Siirry pääsisältöön

Yhteenveto Pimeän kaupan tapahtumasta

Sain nyt vasta kokonaiskuvan Pimeän kaupan tapahtuman tuoteostoista. Tilannehan oli poikkeuksellinen, koska en itse ollut perjantaina töissä ja meillä tarjoukset jatkuivat vielä ma 5.10. asti eli vuorokauden pitempään kuin yleensä.



Kiitos Marille ja asiakkaille Pimeän kaupan tapahtumasta!

Mari oli torstain ja perjantain yksin työssä, koska minulla oli velvollisuus mennä edustamaan Hämeenlinnaa Suomen Yrittäjänaisten liittokokoukseen. Minut valittiin liittokokouksessa hallituksen varajäseneksi, joka on itselleni kaikin tavoin tuttu homma eikä tule rasittamaan millään tavoin. 
Siitä olin harmissani, että itse vain ”hummailin” ja Mari teki yksin työt, mutta kuten tiedätte, hän selvitti kaiken erinomaisesti. Suuret kiitokset tästä Marille! 
Tavalliseen tapaan meillä oli taas yksi Dermalogican paketti hukassa Matkahuollon lähetyksissä ja joitakin tuotteita ehti loppua. Tietysti asiakkaat saavat ne myöhemmin tuolla tarjoushinnalla. Tämä pakettien katoaminen juuri Pimeän kaupan tapahtumissa on niin tuttu juttu, etten viitsi siitä enää edes kirjoittaa. Meillä on joku mystinen huono tuuri juuri Pimeän kaupan lähetysten kohdalla. Viimeisen puoli vuotta lähetykset ovat toimineet ihan hyvin, mutta nyt, kun tavaraa olisi eniten tarvittu, paketti oli hukassa. Keljuinta oli, että tämä kaikki kaatui Marin niskaan, joka juoksi Matkahuoltoon ja soitti sekä tekstaili ympäriinsä, missä paketti vaeltaa ja hetken oli jopa epäselvää, oliko sitä edes lähetetty Dermalogicalta. Taas kerran syy oli Matkahuollon inhimillinen erehdys. 
Tämä on kaikista harmillisinta asiakkaille, koska hehän joutuvat tekemään toisen reissun meille hakemaan nuo puuttuvat tuotteet. Onneksi kaikki ovat aina ymmärtäneet tilanteen hyvin ja vakioasiakkaat jo tietävät tämän Murphyn lain, että meidän lähetys on hukassa Pimeän kaupan iltana. Kiitän kaikkia asiakkaita myötämielisestä suhtautumisesta. Kiitän myös siitä, että käytte ostoksilla, käytätte verkkokauppaa ja varaatte hoitoaikoja!


Suosittuja tuotepareja

Tällä kertaa oli erityistä se, että verkkokaupan tilauksissa oli useita samoja tuotepareja. Moni asiakas oli tilannut Dermalogican INTENSIVE MOISTURE BALANCE (75€) hoitovoiteen ja ULTRA CALMING MIST (34€) hoitosuihkeen tai iS Clinicalin CLEANSING COMPLEX (52€) puhdistusgeelin ja HYDRA COOL SERUM (69€) kosteusseerumin yhdessä. 
Ensin luulin itse sekoittaneeni tilauslistoja, mutta kyllä se oli totta, että useat ihmiset tekivät samat kahden tuotteen tilaukset. Toisaalta en sitä ihmettele, koska nämä hoitotuoteyhdistelmät ovat erittäin toimivia. 
Näiden tuoteparien lisäksi Dermalogicalta suosittuja olivat Intensive Moisture Balancen jälkeen  MULTIVITAMIN POWER FIRM (58€) silmänympärysvoide, SKIN PERFECT PRIMER sk 30 (49€) meikinpohjustusaine ja DAILY MICROFOLIANT (51€) kuorintajauhe. Uutuuksista hämmästyttävän suosittu oli ACTIVE CLAY CLEANSER (41€) talineritystä tasapainottava puhdistusmaito, joka loppui perjantaina, koska en ollut ostanut sitä hyllyyn tarpeeksi. Myös HYDRO MASQUE EXFOLIANT (59€) on ollut heti hyvin mieleinen ja siinä varmaan houkuttelee nopeus sekä helppous ja tietysti hyvä lopputulos.
iS Clinicalin suosikki oli taas Cleansing Complex, joka oli reippaasti ostetuin puhdistustuote nyt viikonloppuna, niin kuin muinakin aikoina. Seerumeista suosituimmat olivat PRO-HEAL SERUM (109€) ja YOUTH SERUM (183€) sekä silmänympärysvoide YOUTH EYE COMPLEX (119€). 
Se oli myös hyvä juttu, että käsivoiteita ja kynsienhoitotuotteita meni moninkertaisesti esimerkiksi viime syksyyn verrattuna. Niiden kohdalla tarve on täysin muuttunut koronan myötä ja LEIGHTON DENNY käsien- ja kynsienhoitosarja on huippusuosittu kauneushoitoloissa. Nyt alkaa olla muodissa aidot luonnonkynnet, mikä ei Suomessa vielä kovinkaan paljon näy, mutta muualla Euroopassa näkyvän pitkät tekokynnet ovat jo out, kuten myös ripsienpidennykset. Olen todella tyytyväinen näihin Leighton Dennyn tuotteisiin ja sekin herätti luottamukseni, että heillä on sama maahantuoja YOUNGBLOODin kanssa.



Ostamalla meiltä hoitolasta tai verkkokaupasta vaikutatte suoraan pienen kotimaisen yrityksen selviämiseen tästä poikkeustilanteesta. Tekemällä ostoksesi meillä säästät itse selvää rahaa! Siirry tästä verkkokauppaan.

Kommentit

  1. Aina on jännä mitä muut on tilanneet itse ostin tarjouksesta vaihteeksi vähän eri tuotteita, kun tavallisesti. Ja sain äidinkin mukaan tilaamaan👏😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tilauksestanne. On tosi mielenkiintoista tehdä tilastoa mitä asiakkaat eniten haluavat ostaa. Hienoa on myös huomata miten innostuneesti uudet tuotteet otetaan vastaan. Nyt tuo Dermalogican Hydro Masque Exfoliant 59€ on ollut tosi suosittu ja samoin Leighton Dennyn kynsituotteet. Myös YB:n uusi nestemäinen huulipuna otettiin heti innolla vastaan.

      Inkeri

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...