keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Päällekäin laitetut hoitotuotekerrokset tehoaa paremmin

Perustelen usein Dermalogican tapaa käyttää hoitotuotteita päällekäin, että se on kuin kerrospukeutumista. Monta ohutta vaatekerrosta lämmittää paremmin kuin yksi paksu. Samoin eri ihokerroksiin imeytyvät hoitotuotteet vaikuttavat huomattavasti tehokkaammin kuin yksi paksumpi ihon pintakerrokseen jäävä voide.

Tehokkain tuote ensin

Perustelu näille päällekäisille kerroksille on hoitotuotteiden imeytyminen erilailla eri ihokerroksiin. Iho koostuu useammasta ihokerroksesta riippuen siitä onko kyseessä kuiva ohut iho, vai paksumpi rasvoittuva iho. Jokaisessa Dermalogican hoitotuotteessa on kuljetusaineita jotka vievät vaikuttavat raaka-aineet oikeaan ihokerrokseen. Näitä kuljetusaineita on esimerkiksi liposomit, mikrosomit ja niosomit. Kaikista tehokkaampia hoitoaineita on tehotipat eli seerumit ja ne levitetään ensimmäisenä puhtaalle iholle. Tehotippojen kuljetusaineet ohittavat päällimmäiset solukerrokset ja imeytyvät alimpaan kerrokseet ja vaikuttavat siellä jo solujen muodostumiseen. Jos tämä kuulostaa jotenkin epäuskottavalta, niin miettikääpä miten aikaisempina vuosina suositut vaihdevuosi-ikäisten hormonilaastarit toimi. Laastarin lääkeaine imeytyi tasaisesti ihon läpi verenkiertoon ja yksi laastari vaikutti viikon. Juuri tätä samaa menetelmää käytetään kosmetiikassa paitsi sitä ei imeytetä verenkiertoon saakka. Suosituin tehotippa meillä tällä hetkellä on Phyto Replenish Oil (102€) ja se imeytyy ihon omaan suojabarriääriin ja vahvistaa sitä niin ettei ulkoiset rasitteet pääse vaikuttamaan ihoon liikaa.

Tehotipat eivät riitä yksinään

Tämän eri kerroksiin imeytymisen takia tehotipat eivät riitä yksinään, vaikka ne olisivat kuinka tehokkaita. Tehotipoista ei jää mitään päällimmäisiin ihokerroksiin, koska sen tarkoitus on vaikuttaa syvemmällä. Siksi tehotippojen päälle pitää levittää aina hoitovoide. Meidän suosituin hoitovoide Intensive Moisture Balance (100 ml 96€, 50 ml 67€) imeytyy ihon kahteen päällimmäiseen ihokerrokseen. Sen hoitavat aineet imeytyvät alle ja päälikerrokseen jää suojaavat aineosat. Jos halutaan käyttää vain yhtä tuotetta valitaan se näistä voiteista. Tämä ihon pintaan jäävä suojakerros on hyvin tärkeä ja ilman sitä ihonhoito ei ole kunnollista. Suojapintaa voi vielä vahvistaa Barrier Repairilla jota sanotaan ihon talvitakiksi, tai sadetakiksi. Se sekoittuu ihon omaan suojarasvaan ja vahvistaa ulkoiselta rasitukselta suojautumista. Tuo tehotippa Phyto Replenish Oil vaikuttaa jo ihosolujen syntyyn niin, että iho itse muodostaa hyvän suojabarriäärin. Barrier Repair taas tuo mekaanisen suojan joka torjuu ulkoista ärsykettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti