Siirry pääsisältöön

Toispuoleinen silmämeikki

Aina sattuu ja tapahtuu ja olin viime viikolla yhden päivän työssä toispuoleisen silmämeikin kanssa. Onneksi ikä on tuonut sen helpotuksen, etten enää yhtään kauhistele, että voi mikä moka ja kuinkahan moni huomasi.




Nälästä pyörtyvä kissa

Tästä silmämeikkimokastani syytän nyt Allua. Tehdessäni aamulla silmämeikkiä, Allu esitti niin taitavasti nälästä pyörtyvää kissaa, että minun oli pakko ruokkia Allu ja keskeyttää meikin tekeminen. Samassa hötäkässä kolme muutakin kissaa huomasi olevansa nälkäkuoleman partaalla, joten syötin porukan jo kolmatta kertaa sinä aamuna. 
Sitten, kun palasin meikkipuuhiin en enää muistanut, että vain toisessa silmässä oli rajaus ja ripsiväri ja toisessa pelkät luomivärit. Jatkoin varmaankin poskipunalla ja huulipunalla ja kiirehdin töihin. Eipä tuo tahtia haitannut ja huomasin vasta iltapäivällä vilaista peiliin ja hoksasin toispuoleisen ilmeeni. 
En edes ehtinyt korjata tilannetta heti, vaan vasta ennen viimeistä asiakasta. Otin käyttöön uuden Youngbloodin Mineral Lengthening Mascaran NYT 33€ (norm.40€) ja kylläpä tuo tuliterä ripsiväri oli selvästi parempi, kuin minulla kotona oleva muun sarjan tuote. Olen kesän aikana etsiskellyt uutta meikkisarjaa Youngbloodin rinnalle ja aina kokeilen muutenkin uutuuksia, jos ne kelpaisivat verkkokauppaani. 
Nyt tämä kokemus taas kerran osoitti, miten yliveto Youngbloodin ripsiväri on. Samoin ymmärsin, miten merkittävä ero on täysin uudella ripsivärillä, kuin jo pari kuukautta käytössä olleella tuotteella. Koin taas käytännön herätyksen siihen, miten tärkeää on ripsivärin uusiminen tarpeeksi usein.


Hälläväliä

Tämä kokemus toispuoleisesta silmämeikistä osoitti myös, miten paljon helpompaa elämä on näin vanhempana. Jos olisin kolmekymppisenä tehnyt tämän mokan, olisin harmitellut koko illan, että mitä asiakkaatkin meinasivat mokastani.
Nykyään olen vähän hälläväliä, koska tiedän, että harvoin ihminen katsoo toista niin tarkasti, että erottaisi silmämeikinkin. Asiakkaani ovat pääasiassa oman ikäisiäni ja eihän me edes nähdä enää niin tarkkaan, mitä toisten naamassa on.
Vielä kolmekymppisenä en olisi kehdannut mennä ruokakauppaan, jos hame päällä olessani sukassa olisi juossut silmä. Nykyisin sellaiset eivät enää rajoita ja ajattelen, kuka minun sukkiani ehtii katselemaan. Kaiken kaikkiaan ikä on tehnyt elämästä helpompaa ja en enää välitä muiden sanomisista, enkä kuvittele, että kaikki katsovat juuri minua. Eläköön vanheneminen! 



⭐️ Osallistu arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 6.–19.8.-24.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...