Luin parissa päivässä kaksi kirjaa joita ensin pidin mitättöminä, mutta lukiessa niiden arvo muuttui. Oli onni etten ennakkoluuloineni jäänyt paitsi mielenkiintoista tietoa. Hyvien kirjojen löytäminen on välillä todella vaikeaa, mutta eiköhän nyt syksyllä tule joulua varten useampia uutuuksia.
Hitlerin Kotkanpesä
Luin ensi Thierry Lentzin kirjoittaman Hitlerin Kotkanpesä ja Berghof 1922-1945. Sen meinasin sivuuttaa kokonaan, koska ajattelin ettei kukaan enää keksi mitään uutta sanottavaa Hitleristä. Kirjailija oli kuitenkin löytänyt aiheekseen aivan eri näkökulman kuin aikaisemmat kirjat ovat olleet. Thierry Lentz tosiaan kertoi miten Hitler löysi Obersalzbergin kylän ja miten hän päätyi rakentamaan lomapaikkaa juuri sinne. Kirja kertoi siitä puolesta Hitleriä mitä tuolla Berghofin huvilalla nähtiin. Minullekin oli ihan uutta, että Kotkanpesä rakennettiin Hitlerin viisikymmentävuotislahjaksi 1939. Berghofin yläpuolella vaikeassa vuorenrinteessä henkensä kaupalla rakennusmiehet saivat aikaan upean näköalatasanteen joka on vieläkin olemassa. Tämä Obersalzbergin kylä on noin satakilometriä Saltzburgista ja nyt aloin jo miettimään pitäisikö mennä katsomaan tuota kuuluisaa Kotkanpesää. Tähän asti minua ei ole Hitler kiinnostanut ihmisenä, mutta kyllähän tuo huvila-alue on osa sotahistoriaa. Hitler vietti todella paljon aikaa Berghofissa Eva Braunin kanssa ja Braun oli kuin emäntä siellä. Myös muilla natsijohtajilla oli omat huvilansa samalla alueella. Esimerkiksi Bormann ja Göring rakensivat Berghofin lähelle ja vierailuja näiden huviloiden välillä oli paljon. Eva Braun halusi juhlia ja pitää hauskaa ja ehkä se jotenkin piristi Hitlerin vainoharhaista mieltä.
Ikuiset ystävät
Toinen kirja olikin mielenkiintoinen katsaus Neuvostoliiton ja Suomen välisistä ystävyydestä joka alkoi YYA-sopimuksen allekirjoittamisesta 1948. Tämän ystävyyden jo itsekin muistan, koska se oli voimissaan vielä 70-ja 80-luvuilla. Muistan koululaisena, että meille kouluun tuli esiintymään joku venäläinen muusikkoryhmä ja ensin delegaation johtaja piti melkein tunnin puheen ja vielä venäjäksi. Tietysti me kuuntelimme hiiren hiljaa, koska mieliimme oli jo iskostunut, että kaikesta mitä Neuvostoliitosta tuli piti olla kiitollinen. Suomi-Neuvostoliitto Seura perustettiin heti sodan loputtua ja sen jäsenmäärä oli huikea. Lähes kaikki suomalaiset taiteen ja kulttuurin edustajat olivat hurmaantuneet Neuvostoliitosta ja ystävyystapahtumia oli yhtenään. Parin vuoden välein Neuvostoliitosta pidettiin komunististen maiden nuorisokokous ja tietysti suomalaisetkin kutsuttiin mukaan. Parisataa nuorta pakattiin junaan ja he pääsivät näkemään Neuvostoliittoa enemmänkin. Tämän kirjan mukaan Neuvostoliitto puuttui aika pieniinkin asioihin ellei ne menneet heidän mielensä mukaan. Tuo seitsemänkymmentäluku oli Suomessakin työväenlaulujen aikaa ja niitä esitettiin radiossa yhtenään. Kirjaa lukiessa tuli mieleen, että miten nämä tunnetut kulttuuripersoonat suhtautuvat nyt siihen, että aikanaan he olivat neuvostohengen lumoissa. Itsestäni sellainen virhearvio tuntuisi pahalta, mutta onneksi olin siinä vaiheessa vielä niin nuori etten osallistunut politikointiin muutenhan voisi olla, että itsekin olisin Neuvostoliiton ihailija. Kirjan tapahtumat aiheutti minulle jonkinlaista häpeän tunnetta siitä miten överiksi tuo ns.ystävyys meni. Ehkä olisimme vähemmälläkin palvonnalla voineet pitää ystävällisiä välejä Neuvostoliittoon. Kävin kahdeksankymmentäluvun alussa yhden ainoan kerran Leningradissa ja se oli järkyttävä kokemus. Koko viikonloppuna ei ollut tarjolla mitään syötäväksi kelpaavaa ja pullovesikin oli täynnä jotain hiutuloita. Kadulla kävellessä oli koko ajan joku nykimässä, kun he olisivat ostaneet vaatteet päältämme. Nyt olisi kiva käydä katsomassa miten hieno Pietarista on tullut Neuvostoliiton kaaduttua.
Kommentit
Lähetä kommentti