Siirry pääsisältöön

Kaikenlaista näppyä ja nyppylää

Olen usein kirjoittanut tämän koronan aikana miten stressi vaikuttaa ihoon ilman, että itse stressiä tunnistaisikaan. Nyt itse koen tämän ja aina onkin parempi antaa neuvoja ja ohjeistusta omasta kokemuksestaan.


AGE BRIGHT SPOT FADER  on paikallishoito näpyille


Hikinäppyjä ja muuta ryhelmää

Erilaisista ihottumista on välillä hyvin vaikea sanoa mitä ne ovat, koska eri ihosairauksia tunnetaan noin 700 erilaista. Moneen ihottumaan käy kuitenkin samantyyppinen hoito, vaikka usein ihottuman nimi ja alkuperä jäävät tuntemattomiksi. 
Nyt viimeisen viikon aikana omaan otsaani ja hiusrajaani on tullut ryhelmäistä näppyä, mikä tuntuu sormiin harmittavalta. Se ei näy meikin alta, mutta itseä se harmittaa aina ihoa hoitaessa. Oma diagnoosini on, että se on hikinäppylää tai stressin tuomaa näppylää tai sitten vähän kumpaakin. 
Yleensä en erityisesti hötkyile mistään ja stressinsietokykyni on erinomainen. Tällä hetkellä oma stressitasoni on kai tapissa, kun yritän saada hoitolan pysymään pinnalla koronakaaoksesta huolimatta ja samalla huolehtia vanhempieni ruokahuollosta ja muusta sellaisesta. Mitenkään en stressiä muuten huomaa, mutta tuo ryhelmäinen otsa muistuttaa siitä. Samoin näin keväällä, kun hoitohuoneen lämmitykset ei vielä ole tasaantuneet, olen fyysisestä rasituksesta hikipäässä. 
Hoidoksi tähän olen käyttänyt joka aamu DAILY RESURFACER (78€ ) hoitotassuja ja samalla levittänyt sen koko kasvoille. Sen kuoriva vaikutus uudistaa sekä puhdistaa ihoa ja korjaa sen vuoksi hikinäppyjä tehokkaasti. Aamuisin laitan otsaan tuon hoitotassun päälle Dermalogican aika uutta AGE BRIGHT SPOT FADER (43€) näppylöiden paikallishoitoainetta. Yöksi käytössä on iS Clinicalin ACTIVE SERUM (99€), jota laitan myös koko kasvoille. Kerron myöhemmin mitä sain aikaan tällä hoidolla.



Valoallergia

Kevääseen liittyvä ihottuma on valoallergiaa, joka on vähän eri asia kuin aurinkoihottuma. Itselleni tällainen valoihottuma iski jo huhtikuun alussa. Aamulla, kun tulin töihin ja vaihdoin vaatteita, huomasin, että kaulaani ja decolteeta kutisi kovasti. Peilistä huomasin, että ehdin raapia ihon jo ihan punaisille juomuille. Totesin ihottuman nokkosrokosi ja otin puolikkaan Zyrtecin, joka on ihoreaktioihin sopiva antihistamiini. Ihottuma häipyi aika pian enkä sitä päivän aikana enää huomannut.
Seuraavana aamuna se toistui taas. Ensimmäistä hoitoa tehdessäni huomasin, että kaulaani kihelmöi ja kutisee kovasti. Otin taas saman Zyrtecin, mutta nyt pysähdyin miettimään mistä on kysymys. Minä en ole koskaan ollut allerginen millekään enkä ole tottunut ihottumiin itselläni. Aurinkoihottumaa olen joskus saanut etelän matkoilla, mutta en enää moneen vuoteen. Totesin kuitenkin, että aurinkoihottumasta on kysymys. Aamuisin, kun ajoin parikymmentä minuuttia töihin, aamuaurinko paistoi suoraan minua päin. Olin jo vaihtanut keväisempiin vaatteisiin ja kaulani oli paljaana ja täysin ilman suojaa. Kolmantena aamuna laitoin kaulaani iS Clinicalin ECLIPSE sk 50 (54€) ja johan ihottuma tokeni.
Luin myöhemmin Duodecimin lääkärilehdestä, että valoallergia syntyy hyvin nopeasti jopa kymmenessä minuutissa ja on ärhäkkäämmin kutisevaa ja punoittavaa kuin aurinkoihottuma. Yleensä valoallergia vaivaa alkukeväästä, mutta iho tottuu kesään mennessä valotukseen. Aurinkoihottuma yleensä vaivaa läpi kesän ja useina vuosina peräkkäin. 
Muistakaa siis alkukeväästä suojata paljaat ihon osat näiden ihottumienkin takia!



Ostamalla meiltä hoitolasta tai verkkokaupasta vaikutatte suoraan pienen kotimaisen yrityksen selviämiseen tästä poikkeustilanteesta. Tekemällä ostoksesi meillä säästät itse selvää rahaa! Siirry tästä verkkokauppaan

Kommentit

  1. Anonyymi12:17


    Ei liity tähän mutta Rapid Reveal Peel -kuorintaan, joka on vielä sunnuntaihin asti hyvässä tarjouksessa.

    Minulla sattui olemaan siitä näyte ja laitoin sen eilen. Helppo kuin mikä. Iho oli säteilevän oloinen sen jälkeen. Kuvailit nin hyvin, että taikinaisen tuntuiseen ihoon tehoaa ja niin tehosi.

    Minusta kertakäyttöön tarkoitettu määrä oli niin suuri, että laitoin vielä kämmenselillekin sitä. Nekin ovat nyt suorastaan kukoistavan näköiset ja tuntuiset kaikesta pesuhinkkauksesta huolimatta.

    Eli vahva puolto Rapid Reveal Peelille.

    Leena



    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...