenkään yksin syyllinen tähän juutalaisten joukkomurhaan, vaan miehitettyjen maiden poliisit ja siviilit innokkaasti ilmiantoivat juutalaisia läheisiään.
Esimerkiksi Latvian pääkaupungissa Riikassa sekä Liettuan pääkaupungissa Vilnassa oli suuri osa juutalaisia ja heidät kaikki surmattiin lähes viimeiseen mieheen. Riikassa teloitettiin noin 50 000 juutalaista melko pian, kun Saksa oli miehittänyt Baltian. Riikan poliisikunta ei malttanut odottaa saksalaisia paikalle, vaan he ryhtyivät toimeen jo ilman erillistä käskyä. Sama toistui myös Ranskassa, jota pidetään sivistysvaltiona ja kulttuurin kehtona. Ranskan viranomaiset keräsivät ihan oma-aloitteisesti juutalaisia karkoitettavaksi enemmän kuin natsit pyysivätkään. Suomikaan ei ollut puhdas pulmunen, vaan meiltäkin luovutettiin kahdeksan juutalaispakolaista Saksaan, joista ainoastaan yksi selvisi elävänä keskitysleireiltä.
Miten minä olisin toiminut?
Varmaan suurin syy siihen, että kiusaan itseäni näillä kauhutarinoilla, on kysymys siitä, miten itse olisin tuona aikana toiminut. Olisinko liittynyt natseihin ja innoissani kuunnellut Hitlerin saarnoja ja tehnyt hitler-tervehdyksiä? Vai olisinko kyennyt vastustamaan tuota valtavirtaa ja olisinko peräti liittynyt vastarintaliikkeeseen?
Nämä kysymykset jäävät ikuisesti vaille vastausta. Entä miten olisin selvinnyt, jos olisin itse ollut juutalainen? Miten olisin pärjännyt keskitysleirillä vai olisinko ollut kaukaa viisas ja lähtenyt ajoissa pakoon tai jopa keksinyt piiloutua?
Kävin joskus nelikymppisenä työnohjauksessa psykiatrin luona, joka oli tehnyt väitöskirjan keskitysleiriltä selviytyneistä ja hän oli perehtynyt Auschwitzin toimintaan. Asia kiinnosti minua ja keskustelimme siitä usein. Hän oli sitä mieltä, että henkinen luonteenlaatuni on niin joustava, että olisin sen puolesta kestänyt keskitysleiriolot. Tiedän kuitenkin, että pienikokoisena ihmisenä, minut olisi lajittelussa katsottu epäkelvoksi työntekijäksi ja olisin marssinut suoraan kaasukammioon. Tämän ikäisenä eli yli kuusikymppisenä minulla ei olisi ollut mitään selviytymismahdollisuutta, koska vain vahvat ja nuoret lajiteltiin katselmuksissa työkomennuksiin ja iäkkäät päätyivät ”suihkun” kautta krematorioon.
Muistan, miten isovanhempani 1960-luvun lapsuudessani painottivat aina sitä, että joukossa tyhmyys tiivistyy. He neuvoivat välttämään kaikkia porukoita ja yhdenasianliikkeitä. Ehkä nämä opit olivat tulleet siitä, mitä he näkivät ennen sotaa, kun ihmiset sokeasti seurasivat Hitleriä tai Suomen Vihtori Kosolaa.
Olisikohan nämä neuvot saaneet minut kritisoimaan kansallissosialismia ja olisin pysynyt sivussa tapahtumista? Toisaalta tiedän toimivani mielelläni järjestöissä, niin kuin Suomen Yrittäjänaisissa ja Suomen Kosmetologien Yhdistyksessä. Sen mukaan olisin voinut olla päällepäsmärinä jossain natsijärjestössä ja tehnyt ihmisoikeusrikoksia muiden mukana.
En koskaan saa tietää, miten itse olisin toiminut 1930-luvulla ja mihin olisin päätynyt. Toivottavasti saan elää elämäni rauhassa loppuun asti, enkä joudu käytännössä kokemaan, miten selviän keskitysleiriltä.
Kommentit
Lähetä kommentti