sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Joululahjoja Kissakoti Kattilalle!

Yritän aina pitkin vuotta auttaa Kissakoti Kattilaa niin paljon, kun vaan pystyn. Se ei ole suuri määrä, mutta kuitenkin tärkeä ja tarpeellinen. Kattila on Suomen vanhin ja yksi suurimpia eläinsuojeluyhdistyksen kissakoteja ja se on toiminut vuodesta 1996 asti. Kissoja siellä on melkeimpä aina yli 100, vaikka tänäkin vuonna on lähes 300 kissaa saanut heidän kauttaan uuden kodin.

Keräämme lahjoituksia la 16.12

Perinteisen Avoimien Ovien päivä meillä on la 16.12 klo 10-15. Seuratkaa ilmoitteluamme ja tätä blogia niin näette miten hyviä tarjouksia meillä taas on. Avoimien Ovien päivänä meille voi tuoda lahjoituksia Kattilaa varten. Tervetullutta on kissanruoka, lelut, astianpesuaineet, pyykinpesuaineet ja käytöstä poistetut petivaatteet. Kaikki petivaatteet käy mitä voi käyttää kissojen makuualustoina. Kattilassa on sohvia ja sänkyjä kissojen nukkumapaikkoina ja niissä olevat peiteet vaihdetaan ja pestään päivittäin. Kattilassa on pesukone sitä varten ja pyykkiä pestään jatkuvasti. Jos sinulla on vanhoja lakanoita, pyyhkeitä, filttejä, peittoja tai mattoja niin tuo ne meille Kattilaa varten. Rikkisetkin ja värjäytyneet käy tärkeintä on, että ne pehmustaa kivasti kissan makuupaikkaa. 

Osallistu arpajaisiin

Avoimien Ovien päivänä meillä on myös arpajaiset joihin yritän saada voittoja niin, että joka toinen arpa voittaa. Olen myös tehnyt varmaankin 100 arpavoittoa Kattilan omia joulun myyjäistapahtumia varten ja vien ne heille alkuviikosta. Youngbloodin maahantuoja Carpelan Cosmetic oy lahjoitti valtavan määrän tuotteitaan näitä arpajaisia varten. Olin suorastaan hämmästynyt, kun sain postista niin ison paketin etten yksin jaksanut sitä autoon kantaa. Nyt siis kannattaa ostaa Kattilan arpoja, koska voittoja on paljon. Olen taas pitkästä aikaa innostunut askartelemaan joulukortteja ja niitä myymme 3€/kpl ja koko raha menee Kattilalle. Annan työpanokseni ja materiaalit lahjaksi. Askartelu on niin rentouttavaa ja mukavaa, että hurahdin siihen taas totaalisesti. Menneinä vuosina joitakin ärsytti nämä korttini, koska ne eivät ole kaikkien maun mukaisia. Korostankin, että ne ovat minulle mukava harrastus silloin, kun siihen on inspiraatio. En yritäkään miellyttää niillä kaikkia eikä ne ole mikään tulonlähde hoitolalle. Lähinnä ajattelen niin, että niitä voi ostaa kannatuksen vuoksi, jos joulukortteja tarvitsee. Jokainen kortti on ylemmän tahon tarkistama eli Jössen, Valtsun, tai Hertan nenän jälki niistä löytyy. Tunnusta, että tarkastusryhmä on innokas ihan rasitteeksi asti. 

Jösse tarkastaa jouluaskartelun tarvikkeita




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti