lauantai 13. huhtikuuta 2019

Uudistuvaa ammattitaitoa

Puhkun ihan intoa, kun kevät tuo tullessaan monenlaista koulutusta ja uuden oppimista. Uudistuminen ja jatkuva kouluttautuminen on aina ollut tärkeä osa työelämääni ja olen päättänyt lisätä sitä entisestään. Eilen 12.4 olimme Marin kanssa SKY:n seminaarissa Helsingissä Hotelli Presidentissä.

SKY:n seminaaripäivä

Suomen Kosmetologien Yhdistyksen seminaari oli erittäin antoisa ja tietysti on aina kiva tavata kollegoita. Tosin osallistujia oli todella vähän ja minua nuorempia ei ollut juuri ketään. Pistää ihmettelemään, että me yli viisikymppisetkö olemme ainoastaan lisäopin tarpeessa. Tietysti on kallista olla yksi työpäivä poissa, mutta takuulla se tulee myöhemmin takaisin. Minäkin olisin voinut päättää, että meistä vaan jompi kumpi lähtee seminaariin ja toinen tekee töitä. Kuitenkin tiedän kokemuksesta, että tällainen koulutustapahtuma moninkertaistaa työmotivaation. Aamun ensimmäinen luento oli Kosmetiikan nousevat trendit ja kestävä kehitys ja vastuullisuus ja luennoitsija oli estenomi ja kiertotaloustutkija Ida Haglund. Tämä oli juuri se aihe mikä minua kiinnostaa todella paljon. Tarkoitukseni on hiljalleen selvitellä millaisia keinoja meidän firmalla on parantaa ympäristövastuullisuutta. Haluan nostaa selkeästi yhdeksi meidän yrityksen tärkeäksi arvoksi viedä ympäristöystävällisyys niin pitkälle kuin mahdollista. Aiheena tämä on uusi ja siinä on paljon selviteltävää, koska terveystarkastajilla on omat vaatimukset ja asiakkaat määräävät viimeiseksi kaikesta.
Suomen Kosmetologien Yhdistys kampanjoi valekosmetologeja vastaan

Varo valekosmetologeja

Nämä työtämme häiritsevät valekosmetologit ja ammattitaidottomat kasvohoitojen tekijät tuli päivän aikana esille monessa kohtaa. SKY oli teettänyt tehokkaan kuvasarjan millä tiedotetaan kuluttajille tästä alallemme pesiytyneestä vääryydestä. Asia tuli esille melkein joka luennossa, koska niin suuria ongelmia ammattikunnallemme tulee näistä valekosmetologeista. Päivä päättyi paneelikeskusteluun  Semi Permanent Make-upista eli kestomeikeistä joilla tarkoitetaan pigmentointeja, microblandingia ja ripsipidennyksiä. Paneelissa oli kaksi Tukesin eli Turvallisuus-ja kemikaaliviraston edustajaa ja yksi Suomen parhaista pigmentointia tekevistä kosmetologeista ja yksi maahantuoja. Näihin töihin liittyvissä ongelmista nousi heti esiin ne tekijät jotka ovat opetelleet pigmentoinnin youtubevideoista ja tilaavat tuotteet ja välineet halvalla Kiinasta. Tällaisia tekijöitä on paljon ja 99% alan ongelmista tulee heidän töistään. Tukesin edustajien mukaan selvästi suurin määrä valituksia pigmentoinneista koskee esteettistä laatua. Näihin Tukes ei puutu, mutta heillekin valitetaan siitä, että kulmakarvat ovat eriparia ja väärässä kohtaa. Tukesin tehtävä on puuttua käytettyihin aineisiin ja välineisiin ja jos nämä tulee Suomeen virallisten maahantuojien kautta niissä ei ongelmia juuri ole. Ongelmat tulee näiden halpojen valekosmetologien epämääräisistä aineista.
Kerron myöhemmin lisää seminaarin luennoista ja saatte muutenkin lukea useammin tästä kouluttautumisesta, koska ilmoittauduin juuri Hämeen Ammattikorkeakoulun Venla-projektiin joka on naisyrittäjille tarkoitettu koulutus. Sieltä toivon saavani ideoita asiakaspalvelun parantamiseen ja sosiaalisen median hyödyntämiseen hoitotyössä.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi22:18

    Näin niitä neularullaimia kirppiksellä myynnissä. Käyettyjä myynnissä, Hämeenlinnassa!!!
    Niitä joilla ihoon tehdään mikroneulauksia. Nuori kaunis-ihoinen äiti niitä katseli, teki mieli pitää palopuhe ihon reijityksestä...voisitko hoitaa palopuheen minua ammattitaitoisemmin?

    VastaaPoista
  2. Ei voi olla totta!! Ei kai kukaan osta sentään mikroneulausvimpainta kirppikseltä. Nyt alkaa jo sydämestä puristaa. Käyttämällä jonkun toisen mikroneulauslaitetta vaarantaa itsensä infektioille ja tartunnoille todella pahasti puhumattakaan siitä mitä muuta vahinkoa laitteella saa aikaan.
    Todella vastuutonta laittaa sellaista edes myyntiin. Eihän kukaan ostaisi edes käytettyä jalkaraspia, kun ymmärretään sen epähygieenisyys, mutta mikroneulauksen kohdalla ollaan sokeuduttu täysin. Toisen käytössä ollut mikroneulalaite on ihan sama kuin käyttäisi toisen kanssa samaa huumeneulaa. Mikroneulaus osuu niin lähelle vereslihaa, että siitä voi verenkiertoon lähteä mitä tahansa.
    Meidän Dermatudelaitteella käsitellään vaan päälimmäistä ihokerrosta eikä olla lähelläkään vereslihaa, mutta tuo hoitopää mitä käytetään on kertakäyttöinen ja se otetaan steriilistä pussista jokaista varten erikseen.
    Onneksi tämä mikroneulausbuumi alkaa olla ohitse ja sen haittapuolet ovat jo kaikkien tiedossa. Enää sitä ei juurikaan mainosteta ja eilen SKY:n seminaarin myyntinäyttelyssä en nähnyt sitä yhtään myynnissä. Tähän vuodenaikaan tehty neulaus altistaa pigmenttiläiskille ja tuuli, katupöly ja siitepöly ei takuulla tee hyvää vereslihalle piikitetylle iholle.
    Oli hyvä, kun kerroit tästä kirpparilöydöstäsi. Pysyn edes vähän ajan tasalla mitä hullutuksia ihonhoidossa tapahtuu.


    Inkeri

    VastaaPoista