Siirry pääsisältöön

Harmilliset hikinäpyt

Tämän helteen vuoksi vastaan melkein päivittäin kysymyksiin mitä hikinäpyille voi tehdä ja mistä ne tulee. Hikinäpyt ovat harmillisia ja ne voi nousta parissa päivässä ja niihin ei kovin montaa apukeinoa löydy.

Ryhelmäinen hikinäppy

Hikinäpyt tulevat yleensä otsaan ja hiusrajaan. Niitä ei silmillä kovin paljoa erota ihossa, mutta sormiin ne tuntuvat epätasaisena ryhelmänä. Niiden syntyminen johtuu tali-ja hikirauhasen yhteistoiminnasta lämpötilan kohotessa. Hikirauhanen ja talirauhanen ovat samassa ihohuokosessa ja kun hikirauhanen alkaa toimimaan se liikuttaa myös talirauhasta ja samalla huokonen täyttyy sekä talista, että hiestä. Jos ihon pinnassa on hiukankin kuollutta hilseilevää solukkoa se sekoittuu tähän hikitalimassaan ja se jää tukkimaan ihohuokosta. Iholla olevat bakteerit tulehduttavat tätä massaa ja iho alkaa punoittaa tulehduksen myötä ja osa näpyistä saa keltaisen märkäpään. Tämä loppukesän ns.mätäkuu pahentaa tulehdusta aiheuttavien bakteerien toimintaa ja siksi ongelma onkin pahimmillaan loppukesästä. 

Kuorinta pitää huokoset puhtaana

Oikein pahoissa tapauksissa hikinäpyt vaativat antibioottikuurin parantuakseen. Puhdistavalla kasvohoidolla voidaan tilannetta helpottaa, mutta yleensä tarvitaan parikin hoitokertaa. Daily Microfoliant NYT 49€ (80€) kuorinta on paras apu kotona ja kuorintaa kannattaa tehdä nyt päivittäin. Kuorinta on myös paras apu ennalta ehkäisemään hikinäppyjen syntyminen. Nyt siis kannattaa koko perheen pitää kuorintatalkoot joka ilta, koska Daily Mikrofoliant auttaa kaikkiin helteen ja hikoilun tuomiin ongelmiin. Dermalogican yökäyttöön tarkoitettu hoitogeeli Overnight Clearing Gel (68€) on hyvä poistamaan tulehdusta ja rauhoittamaan talineritystä ja se sopii rasvaiselle ja sekaiholle yöhoitoon. iS Clinicalin Pro-Heal Serum (109€) on myös tulehduksia rauhoittava ja se sopii hyvin kuivalle ja herkälle iholle näppyjä vähentämään. Pro-Heal Serum on ihoa uudistava ja se vaikuttaa monipuolisesti elvyttäen rauhoittavan vaikutuksen lisäksi. Puhdistusaineista Dermal Clay (500 ml 74€, 250 ml 51€) Dermalogicalta imee hyvin ihotalia ja raikastaa ja puhdistaa ihoa. Sen voi jättää myös iholle vaikuttamaan viideksi minuutiksi ennen pois pesua jolloin sen bakteereja tappava vaikutus moninkertaistuu. Dermal Clay on savipohjainen puhdistusmaito ja kesällä erittäin suosittu viilentävän ja talin eritystä rauhoittavan vaikutuksensa takia. 
Daily Microfoliant NYT 49€ (80€) pelastaa ihon hikinäpyiltä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...