Tänään meillä on perinteinen Avoimien Ovien päivä ja liike on auki kello 10.00-15.00. Mehän emme yleensä ole töissä lauantaisin koska teemme arkipäivinä pitkät päivät ja palvelemme asiakkaamme heidän työajan jälkeen. On kuitenkin osoittautunut, että näin ennen joulua on hyvä olla yksi lauantai aukiolo. Näin kauempaakin tulevat ehtivät ostoksille.
Dermalogica ja Youngblood -20%
Nyt kannattaa täydentää omat kotihoitotuotevarastot. Jos ajattelee oikein taloudellisesti kotihoitotuotteet kannattaa ostaa suuremmassa erässä näinä tapahtumapäivinä, kun on hyvä alennus. Tuo -20% on ihan tuntuva alennus ja sitä hyödyntämällä säästää jopa satasia. Hoitotuotteet säilyvät hyvin kotonakin avaamattomina ja tavarat ovat takuulla ”tuoreita” meiltä lähtiessä, koska suurin osa tuli meille perjantaina. Avaamattomina tuotteet säilyy hyvin parivuotta ja avattuma ainakin vuoden verran. Mitään suurta varastoa ei tietenkään kannata kotiin hamstrata, mutta perustuotteet voisi ostaa kaksin kappalein. Tarkoitan perustuotteilla hoitovoiteita, puhdistusmaitoja ja silmänympärysvoiteita joita käytetään kaksi kertaa päivässä. Dermalogican suosikkituote on Intensive Moisture Balance (100 ml 96€-20%) ja tuo sadanmillin tuubi riittää aamuin illoin käytettynä 2-3 kuukautta. Parituubia riittää toukokuulle jolloin kannattaa siirtyä aurinkosuojallisiin päivävoiteisiin. Puhdistusta varten kannattaa ostaa Precleanse (64€-20%) tai Precleanse Balm (58€-20%, matkakoko 18€-20%) koska ne auttavat tuntuvasti pahimman talvikauden kuivuuden torjumisessa. Uusi Precleanse Balm on tarkoitettu kuivalle ja atooppiselle iholle ja öljymäinen Precleanse on kaikkien ihotyyppien tuote.
Lahjakortti ystävättärelle
Aloitimme syksyllä tekemään FACEFIT (25€) pikahoitoa jonka yhteydessä annamme hoitotuotesuositukset ja kerromme muutenkin ihonhoidosta. FaceFit on kiinnostanut uusia asiakkaita ihan kiitettävästi, koska sen yhteydessä saa hyvät ohjeet ja pystyy kyselemään omista ihohuolistaan. On lähes mahdoton määrittää asiakkaan ihotyyppiä ja hoidon tarvetta, kun katsoo vain tiskin yli meikattuja kasvoja. Koemme tämän pikahoidon parhaaksi tavaksi antaa oikeat hoitosuositukset asiakkaille jotka eivät ehdi, tai raaski tulla kasvohoitoon. FaceFit vie aikaa 30-45 minuuttia ja siinä kuoritaan kasvojen alue ultraäänivirtaa hyödyntäen, imeytetään tehoaineet ja naamio. Hoito tehdään pelkästään kasvoille ja puseroa ei tarvitse ottaa pois. Korostan sitä ettei FaceFit vastaa kasvohoitoa, mutta se on hyvä pikavirkistys iholle ja samalla kunnon tietoisku omasta ihotyypistä. Tämä FaceFit on ollut viime jouluna ehdoton myyntihitti niissä Dermalogicahoitoloissa jotka tekivät sitä jo viime jouluna. Se on edullinen ja takuulla henkilökohtainen lahja hyville ystävättärille, sisarille, äidille, tai tyttärille. Sitä ei kannata pelätä, että me väkisin tyrkytämme jotain hoitotuotteita hoitoa tehdessämme. Se ei kuulu tapoihimme ja annamme aina asiakkaalle tilaa päättää haluaako hän jotain ostaa. Myynti ei ole meidän päätarkoitus vaan haluamme tehdä valistustyötä kosmetologin hoitojen puolesta. FaceFit on takuulla henkilökohtainen lahja joka antaa ihmiselle ylellisen hetken hyvinvoinnin avuksi.
Lahjakortit ovat voimassa puolivuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti