lauantai 17. maaliskuuta 2018

Eroon miiliumeista

Miiliumit eli luufinnit ihmetyttää suurinta osaa asiakkaita ja niistä halutaan eroon. Harva tietää niiden syntymekanismia ja niistä eroon pääseminen mietityttää. Tämä pakkastalvi on kuivattanut ihon pinnat ja nyt miiliumeja syntyy entistä enemmän.

Näin miilium syntyy

Miiliumeja voi tulla kenelle vaan ja lähes jokaisella niitä on joskus ollut. Toisilla on niihin erityinen taipumus ja ilmeisesti myös perinnöllisyys vaikuttaa. Syntymekanismi on hyvin yksinkertainen. Ihohuokosessa oleva talirauhanen tuottaa talia ja se ei pääse ulos huokosen suulta, kun sitä tukkii kuivuus ja hilseilevä ihokerros. Pienihuokoisella iholla tämä on yleisempää ja kuivuus saattaa supistaa muutenkin olemattomat huokoset aivan suppuun. Talipallo jää jumiin parin ihokerroksen alle mistä se näkyy valkoisena möykkynä. Järkevintä on poistattaa miiliumit kosmetologilla kasvohoidon yhteydessä. 

Miiliumien poisto on hankalaa

Aika moni kosmetologikin kokee ilmeisesti miiliumin poiston hankalaksi, koska minulla käy asiakkaita pitkältäkin matkalta miiliumin poiston takia. Ehkä tämä pitkä työkokemus on tehnyt siitä helpompaa ja aika harvoin joudun myöntämään ettei miiliumia saa pois. Miiliumiin tehdään kertakäyttöneulalla reikä ja talipallo puristetaan reiästä ulos. Tuo reiän tekeminen ja puristamin on taitoa vaativaa, koska miiliumista on löydettävä kohta mihin päin se irtoaa helpoiten. Sen opettaa vaan kokemus ja halu tehdä työ loppuun asti. Mitään mukavaa se ei asiakkaalle ole vaan myönnän, että se tuntuu kivuliaalta. Muuta konstia miiliumien poistoon ei ole paitsi niitä voi ennalta ehkäistä. En usko, että kukaan saa miiliumin pois omista kasvoistaan, koska puristussuuntaa ei näe kunnolla. Pidänkin sitä haitallisena iholle, kun tehdään monta puristusyritystä ja iho vain rikkoutuu ja tulehtuu.

Kuorinta ehkäisee miiliumien syntyä

Tärkeintä on pitää iho joustavana hyvin kosteutettuna ettei huokoset mene tukkoon. Oikein valittu säännöllinen kotihoito on tärkeintä. Yleensä säännöllinen kuorinta-aineen käyttö vähentää ihon tukkeutumista ja sitä kautta myös miiliumeja. Daily Microfoliant (84€) ja Daily Superfoliant (94€) ovat erinomaisia irrottamaan huokosia tukkivaa hilseilyä. Nyt myynnissä oleva Bt-Sonic (126€) ultraäänilaite lisää huomattavasti ihonpuhdistumista. Ultraäänivirran yksi vaikutus on, että se nostaa ihotalia, hikeä ja hilseilyä huokosista ihonpintaan josta ne voidaan helposti pestä pois. Olen vakuuttunut, että Bt-Sonicin käyttö vähentää miiliumien syntyä niillä joilla niitä syntyy huomattavan paljon. Bt-Sonic laitteella voi käsitellä myös silmänympärykset ja juuri siihen alueelle miiliumeja syntyy herkemmin. Ohuella silmänympärysiholla huokoset ovat niin minimaalliset, että se on otollinen kohta miiliumin syntymiselle. Liian lähellä silmää olevia miiliumeja me emme pysty poistamaan ja ne jää terveydenhoitohenkilökunnan tehtäväksi. Joskus on hyvin vaikeaa saada asiakas uskomaan etten ilkeyttäni jätä miiliumia silmäluomesta poistamatta vaan tiedän etten sitä saa pois, jos se on silmäaukon kohdalla. Iholla on myös paljon muita talikeräytymiä ja rasvaluomia mitkä muistuttavat miiliumia, mutta ne eivät lähde puristamalla pois. Joskus tästäkin tulee kiivas keskustelu, koska ne näyttävät asiakkaan mielestä aivan miiliumeilta. Neuvoni on, että halutessasi miiliumeista eroon mene kokeneelle kosmetologille kasvohoitoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti