keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Ennalta ehkäise rypyt ja juonteet

Kaikista parasta hoitoa rypistymiselle on ennalta ehkäistä niiden syntymistä. Aurinko on ehdottomasti suurin syy ihon vanhenemiselle ja siksi uv-suojallista päivävoidetta pitää käyttää läpi vuoden.

Kaikista tehokkain silmänympärysvoide on iS Clinicalin YOUTH EYE COMPLEX (119€)

Silmienympärys rypistyy ensimmäisenä

Ihon rypistyminen johtuu myös geeniperimästä, joka määrää ihotyypin. Kuiva iho on yhden solukerroksen ohuempi kuin rasvoittuva iho ja siksi se veltostuu herkemmin. Elämäntavat vaikuttavat rypistymiseen ja suurin vaikutus on auringolla ja tupakoinnilla. Tietysti myös sairastumiset ja lääkitykset, esimerkiksi kortisonin käyttö, nopeuttavat ihon vanhenemista.
Hyvällä ihonhoidolla on äärettömän suuri merkitys ja näen siitä todisteita työssäni joka päivä. Kahdeksankymppisellä vakioasiakkaallani iho on 10-20 vuotta nuoremman oloinen kuin samanikäisillä, jotka eivät ole ihoaan hoitaneet. Suurin palkkio säännöllisestä ihonhoidosta saadaan yli seitsemänkymppisinä ja silloin se vaikuttaa koko elämänlaatuun. 
Silmänympärykset ovat ohuin ihon alue ja siksi ne rypistyvät ensimmäisenä. Tästä syystä silmänympärysvoide on tärkeimpiä tuotteita ennalta ehkäisemään kasvojen rypistymistä. Silmänympärysvoidetta kannattaa käyttää jo parikymppisenä ja Dermalogican TOTAL EYE CARE sk 15 (47€) on paras tuote nuorelle iholle.
Outletissa on nyt erinomainen kosteusvoide silmien ympärille todella edullisesti ja tämä ORGANIC SURGE HYDRATING EYE CREAM NYT 19€ (38€) sopii myös nuorille oikein hyvin. Sitä voivat käyttää toki kaikenikäiset, vaikka siinä ei olekaan varsinaisia elvyttäviä vaikutusaineita. Jo pelkkä hyvä kosteutus hidastaa ihon vanhenemista ja voiteessa on erinomainen hinta/laatu-suhde.
Kaikista tehokkain silmänympärysvoide on iS Clinicalin YOUTH EYE COMPLEX (119€), joka korjaa jo veltostunutta ja rypistynyttä silmänympärystää. Tämä voide on parasta ottaa käyttöön vasta yli kolmekymppisenä.


Suunympärysrypyt harmittavat

Suunympärysrypyt ilmaantuvat yleensä vähän myöhemmin kuin silmänympäryksien juonteet, mutta monia ne ärsyttävät erityisesti. Nyt tarjouksessa oleva iS Clinicalin YOUTH LIP ELIXIR NYT 59€ (75€) kannattaa ottaa käyttöön täytettyään kolmekymmentä, koska se hoitaa ja kaunistaa suuta sekä huulia monella tapaa. 
Itse olen aivan koukussa tähän tuotteeseen ja on harmillista, etten saanut tätä käyttööni jo kolmekymppisenä. Youth Lip Elixir on tosi helppo tapa hidastaa rypistymistä, koska sen voi sipaista huulille ja suunympärille vaivatta. Sitä kannattaa pitää yöpöydällä, josta se on nopea levittää yöksi vaikuttamaan.
Monipuolisin hoitotuote ryppyihin on Dermalogican MULTIVITAMIN POWER FIRM (58€) silmänympärysvoide, joka käy myös huulille ja suun ympärille. Sen erityinen koostumus sulaa ihoon ja vaikuttaa ohutta ihoa suojaavasti. Multivitamin Power Firm suojaa ihoa tuulelta, sateelta, kyynelnesteeltä ja huulilla myös syljen kuivattavalta vaikutukselta. 
Suurin osa ihmisistä käyttää huulirasvaa ainakin talvisin ja järkevintä olisi valita mahdollisimman hyvälaatuinen ja hoitava huulirasva. Dermalogican RENEWAL LIP COMPLEX (29€) oli viime talvena esillä jokaisessa naistenlehdessä tehokkaana hoitotuotteena huulille ja suun ympärille. Sen suojaava vaikutus on tärkeä päiväkäytössä ja se on tehokas pari Youth Lip Elixirille, jota käytetään yöllä.



Ostamalla meiltä hoitolasta tai verkkokaupasta vaikutatte suoraan pienen kotimaisen yrityksen selviämiseen tästä poikkeustilanteesta. Tekemällä ostoksesi meillä säästät itse selvää rahaa! Siirry tästä verkkokauppaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti