Tyyntä ja myrskyä vanhusten hoidossa

Olen ollut alamaissa useamman päivän, kun sain niin tiukkaa palautetta isäni kotihoitofirmasta. Olen myös ihmeissäni, miten on mahdollista, että juuri vanhusten hoidossa minulle huudetaan, eikä anneta suunvuoroa, kun kaikkien muiden yhteiskunnan toimijoiden kanssa olen aina tullut toimeen.

Vanhusten hoito on stressaavaa

Ymmärrän hyvin, että vanhusten hoitotyö on hyvin stressaavaa puolin ja toisin. Varsinaiset hoivatyöntekijät väsyvät, mutta niin voi käydä myös meille omaisille. Siitä, että asioista keskustellaan huutamalla, ei ole hyötyä kenellekään. 

Tämä tilanne tuli, kun isäni hoidon tarve ja lääkityksen tarve lisääntyivät keväällä kovasti. Olen käyttänyt isääni Mehiläisessä ja sairaalassa monta kertaa ja saanut niiltä käynneiltä tukun lääkkeitä. Isäni lääkkeet jakaa kaksi kertaa kuussa yksityisen hoivafirman työntekijät ja työ maksetaan kunnan palvelusetelillä. Lääkitystä on monenlaista ja niitä on vaihdettu sekä lopetettu niin, että meillä on kokoelma vanhoja lääkkeitä. Äitini kokosi ne yhteen ja minä palautin ne apteekkiin. 

Tätä en olisikaan saanut tehdä, koska iäkäs äitini oli laittanut samaan pussiin tärkeitäkin lääkkeitä. Tästä vasta riemu nousi ja hoitofirmasta nostettiin varsinainen äläkkä. Ymmärrän tehneeni väärin, kun en tarkemmin poisvietäviä tutkinut, mutta sitä ei jälkikäteen moittiminen muuta miksikään. Ymmärrän myös, että hoivafirmalla on suuri vastuu lääkityksestä, mutta se ei oikeuta kiroilemiseen ja  kaiken määrittämiseen peeksi ja pa..ksi. 

Hoivahenkilö moitti, ettei minun olisi pitänyt viedä isääni yksityislääkäriin ja hänen mielestään geriatri ei tiedä mitään. Kaikki muukin tekemiseni oli pielessä ja henkilö epäili rahastanko vanhempiani apteekkikäynneistäni. Hän olisi myös halunnut soittaa minulle jo kaksi viikkoa sitten, mutta hänellä ei ollut puhelinnumeroani. Ilmeisesti heillä ei käytetä googlea, josta löytyy aika kätevästi yhteystietoni tai numeroni olisi saanut myös vanhemmiltani. 

Tuo ripitys päättyi siihen, että yritin pyytää, jos he toisivat vanhemmilleni saunapyörätuolin. En saanut sitäkään sanottua loppuun, kun hoivahenkilö oikaisi, että sen nimi on suihkutuoli. Änkkäsin vastaan, että sellainen meillä on, mutta tarvitaan pyörillä liikkuva tuoli. Siihen hän vastasi, ettei kerkiä sellaista kyselemään, kun on koko päivän asiakkaissa. 

Keskustelu oli täysin absurdi, enkä uskoisi sitä edes käydyn, ellen olisi itse ollut toinen osapuoli. Tämä oli nyt toinen kerta muutaman vuoden sisään, kun joudun kuuntelemaan tällaista purkausta. Se ihmetyttää minua suuresti ja toivon, että nämä johtuvat minun ärsyttävästä persoonastani eikä kukaan iäkäs omaishoitaja joudu tällaisen ripityksen kohteeksi. 

Erittäin valitettavaa on, että yhden epäammattimaisen käytöksen vuoksi koko ammattikunta saa kärsiä. Tästä lähtien olen vielä enemmän varuillani ja varmaan alitajuisesti suhtaudun negatiivisesti tuon kyseisen firman henkilökuntaan. 

Jokainen yrittää hoitaa iäkkäitä vanhempiaan parhaansa mukaan ja tuntuu todella pahalta saada haukkumiset kaikesta, mitä kevään aikana olen tehnyt. Yritin sanoa väliin, että mielestäni ansaitsen kiitokset, kun olen jaksanut viedä ja järjestää isälleni niin paljon hoitoa, mitä kevään aikana on ollut. Selvästi hoivahenkilö ei ollut samaa mieltä kanssani. Tämä tapaus tulee korventamaan sieluani varmasti pitkään. 

Ilouutinen hyvästä kuntoutumisesta

Tuon edellä olevan urputukseni vastapainona on ilo siitä, miten hyvin fysioterapeutti on saanut mieheni 88-vuotiaan isän kuntoutumaan. Pienen perheeni elämä on nyt siinä vaiheessa, että omat vanhempani sekä mieheni vanhemmat tarvitsevat ulkopuolista apua. Pääsen/joudun myös seuraaman kahden eri kunnan eroja vanhustyössä, koska appivanhempani asuvat Hämeenlinnassa ja omat vanhempani Janakkalassa. 

Koen todella suureksi epäkohdaksi sen, että jokainen kunta päättää vanhusasioista, miten haluaa. Vanhukset ovat hyvin epätasa-arvoisessa asemassa riippuen asuinkunnasta. Meillä Janakkalassa on hyvin tiukat ehdot esimerkiksi omaishoitajan tuen saamiseksi ja se on epäkohta jo henkilökunnankin mielestä. 

Nyt olen tosiaan saanut seurata, miten paljon vielä appeni ikäinen voi kuntoutua hyvän ammattilaisen ohjauksessa. Appeni jalat menivät vuodenvaihteen tienoilla hyvin voimattomiksi ja mitään erityistä syytä siihen ei löytynyt. Hän tuskin jaksoi rollaattorin avulla siirtyä makuuhuoneesta olohuoneeseen. Sitten hänelle järjestyi fysioterapeutin käynti 1-2 kertaa viikossa ja nyt hän viime viikolla jaksoi tehdä lähes kilometrin lenkin anoppini ja rollaattorin tukemana.

En olisi uskonut, että hänen ikäisensä voi vielä kuntoutua muutamassa kuukaudessa näin hienosti. Toivon, että kaikki vanhukset saisivat näin hyvää hoitoa, koska koko perheen elämänilo parani tuon appeni kävelykyvyn myötä. 

Häntä hoitanut fysioterapeutti osasi kannustaa potilastaan juuri oikealla tavalla, koska appeni ei aluksi ollut ollenkaan innostunut mistään ”jumpparista”. Fysioterapeutin vankka ammattiosaaminen lisäsi tässä tapauksessa monen ihmisen hyvinvointia. Yleensä kokemukseni hoiva-alan ihmisistä ovatkin hyvin positiivisia ja sitä työtä suurin osa tekee sydämestään. Siksi onkin ikävää, että yksi ihminen, joka kokee työnsä olevan "peestä", varjostaa muidenkin työtä.