torstai 6. kesäkuuta 2019

Kesälomasuunnitelmia

Olen aina jo alkukeväästä kertonut hoitolan kesäsuunnitelmista ja lomista. Nyt se venyi tähän saakka, koska nuo Dermatude-hoidot ovat pitäneet meidät kiireisenä. Kesä on jo täällä ja kyllähän sen aikataulut on jo tehty.

Perinteisellä tavalla

Mitään muutoksia meidän loma-aikatauluun ei ole tulossa ja jatkamme samaan malliin kuin viimeiset kaksikymmentävuottakin. Minä olen juhannusviikon lomalla ja aloitan loman 13.6 ja palaan 24.6. Mari pitää neljän viikon loman heinäkuussa ja minä olen vielä ehkä viikon verran poissa syyskuulla. Hoitola on ihan normaalisti auki eli avaamme kello 10.00 ja ellei ole ilta-asiakkaita suljemme kello 17.00. Se on todella harvinaista, jos iltatöitä ei ole. Yleensä sellaisia päiviä ei ole kuin muutaman kerran vuodessa, että meistä kumpikin lopettaa työt jo viideltä. Heinäkuussa niitä kuitenkin voi olla joten, jos tulette ostoksille niin varautukaa siihen, että hoitola voi olla suljettu jo kello viisi. Heinäkuussa yleensä hoitoaikoja löytyy lyhemmällä aikavälillä kuin muulloin ja kannattaa kysellä peruutusaikoja. Olemme Marin kanssa miettineet pitäisi meidän alkaa ilmoittamaan facebookissa, jos meille on lähipäiviin tullut peruutusaika. Ne asiakkaat jotka eivät syystä tai toisesta pysty suunnittelemaan aikatauluaan pitkälle voisivat niistä hyötyä. Aika vähän meille peruutuksia tulee, mutta kesällä mahdollisuus on suurempi.
Hertta on jo kesälomilla. Hertan lonkissa on pientä kulumaa joka aiheuttaa kipua ja
Hertta ehti kalvaa lonkan kohdalle karvattoman läiskän ennen kuin selvisi mikä on syynä. 
Nyt Hertalle annetaan kipulääkettä pieni määrä aina, kun se alkaa kalvamaan ja nuolemaan takapäätään ja se on auttanut onneksi hyvin. Herttaparka luuli, että kohdan nuoleminen auttaisi kipuun.

Koulutuksia tiedossa

Meillä on vielä yksi koulutuspäivä ennen minun kesälomaa eli ti 11.6 aamupäivä. Silloin meitä kouluttamaan tulee taitava Minttu Sharman iS Clinicalilta. Kyse on lähinnä kertauksesta ja varmaan käymme läpi myös meidän kokemuksia Dermatude-kasvohoidosta. Yksi tärkeä syy tyyväisyyteemme iS Clinicaliin ja Dermatudeen on juuri Minttu. Olen todella monia kouluttajia tavannut, mutta Minttu on ihan omaa luokkaansa ja hänen koulutuksistaan on meille tuntuvaa hyötyä. Odotamme innolla Marin kanssa tuota Mintun kertauskurssi. Syksyllä erilaisia koulutuksia ja tapahtumia on ihan liiaksi asti. Ainoa mahdollisuus lomalleni syyskuussa on kuun alkupuoli, kun joka viikolle on jo varauksia koulutustapahtumiin. Osallistun myös yrittäjäjärjestöjen vuosikokouksiin ja viikonlopputapahtumiin, kun olen taas onnistunut sekaantumaan luottamustehtäviin. Kesän aikana meille tulee hyviä tarjouksia jotka takuulla ovat asiakkaiden mieleen ja niidenkin kanssa olemme olleet kiireisiä, koska kaikki vaatii aina lukemattomien liikkuvien osien yhteensovittamista. Seuratkaa kesälläkin blogia ja meidän tiedoitusta ettei mikään hintaetu mene ohitse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti