Siirry pääsisältöön

Asiakasryntäystä odotellessa

Nyt olemme eläneet tätä korona-aikaa lähes kolme kuukautta ja loppua ei ole näkyvissä. Vielä ei edes tiedetä täysin, miten syvästi nämä rajoitukset ovat vaikuttaneet talouselämään. Kuitenkin sen tiedän omakohtaisesti, että vaikutukset ovat valtaisat.

Asiakkaat katosivat yhdessä päivässä

En heti aluksi halunnut edes myöntää, miten ihmeissäni olin, kun lähes kaikki asiakkaat peruivat hoitoaikansa. En osannut yhtään valmistautua siihen, että muutkin kuin riskiryhmät päätyivät perumaan varauksensa. Kuitenkaan en hetkeäkään miettinyt sitä mahdollisuutta, että olisin sulkenut liikkeen. Minulle oli täysin itsestään selvää, että jos entinen toimintatapa ei onnistunut sitten kehitetään uutta. 
Nyt voin sanoa olevani hyvin tyytyväinen päätökseeni ja olen myös oppinut parissa kuukaudessa todella paljon. Minunkin pikkufirmalleni tämä on ollut pitkä digiloikka, josta on hyötyä monta vuotta eteenpäinkin. Muutin lennossa koko markkinointisuunnitelman täysin uusiksi ja aloin kehittämään verkkokauppaa sekä tilanteeseen sopivia hoitoja. 
Tietysti tilanteeni oli hyvä siinä mielessä, että meillä oli jo toimiva verkkokauppa ja olin tehnyt ennenkin somemarkkinointia ja kirjoittanut tätä blogia. Olin ollut kaukaa viisas, enkä laittanut kaikkia munia samaan koriin, vaan päätin jo kymmenen vuotta sitten, että verkkokaupan tuomiin muutoksiin pitää valmistautua ja olla varuillaan, jos vanhat toimintatavat eivät pelitäkkään. 
Nyt tästä varautumisestani oli hyötyä. Kasvohoitoasiakkaista peruuntui maaliskuussa noin 70% ja tilanne oli hyvin lohduton. Tiesin myös, ettei mitään yhteiskunnan koronatukia ole helppo saada, enkä niitä ole hakenutkaan. Oli pakko kehittää jotain uutta.




Suurin kiitos kuuluu vakioasiakkaille

Ilman ihania asiakkaitani en olisi selviytynyt ja siitä olen todella kiitollinen. Toivon voivani korvata tätä apua hyvillä tarjouksilla ja entistä paremmalla palvelulla myöhemmin. Moni asiakas, joka siirsi tai perui aikansa, osti lahjakortin myöhempää käyttöä varten. Tätä en olisi itse ehkä heti hoksannutkaan edes ehdottaa, mutta asiakkaamme olivat valveutuneita ja halusivat auttaa sillä tavoin. Blogin lukijat ja moni muu asiakas on tehnyt verkkokauppaostoksia tai käynyt hoitolassa ostoksilla enemmän kuin ennen ja se on ollut konkreettinen vetoapu tässä tilanteessa. Ellen olisi hyvien asiakkaiden avulla pystynyt kaksinkertaistamaan verkkokaupan tulosta, olisi koittanut kissoillekin tyhjät ruokakupit. 
Näin jälkikäteen tuntuu, että tein kirjoitustyötä yötä päivää ainakin yhden kuukauden. Nukuin iltayön noin aamukolmeen saakka ja heräsin muutamaksi tunniksi hiljaisessa talossa kehittämään ideoita ja laskemaan kannattavuutta. Sen jälkeen nukuin taas muutaman tunnin ja lähdin töihin. Panostin tosissani kehittämiseen ja markkinointiin ja sehän on ilmaista, kun ideat lähtee omasta päästä. Suuri kiitos kuuluu myös nettipäällikkö Kaisalle, joka teki kaiken käytännön työn verkkomarkkinoinnissa. Samoin Mari oli taas kerran nainen paikallaan, joka mahdollisti sen, että pystyin keskittymään ideointiin ja laskemiseen. 
Fresh-up kasvohoito NYT 49€ (87€) on herättänyt suurta kiinnostusta ja tuonut jopa uusia asiakkaita. Dermatude-kasvohoito on myös kiinnostanut edelleen hyvin paljon ja uusia asiakkaita on tullut, koska he ovat nähneet hyvät tulokset lähipiirissään. 
Hienoa on ollut se, että iS Clinicalin maahantuoja on järjestänyt kaksi kertaa viikossa webinaarin, jotka ovat olleet erinomaisia tietopaketteja. Olemmekin pystyneet Marin kanssa kehittämään ammattitaitoamme tosi paljon, koska näitä webinaareja on ollut nyt yli kaksikymmentä tuntia. 
Nyt olen toiveikas, että kaikki riskiryhmätkin palaavat entiseen kasvohoitorytmiin. Viime viikon aikana on jo näyttänyt siltä, että ihmiset ovat lähteneet taas liikkeelle. Odotan kovasti oikein suurta asiakasryntäystä, mikä painaisi unohduksiin tämän hiljaiselon. 
Kiitos vielä kerran kaikille, jotka ovat osallistuneet talkoisiin pitää pieni yritys elävien kirjoissa. Jokainen blogin lukijakin on ollut tärkeä, koska lukijamäärästä näin, että ihmiset ovat ”elossa” ja työtäni kohtaan tunnetaan kiinnostusta. Näin pysyi toivo yllä, että parempia aikoja on vielä tulossa. 



Ostamalla meiltä hoitolasta tai verkkokaupasta vaikutatte suoraan pienen kotimaisen yrityksen selviämiseen tästä poikkeustilanteesta. Tekemällä ostoksesi meillä säästät itse selvää rahaa! Siirry tästä verkkokauppaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...