Siirry pääsisältöön

Muutoksien viikonloppu

Varmaan kaikki tietävät, että arvonlisävero nousee puolitoista prosenttia ensi sunnuntaina 1.9. ja siitä kirjoitinkin jo alkuviikosta. Hoitolassani tapahtuu myös muita muutoksia ja nämä osuvat juuri samaan viikonloppuun kuin alv:n korotus.




Someapulainen vaihtuu

Minulle on hyvin tärkeää, että yritykseni ja hoitotyöni uudistuu samaan tahtiin kuin maailma muuttuu, enkä missään tapauksessa halua polkea paikallani. Sosiaalinen media on nykyään aivan välttämätön apuväline, mitä kautta voin levittää tietoa osaamisestani ja työstäni. 
Tähän asti sosiaalista mediaa on apunani hoitanut Kaisa Kauppila Kaisavisio-yrityksestä, mutta nyt tekijä vaihtuu ja uusi on Miia Salminen Sisältöstudio Miia Salmiselta. Kaisa on helsinkiläinen, mutta Miia on Hattulasta ja kuuluu samaan yrittäjänaisten verkostoon, kuin minäkin. 
Osallistun erääseen yrittäjäprojektiin, mitä kautta itsekin opin entistä enemmän päivittämään sosiaalisen median kanavia. Miia Salminen ohjaa tekemisiäni ja kehitämme yhdessä entistä parempia konsteja, joilla pystyn jakamaan ammattitaitoani mahdollisimman monille.
Suuret kiitokset Kaisalle näistä kuluneista vuosista, mutta nyt on kummankin aika taas siirtyä eteenpäin ja tuleviin haasteisiin. Odotan innolla tämän uuden projektin aloitusta ja yhteistyötä Miian kanssa. 


Monta muutosta yhtäaikaa

Kerron näistä muutoksista etukäteen senkin takia, että siirtymävaiheessa voi eteen tulla ongelmia, joihin emme ole osanneet varautua. Pahoin pelkään, että moni järjestelmä saattaa kaatua, kun kaikki suomalaiset yrittäjät ovat yhtäaikaa netissä tekemässä päivityksiään. 
Toivon tietysti, että kaikki ovat tähän alv:n muutokseen niin hyvin valmistautuneet, ettei ongelmia tulisi. Lähinnä pelkään verkkokauppani toiminnan katkosta, kun kaikki muutkin ovat tekemässä muutoksia hintoihin. Ne ovat niin isoja asioita, etten itse pysty niihin vaikuttamaan ja pitää vain toivoa, ettei verkkokauppaani tule häiriöitä. 
Hoitolaan tulee uusi kassajärjestelmä ja sen pitäisi olla käytössä maanantaina 2.9. Siinäkin on taas paljon opettelemista ja pahoin pelkään, ettei apua saa kovinkaan helposti, koska kassakoneita myyvät firmat ovat aivan ruuhkautuneet. 
Miia on tällä viikolla tutustunut somekanaviin ja blogiin, joten uskon sen menevän jouhevasti. Mitään suurta muutosta ei heti alkuun ole tarkoituskaan tehdä, mutta syksyn mittaan yleisilmettä verkkosivuissani muutetaan ja modernisoidaan. 
Eniten olen innoissani videoiden tekemisestä, jotka ovat Miian tärkeä osaamisalue ja videoiden avulla pystyn entistä paremmin neuvomaan asiakkaitani ihonhoidossa. Minulla on myös haaveena tehdä oma podcast tai youtube-videoita sotahistoriasta. Otsikko voisi olla ”sotahistoriaa naisen silmin” ja lyhyissä videoissa voisin kertoa tarinoita sotahistoriasta ja esimerkiksi Suomen talvi- ja jatkosodasta. 
Olen ennenkin kertonut, että olen huolissani siitä, miten heikosti historiaa tunnetaan. Tällaisten lyhyiden tarinoiden avulla voisin jonkin verran edistää historiatietoutta.





⭐️ Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 20.8.–2.9.-24.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...