Siirry pääsisältöön

Toimitusvaikeuksia hoitotuotteissa

Joudun taas harmikseni kertomaan, että joitakin Dermalogican, Dermatuden ja iS Clinicalin tuotteita on vaikea saada ja asiakkaat saattavat joutua niitä odottamaan. Toivotaan, että tämäkin vaikeus korjaantuu nopeasti.



Kaupankäynti sekaisin

Ehdin jo olla muutaman kuukauden tyytyväinen, kun logistiikka toimi niin kuin ennen koronaa ja kaikkia tuotteita oli hyllyssä. Eipä tätä iloa pitkään kestänyt, kun maahantuojat kertoivat yksittäisten tuotteiden puuttumisesta.
Ensin korona teki rahtikuljetukset vaikeiksi, kun lentoliikenne Amerikkaan loppui lähes kokonaan. Nämä myymäni tuotteet tulivat Suomeen yleensä matkustajakoneiden rahtina, mutta kun ei ollut matkustajia, loppuivat lennotkin. Sitten siirryttiin laivaukseen, joka oli hidasta ja sekin on suurissa vaikeuksissa konttipulan takia. Alkuvuodesta Englannin brexit aiheutti myös ongelmia, kun Dermalogican välivarastointi oli Lontoon liepeillä ja kaikki tullimaksut ja verot nousivat. Dermalogican välivarastot ovat käsittääkseni muuttaneet muualle Eurooppaan ja onneksi kesällä lentoliikenne palautui, niin rahti kulki taas normaalisti. 
Kuitenkin nyt tuli uusi ongelma, kun Amerikassa on pulaa pakkausmateriaaleista. Kiina ei ilmeisesti ehdi tuottamaan muovituubeja ja purkkeja tarpeeksi ja voiteita ei voi tehdä, kun ei ole pakkauksia. 
Eniten pulaa on suihkepulloista ja siksi ANTIOXIDANT HYDRAMIST (46€) on ollut loppu, mutta sitä on luvattu ensi viikolla. 
MELTING MOISTURE MASQUE (71€) on myös Suomesta loppu, mutta sen loppuminen johtuu poikkeuksellisen suuresta menekistä. SKINPERFECT PRIMER SK30 (49€) on myös loppunut jo syyskuussa ja sitä pitäisi tulla ensi viikolla. 
Nyt olen oppinut, että enää en lupaa mitään tuotetta varmasti tulevaksi, ennen kuin se on kädessäni. Alkuvuonna juoksutin asiakkaita turhaan, kun luotin siihen, että tulossa olevassa paketissa olisi kaikki tilattu tavara. Nyt tiedän, että parempi on aina itse tarkistaa tilaus ensin ja sitten vasta kertoa siitä asiakkaalle. 


Korona kiristää hermoja

Korona on tuonut monella tapaa hankaluuksia yrittäjille ja kaikki alkavat olla aika väsyneitä. Kuulun Suomen Yrittäjänaisten edunvalvontaryhmään ja sitä kautta näen koko Suomen tilanteen. Muutenkin pitkä kokemukseni yrittäjien luottamustehtävissä on opettanut minua näkemään muutakin, kuin oman alani ja Hämeenlinnan tilanteen. 
Kokonaisuutena lähes joka alalla on korona tuonut jotain hankaluutta. Teollisuus on jumissa komponenttipulan takia ja kaupan alalla puuttuu määrättyjä myytäviä tuotteita. Nimenomaan Kiinassa tuotettu tavara on loppu, enkä oikein tiedä, mistä se alunperin johtuu. Vaikuttaako vielä nämä kuljetukset vai eivätkö he tuota tarpeeksi tavaraa. 
Rakennuksilta puuttuu työkaluja, laitevalmistajilta koneen osia ja erilaisia korjauksia ei päästä tekemään osien puutteen takia. Vaikuttaa vähän samalta tilanteelta kuin sodan jälkeen. Joillakin aloilla on työvoimapula, mutta se on käsittämätöntä, että työttömiäkin on edelleen tosi paljon. 
Huolestunein olen kaltaisistani keski-iän ylittäneistä pienyrittäjistä. Moni on venynyt äärimmilleen kehittäessään liiketoimintaansa ja jotkut ovat joutuneet elämään puolikkaalla tuotolla. Ne kenellä on hyvin töitä ei ole ollut mitään lomaa pariin vuoteen ja työpäivät ovat venyneet kellon ympäri. 
Tietysti yrittäjän stressinsietokyky on työn mukana kehittynyt, mutta kyllä jatkuva huoli ja stressi kuluttaa. Olen varma, että seuraavina vuosina korona tulee näkymään sairaustilastoissa. Tietysti korona on rasittanut kaikkia, mutta nyt kirjoitan yrittäjän näkökulmasta. Yrittäjien ikärakenne on sellainen, että eniten on keski-iän ylittäneitä, jotka ovat jo alttiimpia sairastumaan pitkäkestoisesta paineesta. 
Paineensietokykyyn mielestäni vaikuttaa sekin, miten kokenut yrittäjä on. Omalla kohdallani koen, ettei tässä vaiheessa enää hetkauta mikään. Olen vuosien aikana niin monta iskua saanut, että luotan omaan kykyyni selviytyä. Stressinsietokykyni on ollut aina jopa poikkeuksellisen korkea ja suuri apu on hyvä harrastus, hyvät ystävät ja rauhallinen kotielämä. Tosin välillä tuo rauha on kaukana, kun Vinski saa joka ilta juoksukohtauksen ja se painaa kuin päätön kissa olohuonetta ympäri. :)





Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...