tiistai 2. huhtikuuta 2019

Upeat ripset juhlameikkiin!

Kevät alkaa olla siinä vaiheessa, että ylioppilasjuhlia suunnitellaan ja kutsuja kesähäihin kirjoitellaan.  Jokainen haluaa olla juhlissa parhaimmillaan ja mitä läheisempi itse juhlittava on sitä enemmän haluaa panostaa ulkonäköönsä.

Eyenvy kasvattaa ripset

Ripset ovat olleet jo pitkään kasvojen tärkein kohta, mutta onneksi ripsien pidennysten aika on jo ohitse. Suurimmalla osalla nuo järkyttävän pitkät ripset oli naurettavia eikä ollenkaan kauniita. Vuosien ripsiliimailuista monilla on niin kärsineet ripset ettei enää ole mihin ripsiväriä laittaisi. Ehkä vielä pahempi lopputulos on silmän alapuolen ohentuminen ja rypistyminen, kun yli pitkät kuituripset räpsyy siihen miljoonia kertoja päivässä. Vanhemmalla jo muutenkin ohuella iholla saattaa tuo kohta olla lopun ikää arka ja punakka. Ihmettelen todella paljon ettei kukaan siinä vaiheessa, kun ripsipidennykset tuli muotiin ajatellut yhtään mikä niistä on lopputulos. Onneksi tämä muoti on nyt ohitettu, mutta edelleen kauniit pitkät, kaarevat ripset ovat tärkeä yksityiskohta kasvoissa. Olemme myyneet kolmisen vuotta Eyenvy ripsiseerumia (108€) ja tulokset ovat erinomaisia. Kaikkien käyttäjien ripset ovat noin kolmessa kuukaudessa kasvaneet pitkiksi ja ripset ovat vahvat ja kaartuvat.  Myös harventuneita kulmakarvoja voi tuuheuttaa EyEnvyllä. Kuitenkin se pitää muistaa ettei tämä ripsiseerumi auta alopecian aiheuttamaan ripsien lähtöön. Ripsien ja kulmakarvojen karvatupet pitää olla olemassa, että kasvua voi parantaa. Meillä ei ole yhdenkään asiakkaan kanssa käynyt niin ettei ripsiä voidakaan kasvattaa. Kaikki käyttäjät ovat tosi tyytyväisiä upeisiin ripsiinsä ja kulmakarvoihin. 

EyEnvyä pitää käyttää säännöllisesti


EyEnvy on samanlaisessa pakkauksessa kuin nestemäiset silmänrajaukset. Ohuella siveltimellä sipaistaa kevyt kerros ripsien yläpuolelle ripsirajaan ja vastaavasti alaripsien alapuolelle. Ripsiseerumia käytetään joka aamu ja aluksi se voi hiukan kuumotella levitettäessä, mutta se ei kestä montaa minuuttia ja viikon kuluttua sitä ei enää ole. Aluksi ripsiseerumia käytetään joka aamu ja noin 3-6 viikon kuluttua alkaa tuloksia näkymään. Yleensä noin kolmessa kuukaudessa saavutetaan hyvä pituus ja sen jälkeen EyEnvyä käytetään 2-3 kertaa viikossa ylläpitohoitona. Ripsiseerumin käyttö ei ole todellakaan suuri vaiva, mutta säännöllinen sen kanssa pitää aluksi olla. Tulosta ei tule, jos muistaa laittaa sitä vain pari kertaa viikossa. Olemme myös asiakkaiden kanssa huomanneet sen, että kestovärit pysyvät erittäin hyvin, kun ripsi on paksumpi ja hyvä laatuinen. Tuo yksi pakkaus riittää noin vuoden verran, jos ensin sitä käytetään kolme kuukautta joka päivä ja sen jälkeen muutaman kerran viikossa. EyEnvy ei todellakaan ole suuri investointi ja tulos parantaa ulkonäköä huomattavasti. Nyt, jos heti aloittaa EnEnvyn käytön ehtii vielä ylioppilasjuhliin saada hyvät ripset. Samoin on kasvohoitojen kanssa. Nyt kannattaa tehdä ensimmäinen kasvohoito ja sitten on vielä aikaa pari kuukautta korjata ihon tilannetta ja toinen kasvohoito tehdään noin 10-3 päivää ennen juhlia. Dermatude-kasvohoito (170€) on erinomainen juhlien alla, mutta sitä ennen ihon pitää olla hyvässä kunnossa. Suosittelen, että Dermatude-kasvohoito tehdään ensimmäisen kerran nyt ja sitten muutama päivä ennen juhlaa. Nyt ehtii vielä tehdä tuon neljän kerran sarjahoidon ja vielä kevään ajan meillä on voimassa tarjoushinta eli neljän kerran hoitosarjan hinta on 600€. Asiakkaat ovat olleet tosi tyytyväisiä, kun kasvot näyttävät 10-20-vuotta nuoremmilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti