Siirry pääsisältöön

Lisäaikaa Tähtitarjouksille

Tämän hetken Tähtitarjoukset ovat sen verran hyvät, että mahdollisimman monen kannattaa ne hyödyntää. Pidensinkin niiden voimassa olo aikaa 1.8 saakka, että kaikki ehtivät ne ostaa. Seuraava Tähtitarjous tulee kuitenkin normaaliin tapaan maanantaina 30.7.


Meille asiakas on tärkein

Tiedän, että moni voi ihmetellä miksi nyt yhtä äkkiä pidennän tarjoustuotteiden voimassa olo aikaa ja yrittäjäkollegat pitää sitä ihan typeränä tekona. Sille on aivan yksinkertainen selitys. Todella moni tuttu vakioasiakas on harmitellut sitä ettei voi ostaa niitä tarjoustuotteita joita haluaisi, kun palkkapäivä on vasta kuukauden vaihteessa. Ymmärrän hyvin ettei kenelläkään raha kasva puussa ja varsinkin lomailijoiden kulutus on tuloja suurempi. Niinhän minullekin aina käy, että loma-aikana ehtii kuluttamaan paljon enemmän kuin työssä ollessa. Siksi ajattelinkin, että pidennän tarjousta muutaman päivän, jos se helpottaa joidenkin budjetointia. Tällaista en ole koskaan ennen tehnyt, mutta minähän sen päätän miten tarjoukset jatkuu. Voihan olla ettei tästä ole kenellekään mitään hyötyä, mutta eipä se nyt suuri vaiva ole, kun ”nettipäällikkö” Annukka muuttaa verkkokauppa asetukset. Tähtitarjoukset ovat siis voimassa vielä keskiviikon 1.8 klo 24.00 asti, että nekin joiden palkkapäivä on kuun ensimmäinen päivä voi alennukset käyttää. Tyytyväiset asiakkaat ovat meidän kauneushoitolan tärkein asia. Ellei ole asiakkaita ei ole meitäkään. Pienessä yrityksessä on myös se hyöty, että minun ei tarvitse keneltäkään kysellä miten asiat järjestän vaan voin ne itse päättää. 


Muistakaa nuorison ihonhoito

Tähtitarjouksena on myös nuorten Clear Start linjan puhdistusgeeli Washing Foam, päivävoide Matte Moisture ja yövoide Overnight Treatment yhteensä NYT 65€ (96€). Tämä kolmen tuotteen yhdistelmä riittää ainakin pari kuukautta ja tuotteet sopivat kenelle tahansa 10-20-vuotiaalle. Paketin voi ostaa, vaikka etukäteen jo joululahjaksi, jos niin pitkälle ajattelee. Näiden kolmen tuotteen yhteiskäytöllä saa näkyvää rauhoittumista näpyille ja tulehduksille kuivattamatta ihoa. Tuotteet normalisoi ihon omaa bakteerikantaa ja vähentää tulehdusta aiheuttavien pöpöjen toimintaa. Tämä helle on todella ongelmallinen teini-ikäisille joilla on talineritys vilkastunut. Hikoilu lisää talirauhasen toimintaa ja finnejä tulee enemmän ja huokoset tukkiintuu. Nuorille on todella tärkeää saada käyttöön kunnolliset hyvälaatuiset kotihoitotuotteet, koska ne vähentää iho-ongelmia merkittävästi. 


Tähtitarjoukset eivät tyhjennä hyllyjä

Mainitsen vielä kerran ettei hoitotuotetarjoukset ole sitä varten, että pääsisin eroon hyllyissä seisoneista purkeista. Olen kertonut tämän usein jo aiemminkin ja minulle se on paha piikki, jos kuvitellaan, että myymme jotain vanhoja varastoja. Ihmisille on iskostunut todella syvälle, että pienissä yrityksissä myydään vanhentunutta tavaraa joka on seissyt pölyttymässä vuosikausia. Kosmetiikan säilyvyydestä on myös aivan vääriä käsityksiä ja kuulen usein, että asiakas luulee säilyvyysajan olevan muutaman kuukauden. Yleensä avaamaton pakkaus säilyy 1-2-vuotta ja meillä ei tuotteet ehdi seisomaan. Tämän hetken Tähtitarjoukset ovat Dermalogican suosituimmat tuotteet ja nyt myynnissä olevat pakkaukset tuli meille alkuviikosta. Daily Microfoliant valitettavasti pääsi hetkeksi loppumaan, mutta nyt sitä taas on ja se ei ehtinyt edes hyllyihin asti. Voitte siis huoletta ostaa niitä varastoon, koska meillä ne eivät ole seisoneet.


Kommentit

  1. Tämäpä oli taas ystävällistä asiakaspalvelua!
    Eilen sain haettua oman naamio pakettini, kiitos taas reiluista kaupanpäällisistä😄

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...