Siirry pääsisältöön

Vältä rasvaisen ihon tyypillisin hoitovirhe

Finnien ja rasvaisen ihon hoito on ollut tähän asti hyvin ongelmallista ja vasta 2000-luvulla lääketieteeseen ja kosmetiikkaan on tullut menetelmiä jotka auttavat. Suurin osa ihmisistä ei ole keksinyt muuta hoitoa, kuin ihon kuivattaminen, ja se vie ojasta allikkoon.


Age Bright Clearing Serum ei kuivata ihoa

Noin vuosi sitten Dermalogica esitteli kaksi uutta tuotetta aikuisen ihmisen finniongelmiin ja ne ovat nyt tarjouksessa oleva AGE BRIGHT CLEARING SERUM NYT 57€ (65€) ja AGE BRIGHT SPOT FADER (45€) paikallishoitoaine. Nämä kaksi tuotetta ovat näkyvästi vähentäneet rasvaisuutta ja tulehtuneita finnejä kolme-nelikymppisillä. 
Pahinta ihon liiallinen kuivattaminen on juuri siinä vaiheessa, kun iho alkaa kuivumaan jo iänkin puolesta. Kuitenkin monelle on muodostunut niin suuri rasvapelko, etteivät he millään haluaisi luopua kuivattavista puhdistusgeeleistä ja voimakkaista kasvovesistä. 
Koen aina työvoitoksi, kun olen saanut asiakkaan huomaamaan, että iho voikin paremmin saadessaan enemmän kosteutta. Nyt tämä Age Bright Clearing Serum poistaa tulehdusta ja hidastaa talineritystä, mutta samalla kosteuttaa. Huippuhyvä keksintö on saada samaan pulloon kaikki mitä aikuisen rasvainen iho tarvitsee. Tätä seerumia käytetään aamulla sekä illalla ensimmäisenä puhtaalle iholle ja sen päälle laitetaan tilanteeseen sopiva voide. 
Age Bright Spot Fader on paikallishoitovoide, jota käytetään yksittäisten finnien päälle tai pienelle alueelle missä on epäpuhtauksia. Se poistaa tulehdusta nopeasti ja nopeuttaa finnien parantumista.


Puhdistusaineella on merkitystä

Ihonhoidossa puhdistusaineen merkitys on varsin suuri, eikä sen valintaa pitäisi tehdä huitaisemalla. Tällä hetkellä meidän suosituin puhdistusaine on iS Clinicalin CLEANSING COMPLEX (29€/52€), joka ei kuivata edes ohutta ja herkkää ihoa, mutta nopeuttaa lievästi ihon uudistumista.
Rasvoittuvalle iholle Cleansing Complex on merkittävä apu, koska sen kevyt kuoriva ja uudistava vaikutus vähentää mustapäiden ja tukkeutumien syntymistä. 
Uutuustuotteena Dermalogicalle on tullut ACTIVE CLAY CLEANSER (41€), joka lääkehiilen avulla imee ihosta likaa ja rasvaa. Tämä puhdistusaine on aivan uusi ja saamme sen meille vasta tällä viikolla. Se korvaa aikaisemman savipohjaisen Dermal Clayn, joka on ollut pitkään monien lempipuhdistus. Uskon kuitenkin, että tämä uutuus on entistä parempi. Seuraamme Marin kanssa USA:n kosmetologien facebooksivujen keskusteluja ja siellä Active Clay Cleanser on saanut jo paljon kehuja. USA:ssa ja monessa Euroopankin maassa tuo uusi puhdistus on ollut käytössä jo vuoden alusta saakka.
Muistutan vielä, että tämä Age Bright Clearing Serum -tarjous on voimassa vain toukokuun loppuun saakka.


Ostamalla meiltä hoitolasta tai verkkokaupasta vaikutatte suoraan pienen kotimaisen yrityksen selviämiseen tästä poikkeustilanteesta. Tekemällä ostoksesi meillä säästät itse selvää rahaa! Siirry tästä verkkokauppaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...