Siirry pääsisältöön

Apu turpoaviin silmänympäryksiin

Lähes kaikki yli viisikymppiset kärsivät joskus silmänympärysturvotuksesta, koska estrogeenin väheneminen hidastaa aineenvaihduntaa. Suolaiset ja mausteiset ruuat ja alkoholi lisäävät turvotuksen syntymistä. Samoin erilaiset silmätipat rasittavat ohutta silmänympärysihoa ja siitä seuraa turvotusta.

Stress Positive Eye Lift poistaa turvotusta

Nyt Tähtitarjouksena oleva Stress Positive Eye Lift 68€ (88€) silmänympärysnaamio on tehokkain konsti silmäpusseille mitä ikinä olen kokeillut. Nykykosmetiikka pystyy vaikuttamaan eri iho ongelmiin todella tehokkaasti, mutta ilman ärsytyksiä. Tämän tyyppisestä silmänympärysnaamiosta ei osannut edes uneksia vielä 80-luvulla. Olen jo parina jouluna kauhistellut tässä blogissakin miten herkuttelut ja kyläilyt aiheuttaa todella pahaa turvotusta silmieni ympärille. Nyt tiedän siihen löytyvän apuakin. Tosin ehkä olisi fiksua vähän hillitä myös syömisiä ja katsoa vähän mitä suuhuni laitan. Stress Positive Eye Lift on myös niin helppo käyttää, että laiskinkin kosmetiikan käyttäjä viitsii sen tehdä.

Stress Positive Eye Lift on  Suomi100 onnittelu

Tuntui hyvältä, että Dermalogicakin halusi onnitella Suomea itsenäisyytemme satavuotisjuhlassa. Koko maailmahan oli mukana meidän kanssamme ja hienoa, että Dermalogica osallistui tähän. Dermalogica on ainoa kosmetiikkasarja joka noteerasi meidän juhlavuoden. Nyt Stress Positive Eye Lift on pakattu yhdessä matkakoisen Phyto Replenish Oilin kanssa sellofaaniin jossa on sinivalkoiset nauhat. Siitä saa tosi näyttävän joululahjan, jos haluaa muistaa läheisiään käytännöllisellä lahjalla. Myös miehet voivat käyttää tätä silmänympärysnaamiota, koska heillekin vanhenmiten tulee turvotusta, mutta ei siinä määrin kuin naisille. Stress Positive Eye Liftiä voi käyttää 3-5 kertaa viikossa. Sen voi jättää myös yöksi vaikuttamaan varsinkin, jos silmänympärykset ovat kovin kuivat. Tämä turvotus ei ole ainoa asia mihin Stress Positive Eye Lift vaikuttaa, vaan se auttaa myös hilseilevän kuiville silmäluomille ja vähentää kutinaa, kirvelyä ja punoitusta. Suosittelen kokeilemaan. Nyt joulun tullessa tarve silmänympärykset erityishoitoon on suuri.

Stress Positive Eye Liht tuubin kärki sopii silmänympäryshierontaan. 
Tuote on todella riittoisa ja tästä tuubista saa viitisenkymmentä naamiota.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...