Siirry pääsisältöön

Pimeä Kauppa kannatti taas

Eilinen Pimeän Kaupan ilta oli oikein onnistunut ja kiitos kaikille kävijöille. Ilmeisesti koko kaupunki oli liikkeellä, koska meillä kävijät sanoivat ettei niin paljon väkeä ole ollut koskaan ennen. Ainakin parkkipaikat olivat täynnä kuudesta saakka ja sitä asiakkaat harmitteli.

Paljon uusia asiakkaita

Tässä tapahtumassa oli se ero edellisiin, että meillä kävi poikkeuksellisen paljon aivan uusia asiakkaita. Kyllähän joka kerta on joku poikennut tutustumaan hoitolaamme ensimmäistä kertaa, mutta nyt näitä asiakkaita oli moninkertainen määrä ja sehän on tosi hyvä juttu. Ymmärsin, että useimmat heistä oli lukeneet blogiamme ja sen takia olivat kiinnostuneita tuotteistamme. Ylipäätään tämän Purkkiarmeijan komentaja blogin vaikutukset ovat alkaneet näkymään aina vaan enemmän. Niinhän kyllä sanotaankin, että lukijoiden löytäminen on hidasta ja nyt olen kirjoittanut kahdeksanvuotta joten eiköhän ole jo aikakin saada siitä hyötyä. Uudet asiakkaat tulivat myös iS Clinicalin takia, kun sitähän ei vielä joka kaupungissa edes myydä. Kokonaisuutena kävijämäärä oli aika sama kuin aina ennenkin. Voin siis sanoa, että tapahtuma onnistui meidän kohdalla erinomaisesti.

Topten

Oli hyvin mielenkiintoista nähdä olinko osannut mitoittaa tuotetilaukseni oikein, koska iS Clinical oli nyt ensimmäistä kertaa Pimeän Kaupan illassa mukana. Ei ole ihan helppoa ennustaa mitä asiakkaat haluavat ostaa. Harmikseni myös Dermalogican tuotteista oli muutama loppu jo maahantuojalta ja lähetys tulee vasta alkuviikosta. Tosin jokainen saa kyllä tarvitsemansa tuotteet ensi viikolla. Kaikista suosituin tuote oli iS Clinicalin Youth Eye Complex (115€-20%) silmänympärysvoide mikä kertoo sen tunnettavuudesta. Useampi uusi asiakas tuli ostamaan juuri sitä, mutta kuitenkin se oli minulle yllätys, kun hoitovoiteet ovat aina ennen olleet eniten myytyjä. 

1. iS Clinical Youth Eye Complex (115€-20%) silmänympärysvoide 
2. iS Clinical Shield Reparative Balm, hoitovoide (79€-20%)
3. Dermalogica Intensive Moisture Balance 100ml, hoitovoide (96€-20%)
4. iS Clinical Pro-Heal Serum, tehotippa (109€-20%)
5. Dermalogica Overnight Repair Serum tehotippa (107€-20%)
6.Dermalogica SkinPerfect Primer sk30 meikinpohjustusaine (85€-20%)
7. iS Clinical NeckPerfect Complex kaulavoide (95€-20%)
8. iS Clinical Cleansing Complex puhdistusgeeli (49€-20%)
9.Dermalogica Ultra Calming Cleanser puhdistusmaito (73€-20%)
10. iS Clinical Youth Intensive Creme hoitovoide (229€-20%)

Nuo iS Clinicalin puhdistustuotteet ovat vakuuttaneet asiakkaat. Moni joka osti heti keväällä iS Clinicalin Cleansing Complexin kävi hakemassa sitä uuden pullon. Enkä yhtään ihmettele, koska se on poikkeuksellinen puhdistusgeeli. Cleansing Complex on kolme tuotetta yhdessä pullossa eli se on pesuaine, kasvovesi ja silmämeikin poistoaine. Olen itsekin käyttänyt sitä koko kesän ja rutikuiva ihoni voi oikein hyvin. Se ei ole ollenkaan perinteinen pesugeeli joka yleensä jättää ihon hiukan kiristäväksi ja kuivaksi. Cleansing Complex ei kuivata tipan tippaa, mutta sillä on nopea pestä ja iho jää raikkaan ja puhtaan tuntuiseksi. 

Tarjoukset ovat voimassa vesrkkokaupassa sunnuntaihin klo 24 asti. Käykäähän tekemässä ostoksia!


Kommentit

  1. Nyt on pakko paljastaa totuus eilisestä Hämeen Sanomien jutusta. Siellä oli koko sivun listaus Hämeenlinnan parhaiten palvelevista yrityksistä.
    Me olimme tutkimuksen ehdoton ykkönenkauneushoitoloiden kohdalla, mutta nimeämme ei mainittu. En suostunut maksamaan 380€ tuosta maininnasta, koska koin sen harhaan johtavaksi. Kaikki jotka olivat kyselyssä saaneet edes yhden pisteen pääsivät listaukseen mukaan, jos maksoivat siitä ja heille annettiin ”kunniakirja” joita voi tulostaa itse netistä kymmenittäin, jos kehtaisi. Nämä palvelututkimukset ovat erinomainen bisnes firmoille jotka sen tekee, mutta minusta se on kuluttajien aliarvioimista. En halunnut nimeämme listaan edes ekalle sijalle, koska tutkimus ei ollut minusta todenperäinen. Kysely oli mukana 500 hämeenlinnalaista joten otantakin on häviävän pieni.
    Yritän kehittää meille ihan oman kyselyn, että asiakkaamme voisivat rehellisesti kertoa mitä muutoksia haluavat. Meillä pitää kohta tehdä remonttia, kun kaikki pinnat kuluu niin nopeasti ja haluaisin tietää asiakkaiden mielipiteet mikä heidän mielestään olisi hyvä juttu.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...