Viime vuosikymmeninä on Suomenkin kosmetiikan myynti laajentunut valtavasti ja meiltä saa lähes kaikki merkit mitä muualtakin Euroopasta. Jopa ammattilaiskosmetiikkaa on niin paljon ettei tuotteita pysty mitenkään seuraamaan.
Käytämme aina ammattikosmetiikkaa
Aiheutin suuren pettymyksen eräällä vanhalle tutulle, kun en ollutkaan kaikki tietävä. Olin yhtenä iltana ruokakaupassa, kun törmäsin tuttuuni jota en ollut nähnyt hänen eläkkeelle jäännin jälkeen. Hän oli innoissaan, kun tapasi minut, koska hän oli aikeissa tulla hoitolaan kysymään asiaansa. Ystäväni kertoi käyttäneensä monia vuosia aivan ihanaa voidetta jota hän osti usein Sokokselta, kun se vielä oli Reskalla. Nyt hän halusi juuri samaa voidetta lisää eikä löytänyt sitä mistään. Hän kuvaili moneen kertaan minkälainen pullo se oli ja missä kohtaa Sokoksen hyllyssä se löytyi. Yritin kysyä tuotteen nimeä, mutta sitä hän ei tiennyt.Neuvoin häntä käymään Goodmanin Emotionissa, mutta hän oli jo siellä käynyt eikä kukaan tiennyt voiteesta mitään. Närkästyneenä hän kertoi ostaneensa sieltä heidän suositteleman voiteen, mutta se ei vetänyt vertoja tälle vanhalle joka siloitti rypyt kerta sivelyllä. Selitin hänelle etten myy kuin ammattikäyttöön tarkoitettua kosmetiikkaa enkä juuri tunne muuta ja varsinkaan pelkän kuvauksen perusteella on vaikea tunnistaa yhtään mitään.
Inkeri ei tiedä kaikkea
Tunnustin kysyjälle ihan suoraan etten yhtään osa sanoa mistä voiteesta hän puhuu. Paikalle tuli hänen sisarensakin jonka kanssa hän kaupassa oli. Ystäväni oli tosi tuohtunut ja selitti sisarelleen luulleensa Inkerin varmasti tietävän tällaisen asian, kun on niin kauan tehnyt töitä. Hän kysyi tiukasti mitä minä sitten edes tiedän, kun voidepullo oli niin erikoisen vihreä, että näin selvä asia pitäisi tietää. Sisar nyökkäili olevansa yhtä mieltä, että kyllä kosmetologin pitäisi osata tuohon vastata, jos vaan haluaisin. Pahoittelin osaamattomuuttani ja siirryin ostosten tekoon. Tuo kysymys mitä minulle tehtiin ei ollut mitenkään uutta vaan usein minulle kuvaillaan tuotteen ulkonäköä ja minun pitäisi se tietää. Ensimmäiseksi kysyn onko tuote ostettu meiltä, koska ainoastaan siinä tapauksessa voi pelkkä ulkonäön kuvailu kertoa mistä tuotteesta on kysymys. Valitettavasti kysymys tulkitaan etten halua edes auttaa, jos tuote ei ole meiltä ostettu. En todellakaan tiedä muusta kuin ammattikosmetiikasta. Vielä nuorena kosmetologina 80-luvulla seurasin hiukan myös muita yleisempiä kosmetiikkasarjoja. Nykyisin en ole niistä kiinnostunut, koska en niitä käytä ja ne eivät vaikuta työhöni mitenkään. Ammattisarjojakin on monia kymmeniä ja tiedän monista vaan nimen perusteella sen minkä tyyppinen kosmetiikka on kyseessä. Tärkeintä on osata oma työvälineensä täysin. Yhteenkin tuotesarjaan perusteellinen perehtyminen vie aikaa vuoden verran niin kuin nyt on käynytkin iS Clinicalin kohdalla.
Niin, tosi erikoista, että hän ei itse tiennyt vuosia käyttämänsä voiteen nimeä tai edes sarjaa.
VastaaPoistaKosmetiikan määrä on nykyään tosiaan niin valtava, että kukaan ei voi pysyä siitä selvillä. Jos vielä 80-luvulla saatoin itse väittää tietäväni kaikki värikosmetiikkasarjat, en taatusti tiedä niitä enää, vaikka seuraankin asioita melko hyvin.
Ihonhoidon puolella on mietityttänyt tuo korealaisbuumi, johon on massiivisesti hurahdettu. Liputan kyllä iS Clinicalin ja Dermalogican puolesta - kunpa niitä olisi ollut 80-luvulla, kun nuori ihoni oli niin rasvainen. Nyttemmin se on balanssissa, ja otan siitä kaiken irti, kun ei tarvitse käyttää kesällä puuteripapereitakaan.
Leena
Aika usein käy niin, että aika kultaa muistot ja ihmiset kaipaavat tuotteita mitä ovat joskus nuorempana käyttäneet. Joskus mietin kaipaavatko he oikeasti sitä tuotetta vai onko kyse ikävä koko siihen jo menetettyyn elämän vaiheeseen. Kuulen välillä ihan taian omaisia vaikutuksia näistä menneen maailman tuotteista. Ihmiset jotka käyttävät hyvin vähän kosmetiikkaa eivät oikein käsitä miten valtava markkina alue se on. Minulla ei olisi mitään mahdollisuutta hallita tuhansia tuotteita mitä Suomessakin on myynnissä. Eikä siihen ole mitään tarvetta, koska tärkeintä on oman työvälineen hallinta.
VastaaPoistaNuo korealaiset ja japanilaiset kosmetiikkasarjat kiinnostaa minuakin, mutta ammattikosmetiikka puolella niitä on vielä aika vähän. Tuntuu myös siltä, että Koreasta raahataan kaikki vähäpätöisimmätkin tuotteet Eurooppaan ja myydään niitä vain siksi, että ne ovat korealaisia. Aika moni Suomeen tullut korealainen sarja on heikoimmasta päästä heidän valikoimaansa. Seuraan koko ajan mitä sillä saralla tapahtuu ja otan heti meille käyttöön, jos jotain sen arvoista löytyy. Ammattikosmetiikan puolella niitä on vielä hyvin vähän.
Inkeri
Olen erittäin tyytyväinen siitä, että olen löytänyt tieni Inkerin kasvohoitolaan ja sitä kautta on tullut Dermalogica, ISClinical ja Youngblood.Ei tarvitse etsiä, erehtyä ja laittaa rahaa hukkaan kun tietää saavansa erinomaisia tuotteita jotka omalle iholle sopivat. Ennen näitä sarjoja oli iho ihan sekaisin kun jatkuvasti vaihtoi tuotteesta toiseen kun kokeili josko joku vaikuttaisi. Nyt voi turvallisiin mielin tuotteensa näistä kolmesta sarjasta ostaa.
VastaaPoistaKiva juttu, että olet tyytyväinen palveluumme. Juuri tähän me pyrimme ettei asiakkaan tarvitse itse pähkäillä mitä iholleen laittaisi. Tämä on myös edullisin vaihtoehto, kun mikään tuote ei mene roskiin, tai muuten hukkaan. Hoitovaikutus on myös paljon parempi, kun kaikki kotihoitotuotteet tukevat toistensa vaikutuksia.
PoistaInkeri