Siirry pääsisältöön

Tehotipat ja hoitovoide tukevat toistensa vaikutuksia

Kaikille kuluttajilla ei ole vielä itsestään selvää, että tehotippoja käytetään hoitovoiteiden kanssa yhtäaikaa. Ne eivät korvaa toisiaan vaan ne käytetään päällekäin. Tehotippoja ei kannata edes käyttää yksinään, koska sen vaikutus ei riitä sellaiseen tarkoitukseen.

Liposomit ja mikrosomit

Tehotippojen eli seerumien vaikutus perustuu 90-luvun alussa kehitettyihin kuljettaja-aineisiin joita on liposomit, mikrosomit ja niosomit. Ilman näitä kuljettaja-aineita ei tehotippojen vaikuttavia raaka-aineita saataisi syvempiin ihon kerroksiin. Nykyisin näiden kuljettaja-aineiden ansiosta voidaan täsmäohjata vaikutusaineet juuri siihen ihosolukerrokseen joissa niitä tarvitaan. Tehotippojen tarkoitus on imeytyessään ohittaa ihon pintakerrokset ja pysähtyä alinmaisiin ihosoluihin ja vapauttaa siellä tarvittavat raaka-aineet. Näin ihon pintakerrokset jää ilman hoitoa ja siksi tehotippojen päälle levitetään aina jokin tuote joka jää ihon pintakerroksiin suojaamaan niitä. Ilman tätä pintakerroksiin vaikuttavaa hoitotuotetta tehotipan vaikutusaineet pääsevät helpommin haihtumaan. Iho on myös aivan suojaton ulkoapäin tuleviin rasituksiin kuten ilman saasteet, tuuli ja kylmyys.


Intesive Moisture Balance ja Skin Hydrating Booster lisäävät toistensa vaikutuksia

Näiden Tähtitarjousten myötä teillä on edullinen tilaisuus hankkia todella tehokas kotihoitosysteemi loppukesää ja tulevaa talvea varten. Tämä helle ja todella voimakas uv-säteily rasittaa ihoa huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi epävakainen viime kesä. Sen kuivattava ja rasittava vaikutus ei vielä oikeastaan tunnu, mutta syksyn tultua ja sisäilman kuivuessa alkaa totuus paljastumaan. Nyt kannattaa ottaa käyttöön tarjouksessa olevat Skin Hydrating Booster NYT 70€ (103€) ja hoitovoiteeksi Intensive Moisture Balance NYT 65€ (96€). Tämä yhdistelmä sopii lähes kaikille. Voimakkaasti rasvoittuvalle nuoren iholle Skin Hydrating Booster sopii hyvin, mutta sen päälle suosittelen kevyempää Oil Control Lotionia (68€). Skin Hydrating Booster sisältää puhdasta hyaluronihappoa joka on hyvin samankaltaista, kun ihosolujen oma soluväliaine. Siksi se lisää huomattavasti ihosolukon kosteuspitoisuutta ja sillä tavoin hidastaa vanhenemisen tuomia muutoksia ihossa. Hyvä kosteustasapaino pitää ihon joustavana eikä kuivuudesta johtuvaa ohentumista ja rypistymistä synny niin helposti. Intensive Moisture Balance imeytyy pintakerroksiin todella nopeasti eikä iho jää yhtään rasvaiseksi. Tämän tehotippa+hoitovoideyhdistelmän päälle on helppo levittää meikki. Meikki pysyy mattapintaisena eikä kiillä, mutta se on helppo pestä pois, koska hyvät pohjatuotteet estävät meikin imeytymistä ihoon. Sinulla on vielä sunnuntaihin asti aikaa käyttää tämä tarjous hyödyksesi. 


Intensive Moisture Balance NYT 65€ (96€)

SkinPerfect Primer sk 30 NYT 55€ (85€)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...