lauantai 6. huhtikuuta 2019

Elämää nähneet naiset ja ulkonäkö

Eräs 87-vuotias asiakkaani kertoi minulle jutun joka oli erinomaista palautetta työstäni. Hän oli mennyt bussilla Helsinkiin ja oli sanonut kuskille, että eläkeläislippu Kamppiin. Kuski oli hiukan mulkaissut ja pyytänyt eläkekorttia. Sitä ei asiakkaalla ollut, mutta ajokortti kelpasi, kun kuski halusi tarkistaa onko hän 65-vuotias ja oikeutettu eläkeläishintaan. Asiakkaani oli hyvin yllättynyt ja piti tätä suurena kohteliaisuutena.

Vanha ihminen

Tämä jutun kirjoittaminen meinasi juuttua jo otsikkoon. Minua ärsyttää nämä kummalliset kiertoilmaisut vanhuudesta. Milloin puhutaan senioreista, milloin ikäihmisistä tai ikääntyvistä naisista. Olisiko niin paha asia sanoa reilusti totuus ja puhua vanhoista ihmisistä ja vanhuksista. Jokainen on itseään nuorempien silmissä vanha ja ei minua häiritse, kun kolmikymppiset takuulla ajattelee minua vanhana ihmisenä. Käsitys iästä muuttuu koko ajan oman iän kertyessä. Eräs 35-vuotias tuttavani kertoi pitkään ja vuolaasti, kun häntä oli luultu alle kolmekymppiseksi. En jaksanut ottaa siihen mitään kantaa, kun minun maailmastani on aivan sama onko joku alle vai yli kolmenkympin. Vastaavasti joku kuusitoistavuotias olisi ihan innoissaan, jos joku luulisi häntä parikymppiseksi. Iän merkitys muuttuu elämän varrella ja iän määrittelyyn vaikuttaa hyvin monet asiat. Tuossa alussa, kun kerroin 87-vuotiaasta asiakkaastani jota luultiin kaksikymmentävuotta nuoremmaksi eivät kehut kuulu minulle. Ikään vaikuttaa niin moni muukin asia, että kasvot ovat siitä vain pieni osa. Siinäkin nousee tärkeään rooliin ihmisen sisäinen hehku ja mielentila. Ihminen joka on hyvän tuulinen ja suhtautuu positiivisesti ja kannustavasti muihin ihmisiin vaikuttaa takuulla nuoremmalta kuin ne jotka ovat katkeria marttyyreitä.


Kasvohoidot hidastaa ihon vanhenemista

Meillä on useita asiakkaita jotka ovat ylittäneet kahdeksankymmentävuotta ja he ovat olleet asiakkaina vuosikymmenet. Voin jokaisesta sanoa, että he näyttävät 10-20-nuoremmilta kuin hoitamattomat saman ikäiset. He ovat aloittaneet säännölliset kasvohoidot jo 80-luvulla ja silloin kosmetiikan vaikutus oli hyvin vähäistä. Tällä hetkellä viisikymppiset ovat paljon paremmassa asemassa, koska kosmetiikan vaikutukset ovat moninkertaistuneet joten he voivat odottaa huomattavasti parempia tuloksia ihon vanhenemisen ehkäisyssä. Jo sillä, että ihminen on valinnut elämäntavakseen itsensä hoitamisen kertoo määrätyn kaltaisesta persoonasta ja yleensä he vanhenevat hitaammin ja kauniimmin. Nykyisin lähes kaikilla olisi mahdollisuus hoitaa itseään monella tavalla, mutta toistaiseksi se on hyvin pieni ryhmä joka jatkaa esimerkiksi säännöllistä kosmetologilla käyntiä eläkeiän jälkeen. Omista asiakkaistani tiedän ettei näiden hyvinvoivien kahdeksankymppisten elämä ole ollut yhtään helpompaa kuin muidenkaan. Päin vastoin. Useimmat ovat voittaneet vakavat sairaudet ja sopeutuneet leskeyteen, tai omaishoitajuuteen, mutta silti heillä on jäljellä elämän iloa ja huumorintajua. Yritän tällä kirjoituksellani ilmentää sitä, että on pitkälle valintakysymys miten me vanhuudesta selviämme. Ikä tuo aina kipuja, vaivoja ja menetyksiä, mutta sen eteen pitää tehdä työtä, että elämässä on ilojakin kuten kasvohoidossa käynti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti