Siirry pääsisältöön

Kuorinta auttaa muita hoitotuotteita imeytymään

Kuorinta on erittäin tärkeä tuote ihonhoidossa ja se pitäisi olla jokaisella kotona. Ihosta irtoaa miljoonia kuolleita ihosoluja vuorokaudessa ja osa niistä ei irtoa heti kokonaan, vaan ne jäävät harmaana hilseilevänä kerroksena ihon pintaan.


Dermalogican Hydro Masque Exfoliant on ihanan helppo tuote käyttää, koska siinä on kuorinta ja naamio samassa.


Omakohtainen kokemus

Koin pitkästä aikaa omakohtaisesti, miten nopeasti ihon pintaan kertyy kuollut kova kalvo. Vietin pääsiäisen koronan kourissa sohvalla ja muutamaan päivään en jaksanut tehdä yhtään mitään. Kuitenkin pääsin koronasta hyvin helpolla, kun vain pari päivää lievää lämpöä oli oman tautini pahin vaihe. 
Meni muutama päivä buranan ja lämmönvaihtelun hikoilussa, joka kuivattaa ihoa hyvin nopeasti. Kolmantena päivänä aloin illansuussa palailla ihmisten kirjoihin ja ihoni oli huutavan kuiva. Ajattelin, etten jaksa muuta tehdä kuin levittää yöksi kerroksen MELTING MOISTURE MASQUEta (71€), mutta kokeillessani ihoani totesin, ettei kovan kalvon läpi imeydy yhtään mikään. 
Siinä kohtaa konkreettisesti tajusin, miten hukkaan hyvä hoitotuote menisi, jos sen levittäisi iholle, joka ei ime yhtään mitään. Tietysti tuo Melting Moisture Masque olisi hiukan pehmentänyt ihon pintaa ja poistanut pahimman kireyden ja hilseilyn, mutta syvemmälle se ei olisi vaikuttanut.
Päätin käyttää nopeasti DAILY MICROFOLIANT (51€) kuorinnan, mikä ei vie aikaa kuin pari minuuttia. Kuorinnan jälkeen ero oli huomattava ja iho tuntui täysin erilaiselta. Tämä oli minulle hyvin tarpeellinen kokemus, että konkreettisesti koin, miten kuorinta vaikuttaa. Nyt muistan taas puhua entistä useammin asiakkaille, miten tärkeä kotihoitotuote kuorinta on.


Meikki ei levity hilseilevälle iholle

Tämä kokemukseni kohdistui hoitotuotteiden imeytymiseen, mutta voin myös kuvitella, mitä olisi tapahtunut, jos olisin yrittänyt levittää meikkiä tuon kireän hilseilykerroksen päälle. Välillä kuulen, kun asiakkaat moittivat meikkivoiteen huonoa levittyvyyttä ja kertovat meikin jäävän kasoihin iholle. 
Kaikki hoitolani myymät meikkituotteet levittyvät erittäin hyvin, eikä yleensäkään huono levittyvyys johdu meikkivoiteesta. Silloin, kun iholla on paksuhko kuollut solukkokerros, meikkivoide takuulla tuo sen esille. Meikkivoide jää kasoihin näihin hilseilykohtiin ja ihosta tulee epätasainen. Päivän mittaan yleensä hilseilykerros vain lisääntyy ja meikki alkaa näkyvästi rapisemaan irti.
Tässä tapauksessa ei kannata syyttää meikkivoidetta, vaan ihon hoitamattomuutta. Meikki ei koskaan pysty peittämään ihonhoidon laiminlyöntiä, vaan päinvastoin korostaa sitä. Meikki näyttää hyvältä vain hyvin hoidetulla iholla.
Jos siis koet ongelmaksi meikkivoiteen levittyvyyden, kokeile ensin kuoria ja kosteuttaa iho hyvin. Dermalogican uusimpia hoitoaineita on HYDRO MASQUE EXFOLIANT (59€), joka on kuorinta ja kosteuttava naamio samalla kertaa. Siinä on pyöreitä pallosia, jotka levitettäessä rikkoutuvat ja vapauttavat kuorivan aineen. Levityksen jälkeen tuote saa vaikuttaa 5-7 minuuttia ja kosteuttava naamio ehtii imeytyä. Hydro Masque Exfoliant on kiireisen tai laiskan ihonhoitajan pelastus, koska siinä on yhdessä tuotteessa kaksi vaikutusta.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...