tiistai 11. syyskuuta 2018

Tukes varoittaa EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista

Olen jo useamman vuoden yrittänyt valistaa asiakkaitani olemaan varovaisia tilatessaan kosmetiikkaa EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista. Nyt ilokseni huomasin, että Tukes eli Turvallisuus-ja kemikaalivirasto on lähtenyt kampanjoimaan projektilla Omalla vastuulla tämän asian puolesta.

Omalla vastuulla

Nämä yleensä aasialaisten verkkokauppojen myymät tavarat ovat aiheuttaneet lukuisia ikäviä yllätyksiä niitä tilanneille. Itse kiinnitän eniten huomiota kosmetiikkaan ja tarinoita onnettomista ostoksista kuulen asiakkailta. Nyt Tukes on onneksi lähtenyt valistamaan kuluttajia niistä ongelmista mitä voi tulla luottaessaan aasialaisiin verkkokauppoihin. Tukes oli tutkinut yli kolmekymmentä kiinalaisen verkkokaupan tuotetta leluista kosmetiikkaan ja ainoastaan yksi täytti EU:n säädökset. Jos nämä tuotteet olisivat olleet myynnissä Suomessa Tukes olisi velvoittanut yrityksiä keräämään ne pois kuluttajilta. Nyt Tukes ei voi muuta kuin tiedottaa kuluttajille, että harkitsevat tarkkaan mitä tilaavat kiinalaisista verkkokaupoista. Esimerkiksi tekniset sähkölaitteet voivat räjähtää, tai sytyttää tulipalon. Kosmetiikasta voi saada allergisen reagtion, tai iho voi palaa, tai syöpyä. Tukes oli esimerkiksi testannut kymmenkunta hopea-ja titaanikorua joissa oli kaikki hopean leimatkin. Yhdessäkään korussa ei ollut mitään jalometallia vaan kaikki olivat silkkaa huijausta. Näihinkin koruihin luottava voi saada pahan allergisen reaktion, kun eivät olekaan sitä mitä luvataan. 


Kosmetiikka voi aiheuttaa vakavia ongelmia

Kiinalaista verkkokaupoista saa muutamalla eurolla meikkituotteita joissa ei ole mitään raaka-ainelistaa. Kukaan ei tiedä mitä ne sisältävät ja ovatko ne edes tarkoitettu iholle. Hurjinta on se, että esimerkiksi ripsipidennysten tekijät voivat tilata tuotteensa näistä Kiinan verkkokaupoista, tai tuoda niitä matkalaukullisen Thaimaan lomaltaan. Aineet eivät montaa euroa maksa ja tekijälle jää hyvät katteet. Ripsipidennysten tekeminen on jo täysin villiintynyt ja moni tekee niitä kaveripiirilleen pimeästi eikä niiden turvallisuudesta ole tietoakaan. Liima-aineet voivat olla mitä kittiä tahansa joka voi aiheuttaa silmäongelmia pitkäksi aikaa. Valitettavan usein verkkokaupoista ihan Euroopan alueellakin saa kopioituja Dermalogican tuotteita ja niistä voi saada todella pahan ihoreaktion. Vielä en ole kuullut, että iS Clinicalia olisi kopioitu, mutta varmasti sekin vaihe vielä tulee. iS Clinical on hyvin tarkka siitä millaisissa verkkokaupoissa heidän tuotteitaan myydään ja tällä hetkellä meidän verkkokauppa on Suomen ainoa jolla on lupa myydä iS Clinicalia. Olkaa hyvin varovaisia tilaatte mitä hyvänsä näistä Eurooppaa valloittavista aasialaisesta verkkokaupoista. 

2 kommenttia:

  1. Tukesin verkkosivulla mainittiin ainakin kolme verkkokauppaa missä oli myynnissä näitä vaarallisia tuotteita ja laitteita. Unohdin ne laittaa tuohon varsinaiseen tekstiin eli ne olivat Wish, AliExpress ja eBay. En näitä muuten julkaisisi, mutta ne olivat Tukesin virallisissa tiedotteissa. Toivon todellakin, että tämä auttaa lukijoita välttämään ongelmallisia tuotteita.

    Inkeri

    VastaaPoista
  2. Anonyymi23:12

    Hyvä, kun varoittelet ihmisiä ettei tuu vahinkoa. Tilasin parin euron meikkejä kiinasta ja jo ekasta kokeilusta ripsiväri teki rajun ihottuman. Luomet turposi ja kutina oli sietämätön. Onneksi älysin mennä työterveyslääkärille ajoissa ja hänkin ihmetteli mitä kauheeta olen silmiini laittanut. Sain kortisoniatabuja ja jotain rauhotusvoidetta, mut meni useampi viikko, että pystyin tekemään normimeikin. Tästä kokemuksesta opin kerralla etten tilaile mitään halpoja meikkejä, vaikka ne olis kuinka houkuttelevia. Minna

    VastaaPoista