Siirry pääsisältöön

Aurinkovoidetta pitää lisätä päivän aikana

 Helsingin Sanomissa oli taannoin mielipidekirjoitus jossa äiti harmitteli ettei päiväkodin väki laita lapselle aurinkovoidetta ja lapset leikkivät ulkona pitkiä aikoja voimakkaassa auringossa. Tämä kirjoitus tuotti paljon kommentteja jopa Hämeen Sanomiin.

Ilahduttavaa kiinnostusta aurinkovoiteisiin

Itsenä ilahdutti kovasti, että vihdoinkin kuluttajat itse nostavat keskusteluun aurinkovoiteiden käytön. Tähän asti keskustelua ei juurikaan ole ollut vaan enemmänkin ohjausta ja tiedottamista lääkäreiltä ja kosmetologeilta kuluttajille.
Olisi erittäin tärkeää, että kuluttajat tulisivat julkiseen keskusteluun mukaan ja kertoisivat millaisia aurinkosuojatuotteita he haluaisivat ja miten he niitä käyttävät. 
Tällä hetkellä aurinkosuojavoiteiden käyttö on edennyt lapsilta aikuisille. Viimeisen 10-15 vuotta lapsia on jo suojattu kohtuullisen hyvin ja heillä on ulkona lippikset, lierihatut ja aurinkolasit. Se onkin todella tärkeää, koska pahin syopää aiheuttava uv-säteily saadaan alle parikymppisenä. On siis huomattavan paljon vaarallisempaa polttaa iho lapsena kuin aikuisena. 
Kuitenkaan kaikki eivät saa ihosyöpää, mutta kaikkien iho rypistyy ja ohenee auringossa. Tilanne on siis sama kuin tupakankin kanssa. Kaikki eivät saa keuhkosyöpää, mutta kaikkien elimistö vaurioituu ja iholle tulee punakirjava hiussuoniverkosto. 


Muista lisätä aurinkosuojaa

Ihan kaikkia kommentteja en jaksanut tuon mielipidekirjoituksen kohdalla lukea, mutta jotkut jäi mieleen. Eräs syytti äitiä vanhemmuuden velvollisuuksien laiminlyönnistä ja neuvoi laittamaan aurinkosuojavoiteet kotona eikä jättämään päiväkodin huoleksi. Siinä kommentissa tuli heti julki yksi tapa käyttää väärin aurinkosuojavoidetta.
Ei aamulla kahdeksan aikaan levitetty suojavoide auta kovinkaan paljoa enää puolenpäivän jälkeen. Aurinkovoidetta pitää lisätä 3-4 tunnin välein ja sitä on laitettava riittävästi kerralla. Erittäin hyvä koko perheen aurinkosuojavoide on Dermalogican PROTECTION SPORT sk 50 (39€). Se on miellyttävä käyttää ja sopii yli puolivuotiaille lapsillekin. 
Lapsen suojaaminen on järkevää tehdä myös vaatteilla ja pitää heidät sisällä pahinpaan keskipäivän aurinkoaikaan. Hyvä olisi valita myös varjoisa leikkipaikka ettei lapsi ole koko aikaa porottavassa auringossa.
Mielipidekirjoitus herätti myös vaatimuksia miksi koulujen ja päiväkotien pihalla ole mitään suojaavia puita tai katoksia. Se on ihan totta, että yleensä päiväkotien pihat ovat ihan aukeita missä ei ole mitään suojaa auringolta. Tämäkin olisi asia mihin rakentajien kannattaa kiinnittää huomiota. Uv-säteily pahenee vuosi vuodelta ja pihoilla pitää ottaa huomioon miten tältä säteilyltä päästään suojaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...