Siirry pääsisältöön

Kosmetiikkaostoksilla on järjenkäyttö sallittua

Lueskelen välillä erilaisia ihonhoitopalstoja netissä, mutta pitkään en niitä kestä, koska jutut ovat välillä ihan täyttä roskaa. Tiedän, että viime vuosina on asiakkaita houkuteltu kasvohoitoon tarjoamalla heille ensimmäistä hoitokertaa ilmaiseksi. Tästä myyntikikasta on tullut monenlaisia ongelmia.

Ilmaista kasvohoitoa ei ole olemassa

Kenenkään ei pidä luulla, että joku kosmetologi tekee kasvohoitoa ihan hyvää hyvyyttään vaan kyseessä on aina myyntitapahtuma. Yleensä nämä ilmaista kasvohoitoa tarjoavat kauneushoitolat käyttävät samaa myyntikonseptia kuin esimerkiksi Espanjan lomaosakekauppiaat. Sitten, kun ihminen saadaan ovesta sisään alkaa tarkoin suunniteltu aivopesun omainen myyntitapahtuma. Yleensä nämä ns.kosmetologit eivät ole kosmetologikoulua nähneetkään ja kuulemani mukaan monen äidinkieli ei ole suomi. Työn tarkoitus on myydä asiakkaalle sopimus jolla he sitoutuvat ostamaan noin kuusi kasvohoitoa vuoden aikana ja kotihoitotuotteet ja muut kotilaitteet saa heti mukaan ja tämä lysti maksaa noin 3000-4000€. Maksuaikaa tähän saa jopa parivuotta eli kyse on normaalista osamaksusopimuksesta. Tässä osamaksusopimuksessa ei sinänsä ole mitään vikaa, jos asiakas tiedostaa maksamansa koron suuruuden. Näitä samoja maksusopimuksia saa esimerkiksi plastiikkakirurgeilta ettei leikkausta tarvitse maksaa heti kokonaisuudessaan. 

Mikä ihmeen ink-lista?

Kosmetiikka mitä näissä ilmaista kasvohoitoa tarjoavissa hoitoloissa käytetään on ihan tuntematonta. Näistä nettikeskusteluista ei selviä minkä maalainen hoitosarja on ja mitkä on sen vaikutusaineet ja voidepohja. Eräässä keskusteluryhmässä ilmeisesti yrityksen edustaja kehui kosmetiikkaa ja kertoi, että ink-lista on mahtava. Heräsi heti suuri epäilys, että mikä ihmeen ink-lista? En tiedä pitäisi itkeä, vai nauraa, kun keskustelua jatkettiin asiantuntevassa hengessä ja kerrotiin ink-lista upeista aineista. Ilmeisesti tarkoitus oli kertoa inci-listasta joka on kosmetiikan raaka-aineluettelo. Jollakin oli mennyt tatuoinnit ja kasvohoidot hiukan sekaisin, kun kirjoiteltiin muste-listasta. Moni asiakas katui suuresti, että oli mennyt lankaan ja allekirjoittanut sopimuksen eikä siitä enää päässyt eroon. Nyt heillä oli epämääräisiä hoitotuotteita kolmentuhanneneuron arvosta. Minusta on käsittämätöntä, että ihmiset menee tällaiseen lankaan ja ostavat tuotteita mistä eivät ole ikinä kuulleetkaan. Googlettamalla saa nykyisin esiin hyvin kattavan tietopaketin kaikista vähäkin järkevistä kosmetiikkasarjoista. Kiinasta voi ostaa muutamalla eurolla kosmetiikkapakkauksia, vaikka omalla nimellään ja sisällys on jotain vesivaseliinia. No, voisihan se näyttää kivalta, jos meidänkin hyllyissä olisi Inkeri-nimisiä tuotteita ja tietysti niitä somistaisi kissankuvat. 

Kommentit

  1. Anonyymi16:45

    Osaatko sanoa kuinka iS Clicalin c-vitamiinia sisältäväät seerumit ovat stabiloitu?
    Entä ovatko pipettipullot uv-lasia?
    C-vitamiinihan on tunnetusti pahamainen hapettumaan herkästi ilman ja valon vaikutuksesta.

    Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
  2. C-vitamiini on ollut ongelmallinen raaka-aine kosmetiikassa, koska se reagoi nopeasti valoon ja happeen ja sen pitoisuus vähenee olemattomiin. Tämä iS Clinicalin stabilointimenetelmä on yksi osa heidän edistyksellistä raaka-ainekehitystä. IS Clinical on kehittänyt aineen nimeltään copper tripeptide joka on ihosolujen omaa entsyymiä ja iS Clinical on kopioinut tämän bioteknisesti. Copper tripeptidi pitää c-vitamiinin stabiilinia ja sen vaikutus pysyy korkealla noin 12 tuntia tuotteen iholle levittämisen jälkeen. Tämä heidän kehittämä stabilointimenetelmä tekeekin iS Clinicalista ylivoimaisen muihin vastaavan tyyppisiin tuotteisiin verrattuna.
    Kaikki iS Clinicalin seerumit on pakattu lasiseen pipettipulloon niiden säilyvyyden takia. Pullot ovat samoja mitä käytetään lääkemäisissä silmätipoissa yms. Lasi on tumman ruskeaa ja se ei päästä lävitse uv-säteilyä. Pipetillä otetaan pullosta noin 3-4 tippaa kämmenelle ja se riittää levittymään koko kasvoille.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...