Siirry pääsisältöön

Älyseerumi on todella fiksu tuote!

Olen suhtautunut hiukan hymyillen tähän Dermalogican uutuuteen SMART RESPONSE SERUMiin (136€) tämän nimen vuoksi. Tuote hymyilyttää myös siksikin, että se on osoittautunut erittäin tehokkaaksi ja myös pidetyksi seerumiksi.


Dermalogican Smart Response Serum reagoi, kun ihosi tarvitsee kosteutusta, kiinteytystä, kirkastusta tai rauhoitusta.

Monipuolinen vaikutus

Smart Response Serumia voi kuvata myös sanalla monipuolinen. Tässä seerumissa on neljä vaikutusta ja se kosteuttaa, rauhoittaa, kiinteyttää ja kirkastaa ihon väriä. Smart Response Serumin raaka-aineet reagoivat ihon mikromuutoksiin ja iholle vapautuu juuri sillä hetkellä eniten tarvittavaa tehoainetta. 
Olen itse tosi ihastunut tämän seerumin vaikutuksiin ja ohuelle sekä kuivalle iholleni se on selvästi tuonnut vahvuutta ja napakkuutta.
Smart Response Serumin hyvistä vaikutuksista on kertonut monet hyvin erilaisen ihotyypin omaavat asiakkaat. Monella talven kuivattava vaikutus tuo esiin myös punoitusta ja iho tuntuu ärtyneeltä. Smart Response Serumin kosteuttava ja rauhoittava yhteisvaikutus on näissä tapauksissa toiminut erinomaisesti.
Monen iho kaipaa talven jäljiltä kirkastumista ja silotusta, koska kuivuus on lisännyt harmaata kuollutta solukkoa, joka tekee ihosta myös epätasaisen ja kirjavan. Tähän Smart Response Serum on auttanut nopeasti ja jo parin viikon käytön jälkeen iho on tasavärisempi, heleämpi ja sileämpi. 
Smart Response Serumin monipuolinen vaikutus on todella fiksu idea, koska harvoin iholla on vain yksi ongelma. Yleensä ihossa on vähän sitä sun tätä korjattavaa ja juuri tähän älyseerumi antaa avun.


Kokeile Awaken Peptide Eye Geliä

Viimeisin uutuus Dermalogicalla on AWAKEN PEPTIDE EYE GEL (57€) silmänympärysvoide ja tähänkin ehdin jo ihastua. Myös Awaken Peptide Eye Gel on monipuolinen vaikutukseltaan, vaikka sen päätarkoitus on poistaa turvotusta ja parantaa silmänympärysten aineenvaihduntaa.
Pidän erityisesti tämän silmänympärysvoiteen koostumuksesta, joka on geelin ja voiteen välimuoto. Se on ohut ja hyvin imeytyvä kuin geeli, mutta tehokkaasti ravitseva niin kuin kosteusvoide. Tänä talvena omat silmänympärykseni ovat olleet todella kuivat. Ilmeisesti käyttämäni silmänkostutustipat kuivattavat ohutta silmänympärysihoa ja olen joutunut käyttämään kostutustippoja useamman kerran päivässä. Awaken Peptide Eye Gel tuntuu todella hyvältä imeytyessään rutikuivaan ihoon ja aamuisin myös silmämeikki levittyy huomattavasti paremmin. 
Käytän Awaken Peptide Eye Geliä aamulla sekä illalla ja se on aina etu, jos tuote sopii sekä yöksi että päiväksi. Noin 2-3 kertaa viikossa laitan yöksi vaikuttamaan STRESS POSITIVE EYE LIFT (57€) silmänympärysnaamion, joka on tehohoito kuivalle ja atooppiselle silmänympärysiholle. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...