Nykypäivän vainolaisia

Olen kesän aikana sattumalta lukenut useampia lehtijuttuja, miten joku ihminen on joutunut vainon kohteeksi. Nykytekniikka ja some mahdollistaa toisen seuraamisen ihan eri tavalla kuin parikymmentä vuotta sitten.

Kokemuksia häirinnästä

Pari päivää sitten luin eräästä naistanssijasta, joka oli joutunut tuntemattoman henkilön vainoamaksi. Hänen yrityksensä nimissä oli tehty työtarjouksia eri paikkoihin ja lähetetty sähköposteja tutuille ja yhteistyökumppaneille. 

Vainoaminen oli hänen kohdallaan alkanut somessa ja pahentunut niin, että nämä hänen nimissä tehdyt sähköpostit ja tarjouskirjeet vaurioittivat hänen yrityksensä mainetta ja teetti paljon turhaa työtä. Tämä vainoamisen uhri kertoi jutussa, miten paljon tilanne traumatisoi häntä ja aiheutti pelkotiloja. 

Lehtijuttu palautti mieleeni omat kokemukseni vainoamisesta. Varmaan moni blogin lukija ja vakioasiakkaatkin muistavat, miten tämän blogin kommenteissa mustamaalattiin minua oikein urakalla. Tästä tapauksesta on aikaa toistakymmentä vuotta ja olen ihan sen unohtanut, mutta tuo vainoaja oli kimpussani 2-3 vuotta lähes päivittäin. 

Tuon lukemani lehtijutun naistanssijan vainoaja oli yrittänyt nimenomaan vahingoittaa uhrinsa työtä ja yritystä ja näinhän oli myös minun kohdalla. Minulle ei ole koskaan selvinnyt, kuka minua vainosi, enkä osaa epäillä ketään. Tämä vainoaja antoi ymmärtää olevansa kosmetologi ja paljon parempi työssään, kuin minä. 

Silloin tämän blogini alkuaikoina kaikki kommentit näkyivät suoraan lukijoille ja vainoaja syyti haukkumisia useita kertoja illan ja yön aikana ennen kuin muutin blogin asetuksia niin, etteivät kommentit olleet tarkistamatta näkyvissä. 

Tästä huolimatta vainoaja jatkoi haukkumista ja mollaamista muutaman vuoden lähes päivittäin. Ilmeisesti hän tiesi, että minä kyllä kommentit näen, vaikka ne eivät olleet enää julkisia. Kirjoitukset tehtiin aina yöaikaan ja muistan erään jouluaaton, kun illan aikana tuli yli kymmenen viestiä. 

Niihin aikoihin hoitolaani tehtiin myös verotarkastus ilmiannon takia ja tuo lehtijutun naistanssija kertoi samaa, että hänestä tehtiin perättömiä ilmiantoja verottajalle. Tietysti firmaani saa kyllä tehdä verotarkastuksen koska vaan, koska minulla ei ole mitään pimitettävää. Se nähtiin jo tuossa tarkastuskerrassakin, ettei huomautettavaa ollut. Homma on vaan aikamoinen työruljanssi ja itse istuin kolme päivää tarkastajien kuultavana ja menetin työtuloni. En siis välittäisi usein tuohon hommaan ryhtyä ja varsinkin, kun syy on pelkkä ilkeämielisyys.

Sairastunut ihminen voi ryhtyä vainoajaksi

Samoihin aikoihin minulla oli myös toinen kokemus vainoamisesta ja sekin kohdistui työhöni ja blogikirjoituksiini. Kirjoitin pitkään Hämeen Sanomien verkkosivuilla blogia nimeltään Yrittäjän ajatuksia. Tähän blogiin alkoi tulla myös ilkeitä kommentteja, joissa minua haukuttiin kouluttamattomaksi, lukutaidottomaksi vasemmistolaiseksi. 

Kommentoijaa harmitti erityisesti minun blogijuttuni lukemistani kirjoista. Hän moitti minua yhteiskunnan elätiksi, joka käyttää veronmaksajien palveluja hyväkseen ja lainaa kirjat kirjastosta, eikä osta niitä itse. Näitä kommentteja tuli lukuisia useamman kuukauden ajan ja niissä oli poliittinen sävy ja minua haukuttiin kommariksi. Mikä oli sinänsä ihan hassua, koska harva yrittäjä on äärikommari ja yhteiskunnan loinen. 

Puhuin muutaman kerran Hämeen Sanomien toimittajan kanssa, joka hallinnoi blogia ja hän poisti niitä kommentteja, mutta ei pystynyt niitä estämään. Sitten eräänä maanantaina, kun menin töihin, postiluukustani oli pudotettu synkkä musta postikortti, jossa oli paksulla mustalla tussilla kirjoitettu nuo samat moitteet, mitä Hämeen Sanomien blogissakin minun vasemmistolaisuudestani. 

Tuo maanantai oli juuri sen viikonlopun jälkeen, kun Norjassa Anders Breivik murhasi kymmeniä nuoria sosiaalidemokraatteja Utön saarella. Silloin minä kyllä säikähdin tuota postikorttia ja varsinkin, kun tajusin jonkun käyneen hoitolani oven takana. Puhuin asiasta poliisiystävälleni, mutta muistaakseni en tehnyt rikosilmoitusta. 

Näitä postikortteja tuotiin hoitolani postiluukusta kymmenkunta kertaa, mutta sitten ne loppuivat. Myönnän, että niihin aikoihin katselin kyllä tavallista useammin selkäni taakse varsinkin töistä lähtiessäni pimeällä parkkipaikalla. 

Sitten muutaman kuukauden päästä tuo kirjoittaja selvisi jotenkin Hämeen Sanomien kautta ja kyse oli lähes kahdeksankymppisestä naisesta, joka oli itse juristi. Hän ilmeisesti oli sairastunut dementiaan tai jotenkin muuten ja otti minut silmätikukseen. Nainen oli aikoinaan ollut paljon politiikassa ja nimenomaan kokoomuslainen ja se ehkä jotenkin tuotti tuon sekavuuden ja syytökset kommunistiksi. Olin todella tyytyväinen, kun hänen henkilöllisyytensä selvisi ja lakkasin pelkäämästä. Onneksi myös hän itse lopetti nuo touhunsa ja on nyt ollut jo kuolleena hyvän tovin.

Tuon tämän blogin kommentoija on edelleen salaisuus, mutta onneksi sekin loppui aikanaan. Tosin se on ihmetykseni aihe, miten sitkeitä nämä vainoajat voivat olla. Ilmeisesti tästä vainoamisesta tulee heille koko elämän sisältö ja pakkomielle, jota he eivät kykene lopettamaan.

Onneksi itse en asiasta stressaantunut, enkä kokenut mitään traumatisoitumista. En yleensä ole mikään herkkä ihminen ja yrittäjyys on opettanut kovapintaiseksi. Joten itse selviydyin vainoamisista vain suurella hämmästyksellä, mutta vailla muita kärsimyksiä.