Nyt, kun Suomen itsenäisyydestä puhutaan ja kirjoitetaan paljon olen miettinyt kykenisikö nykyihminen niihin samoihin ponnistuksiin mitä esi-isämme ja esiäitimme teki satavuotta sitten. Pystyisimmekö ajamaan yhteistä asiaa kuoleman tuomion ja vangitsemisen uhalla? Kykenisikö tämän päivän ihminen asettamaan yhteisön edun omien etujensa edelle? Lähtisikö nuoret miehet suureen tuntemattomaan vaarallista etappitietä pitkin hakemaan laitonta sotilaskoulutusta niin kuin jääkärit tekivät.
Itsenäisyyttä ajoi koko sivistyneistö
Suomen itsenäistymisajatukset alkoivat muhia sivistyneistön päissä 1800-luvun lopulla. Siihen osallistui suuri osa Helsingin Yliopiston professoreista ja opiskelijoista kieliryhmään katsomatta. Oikeastaan koko Suomen sivistyneistö vastusti venäläistämistoimia ja halusivat itsenäisen Suomen. Sama ajatus oli varmaan työväestölläkin, mutta heillä oli niin paljon muita ongelmia esimerkiksi nälkä ja lukutaidottomuus etteivät he pystyneet kaikilta osin keskittymään itsenäisyysajatukseen. Näinä päivinä esiin on nostettu Suomen viimeisin senaatti ja sen senaattorit Svinhuvudin johdolla, mutta moni muukin panosti koko elämän työnsä itsenäisyyden hyväksi. Ainakin senaattori Leo Mechelin on jäänyt aivan unohduksiin, vaikka hänen työmääränsä Suomen hyväksi oli suunnaton. Hän kuitenkin ehti kuolla jo 1914 eikä kokenut koskaan voittoa taisteluistaan. Kieliriita oli tuolloin asia mikä vei voimavaroja itsenäisyystaistelusta, mutta onneksi nekin ristiriidat pysyivät kohtuullisen pieninä.
Kagaali yhdisti voimat itsenäisyyden taakse
Helmikuun manifesti 1899 oli järkytys koko Suomelle ja se sai suomalaiset kokoamaan voimansa tiukemmin yhteen ja perustettiin kagaali. Aluksi kagaali oli venäläisten pilkkanimi suomalaisten yhteistyöstä ja se oli hepreaa ja tarkoitti juutalaisten seurakuntaa, tai yhteiskokousta. Kagaali jäi kuitenkin yhteistoiminnan nimeksi. Virallisemmin kagaali toimi vain 1900-1904, mutta yhteistyötä tehtiin senkin jälkeen. Kagaali oli aivan uskomaton voimain ponnistus joka tehtiin täysin salassa venäläisiltä. Kuka siitä olisi jäänyt kiinni olisi takuulla istunut vankilassa, tai Siperiassa pitkään. Kaikki nämä ihmiset siis vaaransivat työpaikkansa ja elämänsä Suomen puolesta. Kagaali jakoi Suomen 45 osioon joissa heidän asiamiehet toimivat ja jakoivat lehtiä ja tiedotteita ja keräsivät
adresseja. Näitä asiamiehiä oli ainakin viisisataa. Heti kagaalin perään perustettiin naiskagaali joka teki varsinaisen painotyön ja lehtien salakuljetuksen. Yhden vuoden aikana naiskagaali painoi yli 700,000 lehtistä ja kahta viikottain ilmestyvää lehteä. Kaikki tiedottaminen oli organisoitu todella hienosti. Lukuisat suomalaiset tekivät Suomen asiaa tutuksi ulkomailla mikä oli ihan hämmästyttävän suurisuuntaista kansainvälistä toimintaa. Akateemisen koulutuksen saaneet käyttivät hyväkseen ammattikuntiensa ulkomaisia tuttavuuksiaan ja tiedottivat meidän itsenäisyyspyrkimyksista. Moni sai näistä töistään kovan rangaistuksen ja 1905 suuri joukko kagaalin jäseniä karkotettiin Suomesta. He saivat viisipäivää aikaa lähteä ja perhe, työ ja elinkeino jäi Suomeen. Moni heistä suuntasi Ruotsiin, tai Yhdysvaltoihin ja palasivat muutaman vuoden kuluttua jatkamaan toimintaansa.
Jääkäriliikkeeseen osallistuvat tekivät maanpetoksen
Jääkäriliike sai alkunsa 1914, kun osa itsenäisyyden ajajista päätyivät väkivaltaisen vastarinnan aloittamiseen. Tarkoitus oli kouluttaa ammattitaitoisia sotilaita taistelemaan Suomen puolesta. Vuosien 1914-17 aikana lähti lähes 2000 nuortamiestä koulutettavaksi Saksaan ja kaikki salaa ja henkensä uhalla. Kyseessä oli maanpetos, kun oltiin yhteydessä vieraaseen maahan joka oli sotatilassa Venäjää vastaan. Ensimmäinen maailmansota alkoi 1914 ja se oli oikeastaan onnenpotku Suomelle, koska Saksa piti hyödyllisenä sotatoimiensa kannalta kouluttaa näitä sotilaita jotka voisivat aiheuttaa sisäistä sekaannusta Venäjällä. Vaadittiin todella suurta rohkeutta lähteä, koska määränpäätä ja oleskeluaikaakaan ei aluksi tiedetty. Nämä rohkeat nuoret miehet loivat pohjan omalle Suomen armeijalle. Heidän johdollaan Suomi vielä taisteli parikymmentävuotta myöhemmin pitääkseen itsenäisyytensä.
Arvosta todella suuresti näitä menneisyytemme ihmisiä.
Toivotan hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!
Onnittelut itsenäiselle Suomelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti