Siirry pääsisältöön

Vappuvirkistys onnistui yli odotusten


Sydämelliset kiitokset kaikille asiakkaille ja lukijoille osallistumisesta Vappuvirkistys tapahtumaan! Meille on nyt todella tärkeää verkkokaupan tuoma tuotto, koska kasvohoitoasiakkaita on huomattavasti vähemmän kuin ennen koronaa.


K I I T O S

Kaikki kaipaavat virkistystä

Meillähän ei ole ollut koskaan ennen mitään vapputapahtumaa eikä siis mitään ennakkokäsitystä miten sellainen toimii. Teimme Vappuvirkistyksen samalla konseptilla kuin Pimeän Kaupan illatkin jotka aina sujuvat hyvin. Epäilin ettei tämä Vappuvirkistys toimi ollenkaan niin hyvin, koska sen markkinointi oli yksin minun tekemää. Pimeän Kaupan illassa on koko kaupunki mukana ja tapahtuma saa paljon näkyvyyttä. 
Päätin ottaa riskin, vaikka tällainen tapahtuma vaatii työtä todella paljon ja myös mainoseuroja. Minä olen tottunut tekemään työtä välillä lyhyilläkin yöunilla ja se onkin yrittäjän velvollisuus. Tapahtuma vaatii minulta kymmeniä työtunteja muun työn lisäksi, mutta panostus kannatti. 
Torstaina hoitolassa käytiin kyllä ostoksilla, mutta alle puolet siitä määrästä mitä käy Pimeän Kaupan illassa. Näin olin arvellukin eikä tarkoitus ollutkaan järjestää mitään yleisötapahtumaa vaan noudattaa nykyisiä kokoontumissääntöjä. Yhden ainoan kerran meitä oli viisi ihmistä yhtäaikaa tiskillä, kun mukaan lasketaan minä ja Mari. Muuten kävijöitä oli yksi kerrallaan. 
Torstaina meillä kävi monta yli seitsemänkymppistä vakioasiakasta jotka kertoivat olevansa täysin kyllästyneet kotona olemiseen. Monella yksin asuvalla eläkeläisellä ei ole ollut puhekaveria moneen viikkoon. Itseänikin alkoi huolestuttamaan miten he jaksavat vielä tästäkin eteenpäin. 

Suosikkiostoksia

Vielä en ole ehtinyt tekemään tarkkaa listausta tapahtuman suosikeista ja tämä lista on enemmän mutu-tuntumaa. Perinteisesti tuotteet jakautuivat niin, että iS Clinicalilta meni runsaasti seerumeja ja Dermalogicalta voiteita. Youngbloodilta ostettiin tietysti NATURAL MINERAL FOUNDATION 65€ jauhemaista meikkivoidetta. Kuitenkin Joan Collins sarjan poskipunat 35€ olivat suosituimmat meikkituotteet. Tosi kiva, että asiakkaat ovat oppineet käyttämään poskipunaa!
iS Clinicalin eli tuttavallisemmin Issin SUPER SERUM 107€ ja PRO-HEAL SERUM 109€ olivat suosituimmat seerumit. Hämmästyttävän paljon ostettiin myös Dermalogican PHYTO-NATURE FIRMING SERUMia 145€, joka on hyvin kiinteyttävä seerumi. Naistenlehdet ja netti ovat olleet täynnä juttuja tästä Dermalogican uutuudesta ja tietysti uutuus aina kiinnostaa.
Toinen Dermalogican uutuustuote on BIOLUMIN-C EYE SERUM 75€, joka on ihoa kirkastava ja kiinteyttävä silmänympärysvoide ja onkin tosi kiva tuote. Seerumipakkaus on todella hyvä, koska siitä voi voiteen levittää suoraan iholle. BioLumin-C Eye Serum sopii myös nuorille ensimmäiseksi silmänympärysvoiteeksi.
Tietysti Dermalogican suosikkivoiteet INTENSIVE MOISTURE BALANCE 75€ ja SOUND SLEEP COCOON 78€ olivat nytkin erittäin suosittuja. Uudeksi suosikiksi nousi nuorten linjan CLEARING DEFENCE sk 30 23€ aurinkosuojallinen päivävoide ja tästä olin tosi mielissäni.
Issillä suosituin voide oli YOUTH INTENSIVE CREAM 50ml 229€ 100ml 399€ enkä sitä ihmettele yhtään, koska se on niin tehokas ja ihana voide muutenkin. Onneksi myös Issin aurinkosuojallisia päivävoiteita ECLIPSE sk 50 54€ meni paljon, koska olin jo ihan huolissani miten vähän niitä ostettiin hoitolasta torstaina. Nyt myös selvästi tuo sävytetty versio Eclipsestä päihitti reippaasti värittömän voiteen.
Harmillista oli se, ettei äitienpäivää noteerattu mitenkään. Olin varautunut siihen, että nyt jo hankitaan lahjakortteja ja alennettuja tuotteita äidillekin. Toivotaan ettei äitejä ole unohdettu ja heitä muistetaan niin kuin ennenkin.


Ostamalla meiltä hoitolasta tai verkkokaupasta 
vaikutatte suoraan pienen kotimaisen yrityksen 
selviämiseen koronan aiheuttamasta kriisistä.
Siirry tästä verkkokauppaamme!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...