Siirry pääsisältöön

Ihmissuhteet ovat arvokkaita

Tämä poikkeustila on käytännössä opettanut minulle, miten tärkeää on toisten ihmisten kohtaaminen. Omaan elämääni on kuulunut koko aikuisiän keskustelut asiakkaiden kanssa. Nyt alan ymmärtämään, miten opettavaista on toisen ihmisen kuunteleminen.




Elämän yliopisto

Olen hyvin usein sanonut, että työni ja asiakassuhteet ovat minun elämäni yliopisto. Nyt, kun asiakkaita käy hoidoissa huomattavasti vähemmän, ymmärrän keskustelujen merkityksen. Olen saanut kuulla Suomen yli sadan vuoden historian suoraan aikalaisten kertomana. Minulla kävi 80-luvulla paljon asiakkaita, jotka olivat syntyneet 1800-luvun lopulla tai vuosisadan vaihteessa. 
Nyt mieleeni tulee mitä kuulin heiltä espanjantaudista. Eräs asiakkaani oli ollut noin viiden vanha, kun hänen isänsä kuoli espanjantautiin. Asiakas kertoi, että kuolema tuli niin äkkiä, ettei sairautta kestänyt kuin pari päivää. Hänelle tuo isän menetys oli suuri tragedia, jota kuuntelin useamman kerran. Viimeinen muistikuva kuulemma oli, kun isä oli jo tumma iholtaan ja tuskin pystyi puhumaan. 
Espanjantauti tappoi juuri nuoria parhaassa työiässä olevia miehiä. Se heikensi keuhkot ja hengityksen nopeasti ja sairaat alkoivat sinertyä kasvoiltaan hapen puutteen vuoksi. Tämän takia tautia myös kutsuttiin neekeritaudiksi. 
Toinen asiakkaani, joka oli syntynyt 1893 ja pääsi ylioppilaaksi 1917, sai heti paikan Helsingin henkikirjoitustoimistosta. Siihen aikaan ylioppilaat olivat harvinaisia ja näin pitkälle koulutetut naiset saivat hyvin töitä. Henkikirjoitustoimisto oli kuitenkin mahdottoman kiireinen paikka, koska espanjantaudin takia kuolintodistuksia oli kasoittain. Osa toimiston henkilökuntaa oli kuollut ja loput pelkäsivät itsensä ja läheistensä puolesta. Tilanne oli siis paljon kammottavampi kuin nykyisin. 

19.10.1918 Uusi Suometar


Kuuntelen mielelläni

Koskaan ei kannata pelätä, että asiakas rasittaisi minua jollain puheenaiheella. Ehkä olen omituinen, mutta olen valtavan kiinnostunut toisista ihmisistä ja heidän työstään, harrastuksistaan ja ajatustavoistaan. Osaan kyllä vaihtaa puheenaihetta ja johdatella keskustelun toisaalle, jos tarve olisi, mutta en edes muista koska näin olisin tehnyt.
Pidän myös tiukasti kiinni vaitiolovelvollisuudesta, enkä paljasta koskaan toisten ihmisten asioita. Se on minulle pyhä asia ja sellainen lörpöttely koituisi hoitolan kuolemaksi.
Huomaan selvästi miten täynnä ihmiset ovat tätä koronan tuomaa muutosta ja rasitetta. Koen, että juuri tuo ihmiskontaktien menetys koituu hermoja raastavaksi. Nyt ei kohdata työkavereita, joiden kanssa heittää läppää, eikä jutella satunnaisten ihmisten kanssa. Kun tällaiset spontaanit kohtaamiset ovat poissa, ihminen pyörii vain omissa ajatuksissaan. 
Jo työelämän jättäneiden yksin asuvien puolesta olen eniten huolissani. Kaikki eivät käytä nettipalveluja eikä nämä videopuhelut korvaa lähikontakteja. Muuten terveet kahdeksankymppiset alkavat taantumaan, kun puhekumppanit puuttuvat ja harrastukset ovat jääneet. Jälkikäteen vasta pystytään arvioimaan onko tämä elämänlaadun menetys ollut välttämätöntä ja miten paljon se on tuottanut vaikeuksia ihmisille.




Ostamalla meiltä hoitolasta tai verkkokaupasta vaikutatte suoraan pienen kotimaisen yrityksen selviämiseen tästä poikkeustilanteesta. Tekemällä ostoksesi meillä säästät itse selvää rahaa! Siirry tästä verkkokauppaan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...