lauantai 1. kesäkuuta 2019

Nuoret oppii ihonhoidon kotonaan

Tänään kymmenet tuhannet nuoret saa valkolakin tai valmistumispaperit. Sydämelliset onnittelut kaikille!

Iho-ongelmat alkaa nuorena

Yksi osa kosmetologin työtä on nuorten ja teini-ikäisten ihonhoito. Se on hyvin erilaista asiakaspalvelua kuin aikuisten kanssa. Keskityn aina erityisesti, kun nuori tulee ensimmäistä kertaa ihonhoitoon ja haluan tehdä siitä hyvän kokemuksen. Haluan myös vahvistaa nuoren itsetuntoa ja etsin aina myönteisiä puolia hänen ulkonäöstään. Tiedostan hyvin, että he ovat meille arvokkaita uusia asiakkaita ja ensimmäinen kokemus kosmetologista vaikuttaa heille lopun ikää. Teinipuhdistuksissa (45€-68€) käy yhtä paljon tyttöjä kuin poikiakin ja he ovat paljon nuorempia kuin 80-luvulla. Muutama vuosi sitten maailman kongressin yksi aihe oli teinien ihonhoito ja silloin todettiin teini-iän aikaistuneen koko maailmassa. Se ei siis liity mitenkään länsimaiseen hyvinvointiin  vaan niin on myös Afrikassakin. Nykyisin tyttöjen finnikausi alkaa jo kymmenvuotiaana ja pojilla ehkä noin 12-vuotiaana. Kolmekymmentävuotta sitten tytöt olivat kolmentoista ja pojat yli neljätoista  ja jopa kuusitoista, kun ihon rasvoittuminen alkoi. 
Active Serum NYT 75€ (89€) sopii nuorisollekin.


Teinipuhdistus käy kaikille

Arvostus itsensä hoitamiseen tulee kotoa ja varsinkin tytöt ottavat mallia miten äiti hyväksyy oman ulkonäkönsä. Äidin ei pitäisi koskaan kauhistella omaa ulkomuotoaan, koska se vaikeuttaa nuorten oman ulkonäkönsä hyväksymistä. Minusta on pahinta, jos kotona pilkataan ja väheksytään nuorten kiinnostusta ulkonäköönsä. Kuuntelin hiljattain erään tutkijan esitelmää ulkonäöstä ja hän puhui suomalaisten kompleksisesta suhteesta ulkonäköönsä. Näen nämä kompleksit työssäni ja tiedän miten vaikeaa joidenkin on nauttia itsensä hoitamisesta. Tämä tapa siirtyy kotoa ja ulkonäkö keskeisessä nyky maailmassa se tuo lisää epävarmuutta. Ellei itse osaa neuvoa sopivaa ihonhoitoa nuorelle niin teinipuhdistus on hyvä valinta, koska annamme siinä neuvoja. Silloin, kun on epävarma pitäisikö nuoren mennä jo ihotautilääkäriin vai ensin kosmetologille niin kosmetologilla  kannattaa käydä ensin. Me neuvomme aina eteenpäin emmekä koskaan tyrkytä omaa menetelmäämme, jos kerran lääkäriä tarvitaan. Ihonhoitotuotteista nyt Tähtitarjouksessa oleva ACTIVE SERUM NYT 75€ (89€) sopii erinomaisesti nopeuttamaan finnien parantumista ja rauhoittamaan tulehdusta ja rasvaisuutta. Siinäkin vaiheessa, kun acne on jo parantunut Active Serum nopeuttaa arpikudoksen parantumista ja tasoittaa ihoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti