Siirry pääsisältöön

Kosmetiikkatoimitukset takkuavat

Luulin jo, että koronan aiheuttamista logistiikkaongelmista olisi päästy ja tavarat liikkuisivat normaalisti. Pettymykseni oli suuri, kun taas maahantuojat ilmoittivat puutteista ja nyt myös monella muulla alalla ei ole tarvittavia tuotteita. 


Ruuhkautuneita satamia, sähkökatkoja ja hidastuneita toimituksia

Ympäri maailmaa kaupan alalla ennustetaan, että kauppojen hyllyt saattavat tyhjentyä. Kaikkia tavaroita ei ole nytkään saatavissa ja ennusteen mukaan jouluna puutteita on paljon. Tähän asti minun yritystäni vaivannut tuotepula on johtunut kuljetusten siirtymisestä laivaliikenteeseen lentorahdin sijaan. Se on korjaantunut kesän aikana ja ehdinkin jo henkäistä helpotuksesta.
Helpotukseni oli ennenaikaista, koska nyt tavaroiden puutteen takana on monia muita syitä ja ne koskevat lähes kaikkia aloja. Minun myymien tuotteiden kohdalla puutteet ovat vielä yksittäisiä ja nekin ovat olleet lyhytaikaisia. Toivotaan, ettei se tämän vaikeammaksi edes muutu, koska myönnän sen olevan hyvin työllistävää, kun tuotteiden perään pitää jatkuvasti kysellä. 
Nyt syksyn aikana ilmaantuneet kosmetiikkaongelmat ovat johtuneet pakkausten puutteesta. Kiina tekee suurimman osan muovisista tuubeista sekä purkeista ja nyt he eivät pysty toimittamaan pumppuja esimerkiksi hoitosuihkepulloihin. Yrittäjien lehtien ja tiedotteiden mukaan Kiinaa vaivaavat sähkökatkot, jotka lamaannuttavat tehtaiden toiminnan. Sähkökatkot taas johtuvat siitä, että Kiina on jäljessä ilmastotavoitteissaan ja he kylmän viileästi sulkevat hiilivoimalat, jotka tuottavat sähköä. Kuulostaa tosi kummalliselta, mutta ehkä Kiinan kaltaisessa diktatuurissa kaikki on mahdollista.


Työvoimapula

Työvoimapulaa on myös sanottu syyksi monien tuotteiden vajauksen kohdalla. Englannissa työvoimapula lamauttaa jo yhteiskuntaa, koska brexitin myötä suuri joukko itäeurooppalaista halpaa työvoimaa menetti työviisuminsa. Esimerkiksi Englannissa on ollut todella paha bensiinipula, koska kuljettajia säiliöautoihin ei saada. Jouduttiin pyytämään apuun jopa armeijan kuljettajia. Ilmeisesti englantilaiset eivät yhtään varautuneet siihen, mitä brexit toi tullessaan.
Myös Amerikassa vedotaan työvoimapulaan ja tehtaat käyvät alimiehityksellä. Kaikissa ennenkin vilkkaissa satamissa on rahtilaivoja purkua odottamassa kymmenittäin, koska laivarahti on lisääntynyt ja työvoima satamissa vähentynyt. Ennen koronaa oli kuulemma normaalia, että suosituissa rahtisatamissa oli 5-10 laivaa jonossa, mutta nyt se määrä on 60-80. Laivarahtia hidastuttaa kaikista eniten kuljetuskonttien puute, joten tavaroita ei pystytä pakkaamaan. Kuitenkaan kontteja ei kannata valmistaa lisää, koska tämä laivarahdin käyttö on oletettavasti lyhytaikaista ja lentorahti alkaa taas toimimaan. 
Suomalaisetkin firmat kokevat työvoimapulaa ja meilläkin jotkut tehtaat toimivat hitaalla työvoiman puutteen vuoksi. Toisaalta Suomessa on kuitenkin työttömyyttä ja tämä yhtälö ei käy järkeeni. Kotimainen juomateollisuus on ollut vaikeuksissa kesästä saakka, koska hellekesä nosti oluiden ja limsojen kulutuksen moninkertaiseksi. Panimoilta ovat loppuneet tölkit ja myös työvoimaa on liian vähän. Tölkkien menekki on moninkertaistunut koronan takia, koska nyt ihmiset ostavat oluen tölkeissä kotiinsa, kun se ennen juotiin hanasta ja tuopeista ravintoloissa. 
Minua kiinnostaa kovasti tämä globaali kaupankäynti ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kukaan ei pystynyt ennustamaan, että esimerkiksi tölkkien tarve lisääntyy, kun ravintolat olivat kiinni. Korona on vaikuttanut niin moneen asiaan, ettei ne kaikki edes ole voineet tulla mieleen. Nämä minun työhöni kohdistuneet vaikutukset ovat onneksi olleet hyvin vähäisiä. Työtähän tämä tuonnin hitaus on aiheuttanut, mutta siitä aina selviää. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...