Kantaaottavaa teatteria

Olimme viime viikon loppupuolen Tampereen teatterikesässä, niin kuin melkein kaikkina muinakin kesinä. Yleensä olen ollut aivan haltioissani upeista esityksistä, mutta tänä vuonna mikään ei oikein sykähdyttänyt.

Kannanottoja vähemmistöjen puolesta

Teatterin yksi tarkoitus on herättää tunteita ja en haluakaan mennä katsomaan pelkkää hömppää, vaan esityksessä pitää olla jotain sanomaa. Meillä oli kolmena iltana peräkkäin liput, mutta olin tehnyt vähän väärät valinnat. 

Torstai-illan esitys oli nimeltään Norminäytelmä, minkä kesto oli kolme tuntia ja siinä oli puolet ihan liikaa. Näytelmä peräänkuulutti suvaitsevaisuutta homosuhteita kohtaan ja vastusti rasismia. Aihe oli hyvä, mutta jotenkin aikansa elänyt. Vielä 80-luvulla aihe olisi ollut tarpeellinen, mutta nyt minä koin sen vanhan asian jankkaamisena. 

Norminäytelmässä ei ollut kokonaista juonta, vaan se oli neljän näyttelijän esittämiä lyhyitä sketsejä erilaisista huvittavista ihmissuhteista. Näytelmä oli niin tylsä, että lähdimme väliajalla pois ja niin näkyi tekevän moni muukin. Tämä on hyvin harvinaista, että lähdemme kesken pois, mutta nyt esitys oli sen verran harrastelijamainen ja pitkäveteinen, ettei sitä jaksanut seurata kolmea tuntia.

Perjantaina meillä oli liput sirkusesitykseen, joista yleensä pidämme kovasti ja kyseessä oli ruotsalainen ryhmä. He olivat kyllä taitavia, mutta siitäkin esityksestä puuttui juoni. Nykysirkuksella on usein sanoma, joka esitetään ilman puhetta ja yleensä ne ovat ihailtavan oivaltavia. 

Tässä esityksessä oli paljon temppuja, mutta mitään sanomaa siitä en löytänyt. Hauskuuskin siinä oli mielestäni vähän takapajuista. Esityksessä oli rumpali, joka aina pudotti rumpupalikan ja sanoi perk..le! Se nauratti kerran, mutta ei useammin.

Suvaitsevaisuutta kaivataan

Lauantain esitys oli tapahtuman päänäytös nimeltään Catarina and the beauty of killing fascists ja sen esitti portugalilainen teatteriryhmä. Esitys oli tekstitetty, koska se oli perinteistä puheteatteria. Tämäkin esitys kesti kaksi ja puoli tuntia ilman väliaikaa. Näytelmä kertoi perheestä, joka tappoi kerran vuodessa yhden fasistin ja se oli hyvin kantaaottava esitys ja puhui suvaitsevaisuuden puolesta.

Saimme heti esityksen alkajaisiksi kokea, mitä suvaitsemattomuus on. Mieheni on kaksimetrinen eli keskivertoa pitempi ja myös aika tanakka, vaikka ei ylipainoinen olekaan. Heti, kun istuimme paikoillemme, meidän takana istuvat ehkä noin kahdeksankymppiset naiset alkoivat suuriäänisesti marmattamaan, että pitikö tuon jättiläisen tulla juuri heidän eteensä. Heidän esityksensä oli kuulemma pilalla, kun Goljatti vei näkyvyyden. Olin jo sanomassa heille, miten rumasti he käyttäytyivät ja pilasivat myös meidän esityksen, mutta kiltti mieheni hyssytteli minua.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun törmäsimme näin kummalliseen ja ilkeään käytökseen. Olisikohan heidän mielestä teatterissa pitänyt olla pituusraja vai mitä he odottivat meidän tekevän. Meillä oli liput, ihan niin kuin heilläkin, ja kukaanhan ei voi pituudelleen mitään. Rouvat vielä keskustelivat äänekkäästi, miten kultturelleja persoonia he olivat ja tottuneita teatterikävijöitä, mutta kuinka harmittavaa on, kun näkyvyys on huono. Mielessäni totesin, ettei kyse ollut kovin sivistyneistä ihmisistä.

Itse tuo näytelmä oli hyvä kannanotto äärioikeiston vallan lisääntymisestä Euroopassa, mutta asian olisi voinut esittää hiukan lyhyemmässäkin ajassa. Näytelmä kertoi tulevaisuudesta eli vuodesta 2028, kun Portugalissa valta oli jo fasisteilla. 

Äärioikeistolainen poliitikko paasasi näytelmässä, kuinka perheväkivalta on perheen sisäinen asia, eikä sitä olisi, jos naiset ja lapset käyttäytyisivät kunnolla. Samoin rasismia ei olisi, jos romanit aidattaisiin omalle alueelleen ja ulkomaalaiset pysyisivät kotonaan. Poliisilla pitää olla oikeus väkivaltaan, jos ihmiset rupeavat puhumaan tyhmiä ja vaikka kannattamaan tasa-arvoa, eikä perustuslakia tarvitse noudattaa, jos laki on mäntti.

Tässä puheessa näyttämöllä tuli selvästi esiin se, mitä nykyisin tapahtuu Venäjällä ja Unkarissakin. On tärkeää nostaa esille se mitä tapahtuu, jos ääriliikkeet saavat liikaa valtaa.