sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Hoitoa tummille silmänympäryksille

Kirjoittaessani peitevoiteista ajattelin näiden tummien silmänympärysten peittämistä. Monelle tummat silmänympärykset ovat suhteettoman suuri ongelma. Välillä näen, että ihmiset jotka muuten ei käytä meikkiä laittavat kuitenkin silmänympärille peiteainetta. Sen jälkeen silmien ympärillä on vaalea rinki joka minusta ei näytä yhtään hyvältä.

Tummiin silmänympäryksiin on useita syitä

Yleensä, kun ihmiset näkevät tummat silmänympärykset he vetävät johtopäätöksen, että ihminen ei nuku tarpeeksi ja on väsynyt. Tämä on hyvin harvoin syynä tummiin silmänympäryksiin ja vasta vaikeasta unettomuudesta kärsivällä väsymys näkyy silmänympärillä. Yleisin syy on perinnöllinen taipumus ja se näkyy jo pikkulapsella. Iän myötä silmän malli voi muuttua siten, että verisuonet pullahtaa enemmän pintaan ja kuultavat sinertävän ruskeina ihon läpi. Vanhemmiten iho ohenee myös sen verran, että verisuonet näkyvät helpommin. Myös pigmenttiläiskät ovat aika tyypillisiä silmänympärysalueelle ja kyse voi olla myös useamman syyn yhdistelmästä. Ei kannata tuomita ihminen heti väsyneeksi, vaikka näkeekin tummat silmänympärykset. Ehkä juuri tämän tuomion pelossa ihmiset innostuvat ihan liikaakin peittämään silmänympäryksiä. Tummuutta voi hiukan hoitaa, mutta valitettavasti mitään takuu hoitoainetta ei ole. Eniten asiakkaat ovat kertoneet iS Clinicalin C Eye Serum Advancen (69€) vaikutuksista. Se onkin tehty tummille silmänympäryksille ja ohuelle rypistyvälle iholle. Nestemäistä seerumia käytetään pari tippaa sekä aamulla, että illalla.
Dermatude-kasvohoidon vaikutukset vähentää myös tummuutta 
ja turvotusta silmien ympäriltä. 


Kuivuus tuo tummuuden esiin

Mitä kuivemmat silmäluomet ovat sitä ohuempi on iho ja tummuus näkyy voimakkaasti. Kaikilla silmänympärysvoiteilla voi siis vaikuttaa tummuuteen, kun silmänympäryksen pitää olla hyvin hoidettu, että se ei ohennu. Dermalogican Total Eye Care sk 15 (68€) on todella suosittu silmänympärysvoide, koska se hoitaa ja peittää yhtä aikaa.  Total Eye Care sk15 on vaalean punertavaa ja se neutralisoi hyvin tummuutta. Tuo sävy ei ole väriainetta vaan se tulee voiteen hoitavista raaka-aineista. Total Eye Care sk 15 sopii yöksi ja päiväksi. Monille toimii hyvin Dermalogican naamio tyyppinen Stress Positive Eye Lift (88€) jonka voi laittaa yöksi. Se on pakattu kivaan putkiloon mistä se on helppo levittää ja hieroa silmänympärille. Stress Positive Eye Lift on myös turvotusta poistava ja hyvin kosteuttava. Meidän suosituin silmänympärysvoide on kuten tiedätte iS Clinicalin Youth Eye Complex (115€) jonka raaka-aine pitoisuus on huippusuuri. Se vähentää kaikin tavoin vanhenemisen merkkejä ja pitää silmänympäryksen joustavana eikä päästä muutenkin ohutta ihoa ohentumaan lisää. Tämä silmänympärysvoide on pelkkää tehoa joka tippa. Myös ihon toimintoja yllä pitävä Bt-Sonic (126€) ultraäänilaitteen käyttö vähentää tummuutta ja turvotusta ja sitä voi käyttää myös silmien ympärille. Meidän uutuushoito Dermatude-kasvohoito (170€)kohdistuu myös silmänympäryksille ja se poistaa tummuutta ja siloittaa juonteita ja ryppyjä. 

3 kommenttia:

  1. Anonyymi14:35

    Olen käyttänyt näitä isclinicin silmänympärysaineita jo monta kuukautta ja mustat pussit silmien alla on häipyneet. Luulen, että tämä nestemäinen seerumi mitä aluksi käytin aamulla ja illalla poisti tuon mustuuden paremmin. Voidemainen aine tasoitti harakanvarpaita silmäkulmissa. Hyviä aineita ovat. Nina

    VastaaPoista
  2. Piia15:44

    Ostin isclinicali tarjouskuorinnan triactive exfoliantin noin viikko sitten ja olen jo pari kertaa sitä käyttänyt. Se on ehdottomasti paras kuorinta mitä olen koskaan käyttänyt. Iho jäi ihanan pehmeäksi ja kosteutetun tuntuiseksi eikä kinnaavan kuivaksi niin kuin yleensä kuorinnoista jää. Näköjään sitä tarvitaan todella pieni määrä ja taitaa tuo tuubi riittää ensi vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi21:58

      Olen ihan samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. Tri-active exfoliant mask on minunkin suosikkikuorinta. Se ei raavi ja hankaa, mutta iho puhdistuu kunnolla. Kostutan sitä pienellä vesimäärällä ja käytän bt-sonicin kanssa ja siihenkin se käy hyvin.
      Tuosta tuoksusta Inkeri onkin jo kertonut, mutta se täytyy itse kokea, koska jo pelkästään raikas tuoksu tekee puhtaan olon.

      Poista