Siirry pääsisältöön

Black Friday jatkuu verkkokaupassa

Eilen meillä oli ensimmäistä kertaa Black Fridayn Avoimet Ovet ja etukäteen vähän jännitin miten päivä sujuu. Keräsimme samalla Kissakoti Kattilaan tarvikkeita ja heidän hyväkseen myynnissä oli ja on edelleenkin ensi vuoden kalentereita ja joulukortteja.

Black Friday on tullut jäädäkseen

Tämä amerikkalaisten kauppatapahtuma Black Friday on tullut suorastaan jytinällä Suomeen. Vielä kymmenen vuotta sitten ei sellaisesta juuri tiedetty. Kolme vuotta sitten me emme tehneet päivän hyväksi mitään, mutta viime vuonna meillä oli jo muutama tarjous. Mikäli tämä jenkkimeininki jatkaa leviämistään niin kai me kohta juhlitaan kiitospäivääkin. Aivan selvästi hämeenlinnalaiset ovat ottaneet tapahtuman omakseen, koska vilskettä oli sekä meillä, että kaupungilla. Aamun ensimmäiset asiakkaat kello 10 kertoivat jo, että Goodmanin parkkihalli oli lähes täynnä ja sitä samaa tietoa kuulimme pitkin päivää. Meillä aamu oli todella kiireinen ja pari, kolme tuntia meni hujauksessa. Toinen kiirepyrähdys oli iltapäivästä, kun ihmiset pääsi työstä. Saimme myös kiitettävän paljon petivaatteita Kattilaa varten. Huomasin miten tärkeää oli järjestää keräys juuri meillä, koska tavaraa tuli tuomaan moni ikä-ihminen jotka asuvat tässä lähitaloissa eivätkä pääse itse käymään Kattilassa. Meille on helppoa tulla rollaattorin, tai vedettävän kauppakassin kanssa, koska ulko-ovesta pääsee suoraan hissiin ilman yhtäkään porrasta. Sydämellinen kiitos kaikille Kattilaa muistaneille!


Ympäristönsuojelu ja Black Friday

Nyt on uutisoitu monessa mediassa miten Luontoliitto, WWF ja muut ympäristönsuojelujärjestöt kampanjoivat tänään turhaa kulutusta vastaan ja nostavat esiin muita arvoja kuin kulutuskeskeisyyttä.  Minulle tämä ympäristönsuojelu on tärkeä asia ja haluaisin oman pikkufirmani kanssa osallistua jollain tavoin asian edesauttamiseen. Mehän keräsimme tänään käytöstä poistettuja petivaatteita Kattilaan ja asiakkaat totesivat sen olevan hyvää kierrätystä. Tietysti se on kierrätystä, mutta olisin halunnut tehdä jotain enemmän, jos olisin tiennyt tästä ympäristöjärjestöjen tempauksesta. Netin Yrittäjäuutisissa kerrottiin monesta isosta firmasta jotka lahjoittivat osan Black Fridayn tuotosta hyväntekeväisyyteen ja esimerkiksi Partioaitta oli hyvänä edelläkävijänä tässä. Kritisoin sitä, että yrittäjäjärjestöt, ympäristö-luonnonsuojelujärjestöt yms.eivät ole mitään maininneet tästä etukäteen. Miksi Suomen Yrittäjät tai Suomen Yrittäjänaiset eivät isosti kehoita jäseniään osallistumaan tämän tyyppiseen ympäristökeräykseen. Olen itse vuosikausia puhunut paikallisille yrittäjäjärjestöille siitä, että tarvitsisimme tietoa kierrätyksestä ja niistä jäteasioista mihin yrittäjä törmää. Olen myös 
ehdottanut erilaisia kampanjoita, mutta kukaan muu kuin minä ei ole asiasta kiinnostunut ja se on 
huolestuttavaa. Tälläkin viikolla olemme Marin kanssa harmitelleet, kun olemme laatikkokaupalla purkaneet tavaraa tätä Black Fridaytä varten. Niistä löytyy kuplamuovia metrimäärin ja joka pieninkin tavara on pakattu johonkin muovipussiin. Dermalogica ja iS Clinical ovat aika hyvin jo huomioineet ympäristönäkökulmat koska se kuuluu heidän yritysten arvoihin. Tavaraa tulee meille paljon muualtakin ja niiden luontonäkökohdat ovat aivan unohdettu. Nyt on vuosi aikaa kehittää ensivuoden Black Fridayksi jotain luontoteemaa ja voihan niitä tempauksia olla pitkin vuotta. Tietysti ne joka päivä tehdyt pienetkin ratkaisut ympäristön parhaaksi ovat tärkeitä.

Muistakaa! Black Friday jatkuu verkkokaupassa sunnuntaihin asti ja nyt kannattaa hyödyntää tuo -20% etu ja hankkia, vaikka joululahjoja. Verkkokaupasta alennuksen saa koodilla BlackFriday18.



Kommentit

  1. Anonyymi13:33

    Hämmästelen miten välinpitämättömästi jutussasi suhtaudut ympäristön suojeluun. Kai yrittäjätkin nyt jotain itsekin keksii ettei aina jonkin järjestön pidä sitä yläpuolelta tulla ohjaamaan. Olen luulut, että yrittäjä on itseohjautuva eikä odota toisten käskyä. Ymmärtääkseni esität kissaihmistä joten luulisi, että heidän takiaan tekisit jotain luotoliitonkin eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti ilmaisen itseäni epäselvästi, koska tarkoitin juuri päinvastaista eli olen hyvin kiinnostunut ympäristöajattelusta ja haluan sitä toteuttaa niin kotona, kuin yrityksessäni. Kissakoti Kattilas ja elänsuojelutyötä olen tukenut niin kauan kuin Kattila on toiminut eli vuodesta 1996 asti. Olen luullut, että asiakkaille ja lukijoille on aika selvää, että kaikki mitä pienestä yrityksestä liikenee menee eläinsuojeluun. Esimerkiksi emme lähetä joulukortteja asiakkaille tai laita jolukiitosmainosta lehteen, koska annamme senkin rahan Kattilalle. Uskoisin, että aika moni blogin lukijoista on sen jo huomannut.

      Syy miksi kritisoin yrittäjäjärjestöjä on se, että haluaisin koko jäsenistön ympäristön suojelun taakse. Olen ollut parikymmentävuotta valtakunnallisten yrittäjäjärjestöjen hallituksessa ja tiedän varsin hyvin mitä yrittäjät tekee koko Suomessa. Siksi olen oppinut ajattelemaan itseni sijaan koko yrittäjäkuntaa, tai kaikkia kosmetologeja. Näen aina yrittäjyyteen liittyvät asiat koko Suomen kannalta.
      Pitäisin erittäin tärkeänä, että yrittäjäjärjestöt tekisivät tiedotusta ja kampanjoita ympäristöasioista. Mitä enemmän asiat nousee julkiseen keskusteluun sitä enemmän ihmiset eli yrittäjätkin huomiovat asiaa. Yli kahdenkymmenen työntekijän yrityksissä on pakollista olla ympäristösuunnitelma. Toivoisin, että me pienet yritykset tekisimme sellaiset ilman, että se olisi lakisääteinen. Kuluttajille sopivat neuvot ja ohjeet eivät riitä yrityksiin, koska jätteiden määrä yms.on moninkertaista tavallisiin perheisiin nähden.

      Toivon nyt, että tämä kirjoitukseni teki selväksi sen, että olen kiinnostunut ympäristön suojelusta ja haluan sitä itse tehdä. Kuitenkaan en tuijota pelkästään omaan napaani vaan mietin keinoja miten tähän valjastettaisiin koko Suomi.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi22:30

    https://www.kiertokapula.fi/jatehuolto/lajittelu/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia tuosta linkistä. Pääasiassa Kiertokapula palvelee yksityishenkilöitä ja siellä on tosi hyviä ohjeita miten voin kotona jätteitä lajitella yms. Yrityksillä reitit ovat aivan toiset ja tuskin yritykset saavat viedä yritystensä muovipakkauksia yms.julkisiin keräyspisteisiin. Yritykset maksavat kaikista näistä palveluista mitkä ovat kuluttajille ilmaisia. Tämän takia yrittäjät tarvitsisivat tietoiskuja miten eri asioita voidaan kierrättää ja miten ne hoidetaan yrityksissä. Uskon, että jokaiselle yrittäjälle kotona tehty lajittelu on mennyt hyvin perille.
      Tiedän, että on vaikeaa ajatella miten erilailla yrittäjät joutuvat toimimaan ja se kaikki tulee aina yllätyksenä uusille yrittäjille. Esimerkiksi yrittäjä ei voi käyttää maksutonta kuluttaja-asiamiespalvelua. Jos minulle tulee tilanne, että koen maahantuojan toimittavan minulle epäkuranttia tavaraa ja jos he eivät suostuisi sitä korvaamaan en voi soittaa kuluttaja-asiamiehrlle, koska he eivät yrittäjää palvele. Samoin on lähes kaikkien palvelujen kohdalla. Jos soitan Elisaan, Wattenfallille, Tapiolaan, tai Osuuspankkiin minut ohjataan ihan toiseen puhelinnumeroon missä yleensä on paljon huonompi palvelu kuin yksityishenkilöillä on. Meidän kohdalla kyse on hyvin pienestä firmasta, mutta olen koko ikäni tottunut toimimaan kahtena eri persoonana. Toinen minäni käyttää sos-tunnusta ja toinen käyttää y-tunnusta. Tämä on yksi suuri haaste uudelle yrittäjälle oppia se, koska eri instanssit ovat kirjanneet hänet sos-tunnuksilla ja koska y-tunnuksilla.
      Tulikin pitkä kirjoitus yrittäjyydestä, mutta tätä blogia lukee paljon muutkin yrittäjät ja yrittäjiksi aikovat tarvitsevat näitä tietoja.

      Inkeri

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...