torstai 3. maaliskuuta 2022

Mitä tapahtui syksyllä 1939?

Ukrainan sota on herättänyt ihmisissä kiinnostuksen Suomen menneisyyttä kohtaan. Viime viikkoina olen jutellut lähes joka asiakkaan kanssa Ukrainan tilanteesta ja usein keskustelu menee siihen, miten paljon tilanne muistuttaa syksyä 1939.


Syksy 1939 muistuttaa nykytilannetta

Jo vuoden 1938 aikana Neuvostoliiton diplomaatit lähestyivät Suomen johtoa esittämällä halun vuokrata maa-alueita Leningradin läheltä parantaakseen omaa turvallisuuttaan. Alkusyksystä 1939 vaatimukset kiristyivät ja samat ehdot esitettiin myös Baltian maille. Baltian maat eivät uskaltaneet vastustaa, vaan allekirjoittivat sopimuksen, että Neuvostoliitto saa perustaa sotilastukikohtia heidän maaperälleen. 
Suomi käyttäytyi eri tavalla ja alkoi tiukka neuvottelujen aika, jolloin Suomen valtuuskunta kävi kolme kertaa Stalinin ja Molotovin luona keskustelemassa. Jo kesällä ja alkusyksystä Suomi alkoi varautumaan sodan mahdollisuuteen ja itärajan linnoitustyöt etenivät vauhdilla. Suurten kaupunkien ja rajan pinnan evakuointisuunnitelmat olivat valmiina ja esimerkiksi koulut eivät alkaneet syyskuun alussa, niin kuin piti. Lokakuussa alkoi YH eli Yhteisharjoitukset, joka oli peitenimi liikekannallepanosta. 
Suomen armeija siis siirtyi valmiiksi rajanpintaan ja valmistautui puolustukseen jo puolitoistakuukautta ennen hyökkäystä 30.11.-39. Siksi ihmettelenkin kovasti, että Ukraina julistaa liikekannallepanon päivän hyökkäyksen jälkeen. Näyttää myös siltä, ettei Ukrainassa ole tehty mitään järkeviä ennalta valmisteluja Venäjän hyökkäyksen torjumiseksi. 
Kaikesta Suomen valmistelusta huolimatta Neuvostoliiton hyökkäys tuli yllätyksenä, koska Stalin hyökkäsi ilman sodan julistusta. Sotahan alkoi Mainilan laukauksista eli Stalin väitti Suomen ampuneen tykkitulta Mainilan kylän kohdalla Neuvostoliiton puolelle ja tätä tekosyytä hyväksi käyttäen hyökkäsi Suomeen. 
Stalinilla oli täysin virhekäsitys suomalaisten mielialasta ja hän luuli, että Suomen työläiset ottavat avosylin vastaan Neuvostoliiton hyökkäyksen. Stalinhan oli mielestään suuri pelastaja, joka vapauttaa Suomen kansan fasististen valkobandiittien sorrosta. Ihan samaa väittää nyt Putin Ukrainan kohdalla ja syyttää Ukrainan hallitusta natseiksi. 
Stalin asetti ns.Terijoen hallituksen, joka koostui 1918 Neuvostoliittoon paenneista Suomen kommunisteista. Pääministerinä oli Otto Wille Kuusinen. Stalin väitti, että Terijoen hallitus on Suomen ainoa virallinen hallitus ja hän ei muiden kanssa neuvottele. 
Neuvostoliitolle ja erityisesti Stalinille oli täysi yllätys, että Suomi ryhtyi tiukkaan vastarintaan, eikä kukaan ollutkaan toivottamassa heitä tervetulleiksi. Aluksi Suomen armeija oli lievässä sekasorrossa, koska hyökkäys oli niin yllättävä. Toivon, että Ukrainankin puolustuksessa on menossa tällainen väliaikainen ”alkukankeus” ennen kuin vastarinta alkaa sujua. 
Suomi sai tilanteen haltuunsa jo alle kahdessa viikossa ja teki onnistuneita vastahyökkäyksiä. Suomikin pyysi apua kaikilta muilta mailta, mutta mitään ei meille herunut. Suomalaiset olivat jo koko kesän 1939 yrittäneet ostaa kaikkea mahdollista aseistusta, mutta kaikki muutkin maat valmistautuivat sotaan, eikä aseita myyty. 


Olen entistä ylpeämpi Suomen torjuntavoitosta

Tässä maailman tilanteessa tarvitaan tosissaan historian tietoja, jotta pystyy seuraamaan Putinin ajatuksenjuoksua. Ensimmäistä kertaa huomaan, että omat selkeät historiatietoni auttavat huomattavasti nykytilanteen tulkinnassa. Tosin Putinin ajatuskuviot ovat sen verran vääristyneet ja hänen historiaoppinsa on luettu ihan muista kirjoista kuin minun, että en pysty häntä ymmärtämään. 
Nyt, kun seuraan Ukrainan suorastaan onnetonta puolustautumista, olen entistä ylpeämpi siitä, mitä Suomi teki talvisodassa. Me olimme huomattavasti pahemmassa alakynnessä kuin Ukraina nyt ja siitä huolimatta torjuimme miehityksen. 
Stalin todella luuli voivansa kävellä joukkoineen suoraan Suomen läpi. Neuvostoliiton kenraalit lupasivat, että Stalin voi juhlia syntymäpäiväänsä 21.12. Helsingissä. Syntymäpäiväkekkerit unohtuivat ja Suomi pisti vastaan 105 päivää ja rauha allekirjoitettiin 13.3.1940. Tuo keinotekoinen Terijoen hallitus häipyi hiljaisuuteen, mutta sekin on yhteneväistä tähän nykyhetkeen. Putinhan haluaa Ukrainaan venäjämyönteisen hallituksen ja pahaa pelkään, että presidentti Volodymyr Zelenskyi saa väistyä. 
Jos teen vertailuja Ukrainan nykytilanteen ja Suomen talvisodan välillä, on Ukraina nyt moninkertaisesti paremmassa tilanteessa. Ukrainalaisia on yli 40 milj. ja suomalaisia oli 1939 alle 4 miljoonaa. Ukrainaan on hyökkäämässä noin 130.000-150.000 venäläistä, mutta Suomen rajan takana heitä oli 200.000-400.000. Ukrainan aseistus on myös hyvä ja heillä on yli 350 upseeria, jotka ovat saaneet koulutuksen USA:ssa. Heillä on myös jo sotakokemusta kahdeksan vuotta kestäneestä sodasta separatistialueella. Suomella ei ollut kunnollisia aseita ja sodankäyntikokemukset olivat ensimmäisestä maailmansodasta, mutta me pärjäsimme silti. Toivon sydämestäni, että ukrainalaiset kestävät ja asiat kääntyvät parhain päin. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti