Siirry pääsisältöön

Onko hiukset tärkeämmät kuin iho?

Kauheeta, minkä näkönen mä olen! Tämä on aika yleinen kiitos kasvohoidon jälkeen ja se ei tunnu kivalta. Olen kirjoittanut tästä usein ennenkin, koska en itse pysty ymmärtämään, miksi hiusten asento on tärkeämpi kuin hyvin hoidettu iho.


Jotta kasvohoito voidaan tehdä kunnolla, hiukset täytyy saada pois tieltä pääpannan avulla.


Kissa kiitoksella elää

Nyt aloin kirjoittamaan tätä juttua, kun keskustelin asiasta ikäiseni kollegan ja hänen nuoren työharjoittelijan kanssa. Heille oli käynyt niin, että tämä nuori työharjoittelija oli purskahtanut itkuun kuullessaan päivän kolmansia moitteita tukan asennosta. 
Pystyn aivan hyvin samaistumaan tuon nuoren kosmetologin tunnelmaan. Olen itsekin joskus niellyt kyyneleitä samasta asiasta. Keskustelimme pitkään, miksi kasvohoidon jälkeen asiakas näkee vain hiuksensa, eikä kirkastunutta ja sileää ihoaan. 
Onneksi nykyisin huomaa jo selvästi, ettei nuorempi väki tuijota pelkästään hiuksiaan, vaan ymmärtävät hyvinvoivan ihon merkityksen. Huomasin myös, että tämän parikymppisen työharjoittelijan oli mahdotonta ymmärtää, miten joku pystyyn noussut otsatukka voi asiakkaalle olla katastrofi. Uskoisin, että tämä kertoo siitä, ettei hiuksia enää liimata lakalla tiettyyn asentoon, vaan luonnollisempi hiustyyli alkaa tulla muotiin. 
Yritin lohduttaa tätä tyttöä, että kannattaa ottaa huumorilla nuo hiusten kauhistelut ja antaa juttujen mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Myönnän kyllä, että itsekin saan joskus purra hammasta, kun olen tehnyt kaksi tuntia tiukkaa fyysistä työtä ja asiakas ensimmäiseksi valittaa litistyneestä tukastaaan. Ihmettelen mielessäni usein, mikä yllätys tuo liiskaantunut otsatukka on, koska kasvohoitoa ei voi tehdä ilman pantaa, joka pitää hiukset pois kasvoilta. Ja sen pitäisi olla selviö, etten ole kampaaja. 


Kasvohoidossa ei voi varoa hiuksia

Hyvin moni asiakkaani menee kasvohoidon jälkeen esimerkiksi iltavuoroon työhön ja teen hoidon jälkeen kevyen meikin. Nykyisin iho ei missään tapauksessa saa olla raastetun ja jynssätyn näköinen kasvohoidon jälkeen, vaan minun käsittelyn jäljiltä iho on raikas ja sileä. 
Teen mielelläni kevyen meikin kasvohoidon jälkeen ja samalla asiakas näkee uusimpia meikkivärejä. Toiset taas haluavat, että iho on kasvohoidon jälkeen yökunnossa ja sille ei tarvitse tehdä mitään ennen seuraavaa aamua. Kysyn aina asiakkaalta, miten hän haluaa minun tekevän. 
Onneksi nykyisin asiakkaat eivät enää halua laittaa paplareita kasvohoidon ajaksi, koska niiden kanssa kasvohoitoa on mahdoton tehdä. Jos kasvoja ympäröi paplariaita, en mitenkään pysty hoitamaan kasvoja kunnolla. Käteni ja ranteeni joutuvat niin pahaan asentoon, että olisin puolentoista tunnin hoidon jälkeen invalidi. Esimerkiksi Dermatude-kasvohoitoa (185€) ei pysty tekemään, jos papiljotit ovat viemässä tilaa ihon läheltä. Dermatuden hoitopää ei ylety iholle asti, jos papilijotit ovat käsieni tiellä. 
Asiakkaalla on mahdollisuus vessassa tai odotustilassa laittaa hiuksiaan miten kauan tahansa ja se on minulle ihan ok. Se on myös selvä asia, ettei kasvohoidon jälkeen hiukset ole paraatikunnossa, mutta mielestäni näin ei pidä ollakaan. Helpottavaa on, että tämä tiukka tukkamuoti, jossa jokainen karva on asennossa, on menossa pois muodista ja ainoastaan oma ikäluokkani pitää sitä enää yllä.




⭐️ Osallistu arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 6.–19.8.-24.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...